Klubi 04:n päävalmentaja: ”U19 EM-kisat ainutlaatuinen mahdollisuus”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04 nousi kaudeksi 2018 Ykköseen. Ryhmässä on useita lupaavia pelaajia, jotka mielivät myös Suomen U19 EM-lopputurnausjoukkueeseen.

Miesten Ykkönen käynnistyy lauantaina 28.4. täydellä kierroksella. Yksi taistoon osallistuvista on siis Klubi 04, jonka päävalmentajana on toiminut vuoden alusta saakka Mikko Mannila. Mannila on valmentanut seurassa vuodesta 2014 ja hän johdatti viime kaudella seuran B-juniorit Suomen mestareiksi.

 

Ykkönen ei sarjana väistä 16.-29. heinäkuuta pelattavia U19 EM-kisoja. Klubi 04 on kuitenkin saanut rukattua otteluohjelmaansa niin, että joukkueen tekeminen ei kärsi turnauksesta.

 

- Seuraan EM-projektia mielenkiinnolla, arvokisat Suomessa on hieno asia. Niitä on harvoin ja meidän joukkueesta saattaa päästä sinne jopa useita pelaajia. Lisäksi on monia, jotka ovat olleet akatemiaputkessamme, vaikkeivät he enää pelaa HJK:ssa, päävalmentaja Mikko Mannila toteaa.

 

- Olemme yhdessä Palloliiton kanssa pystyneet rakentamaan sarjaohjelmaa meidän kannaltamme niin, että heinäkuuta on onnistuttu rauhoittamaan. Olemme saaneet erikoiskohtelua, mutta muuten meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia pelata sarjaa. Kisat ovat ainutlaatuinen mahdollisuus, jota ei ole Suomessa helppo saavuttaa. Tämä tulee kotikisojen kautta, mutta se ei vähennä kokemuksen arvoa, luotsi tarkentaa.

 

Yhä nuoremmat pelaajat lähtevät Suomesta kansainvälisille kentille. Uusien seurojen kiinnostus voi herätä kotimaisesta sarjapelistä, seurajoukkueen europeleistä tai maajoukkuetapahtumista. Nuorten arvoturnaukset ovat luonnollisestikin pelaajatarkkailijoiden ”kulta-aittoja”.

 

- Pelaajia seurataan koko ajan, mutta tietysti onnistuminen arvokisoissa jää vielä paremmin kansainvälisten seurojen tai scouttien mieliin. Lopputurnaus antaa siis paljon tässäkin mielessä yksittäisille pelaajille.

 

- Lähtökohtaisesti tässä Suomen ikäluokassa pitäisi olla ihan laadukkaita pelaajia kansainväliselläkin asteikolla mitattuna. Ikäluokkiemme taso ei vain ole niin leveää kuin huippumaissa, Mannila toteaa.

 

HJK:n juniorijoukkueet pelaavat koko ajan kansainvälisiä otteluita ja osallistuvat turnauksiin eripuolilla Eurooppaa.

 

- Olemme pärjänneet vuonna 1999, 2000 ja 2001 syntyneiden kanssa kansainvälisissä huipputurnauksissa. Suomen A-maajoukkueella ja sama koskee nuoria, ei ole varaa siihen, että emme saisi kaikkia parhaitamme mukaan vaikka loukkaantumisten vuoksi. 

 

- Kansainvälisellä huipulla erot ovat pieniä ja ne voivat tulla jollain pelin pienellä osa-alueella ja yksityiskohdissa. Niissä emme saa antaa tasoitusta.

 

Suomen U19-maajoukkueessa on ollut viimeisen vuoden aikana pelaajia sekä HJK:n edustusjoukkueesta että Klubi 04:stä. Kahden joukkueen yhteistyö toimii ainakin Mannilan mukaan erinomaisesti.

 

- Käymme ”Bana” Lehkosuon kanssa useamman kerran viikossa pelaajia läpi. Meillä on selkeä prosessi. Seuraamme rasitusta ja suunnittelemme asiat niin, että jokainen pelaaja saa arjessaan tarpeeksi sopivaa roolitusta peleistä ja harjoituksista. Nuoret saavat mahdollisuuden ottaa ensimmäisiä askeleita liigamaailmaan kovassa ympäristössä.

 

- Vierailemme toistemme treeneissä Lehkosuon kanssa viikoittain, minä vielä useammin liigajoukkueen harjoituksissa. 

 

Mannila tuntee edustamansa seuran junioriputken ja on siitä ylpeä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kehittymisen varaa olisi.

 

- Mielenkiintoisia pelaajia putkahtaa koko ajan esiin. Tai eiväthän he mistään putkahda, vaan se on pitkäjänteisen arkisen työn tulosta. Haastamme itseämme viikoittain miettimään mitä voimme ja mitä meidän pitää tehdä paremmin. Meidän pitää pyrkiä tuottamaan vielä parempia pelaajia, vaikka olemme kiistatta kaikilla mittareilla Suomen parhaita. Suomi ei kuitenkaan ole jalkapallokartalla niin suuri maa, että tämä tilanne vielä tyydyttäisi meitä. 

 

- Meillä on isot tavoitteet nyt ja tulevaisuudessa toiminnan kehittämiseksi, luotsi linjaa.

 

U19-poikien EM-lopputurnaus pelataan Seinäjoella ja Vaasassa 16.-29.7. Kisoihin on selvinnyt Suomen lisäksi seitsemän maata ja lohkot arvotaan Vaasassa 31.5.

 

  • P1999