Klubi 04 ja FC Viikingit ratkaisevassa nousukarsintaottelussa lauantaina

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Toinen Ykköseen nousija ratkeaa lauantaina, kun Klubi 04 ja FC Viikingit pelaavat nousukarsinnan toisen osan. 

Viikko sitten lauantaina Heteniityn kentällä pelatussa ensimmäisessä osaottelussa Klubi 04 muutamalla emäseura HJK:n edustusjoukkueen pelaajalla vahvistettuna latoi taululle tylyt luvut 1-5.

Ottelun jälkimainingeissa FC Viikinkien päävalmentaja Alexander Baranov näki, että ratkaisupelissä Viikinki-ryhmän henkinen kypsymättömyys tuli vielä esiin. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että vastustaja käytti laadukkaat maalipaikkansa liki täydellisesti, kun taas Viikingit tuhlaili useammankin avoimen paikan. Näin lukemistakin tuli hieman rumemmat, kuin pelitapahtumat olisivat ehkä todellisuudessa edellyttäneet.

Töölössä pelattavaan toiseen osaotteluun Viikingit saa takaisin pelikiellosta Teemu Honkaniemen, Benjamin Thurlingin ja Samir Bouroussin, joten kokoonpanossa pelaajat saadaan ainakin selvästi paremmin tutuille pelipaikoilleen. Samalla voisi toivoa epävarmasti pelanneen puolustuspään tiivistyvän, kun Jan Eklund pääsee omalle paikalleen toppariksi ja Jesse Mutikainen puolestaan keskikentän pohjalle, missä hän on läpi kauden pelannut.

Tähänkään peliin Viikingit ei saa mukaan Joel Paatelaista, jonka siirtosopimus kieltää pelaamisen Klubi 04:ää vastaan. Paatelaisen paikan ottanut Vincent Emeka teki kuitenkin ensimmäisen osaottelun ainoan Viikinki-maalin, eikä hyökkäyspäätä voi viiden omiin menneen maalin jälkeen kovin paljon moittia. Tuhlailijanakin ensimmäisessä osaottelussa kunnostautui enemmän Hussein Mohamed kuin Emeka.

Nousuhaaveiden kannalta Viikinkien pitää siis onnistua Töölössä iskemään viisi maalia, kun Klubi 04 on koko kesänä vain kolmesti päästänyt enemmän kuin yhden maalin. Samalla reservi-Klubilaiset pitäisi pitää nollilla tai korkeintaan yhdessä maalissa. Haaste on siis kova, mutta jalkapallossa on tietysti ennenkin nähty ihmettä lähenteleviä tapahtumia.

Ottelu Klubi-04 – Viikingit pelataan Telia 5G Areenalla lauantaina 21.10. klo 20:00 alkaen.

  • Klubi 04
  • FC Viikingit