Kiitos Kannusta mua -kampanjasta

Julkaistu

    Kiitos kaikille Palloliiton Kannusta mua -kampanjaan osallistuneille! Teimme yhdessä mahtavan kampanjan! 

    Kannusta mua -kampanjan idea syntyi vuonna 2015 Riihimäen palloseuran otteluständistä, jossa ohjeistettiin aikuisia pelikentän laidalla: ”Täällä pelaavat lapset. Tämä on vain peliä.”

    Helsingin piirin seurakehityspäällikkö Silja Ranta näki, että teksti sai paljon mediahuomiota ja alkoi suunnitella sen pohjalta kokonaista kampanjaa, koska:

    - Junnufutiksessa ei ole mitään tärkeämpää kuin hyvän ilmapiirin vaaliminen ja lasten itsetunnon tukeminen.

    Kampanjassa on ollut mukana alusta alkaen paljon vapaaehtoisia ympäri Suomen ja Ranta kehuukin lämpimästi laajaa tiimiään.

    - Vapaaehtoisten rooli kampanjan onnistumisessa on ollut merkittävä. 

    Tämän vuoden kampanjaan oli valittu 20 Kannusta mua  -turnausta/tapahtumaa ja lisäksi muita seuroja ja joukkueita ilmoittautui lähes 120. Kiitos teille ja lukuisille osallistujille sosiaalisessa mediassa (Instagramissa #kannustamua-tunnusta on käytetty jo lähes 3800 julkaisussa)!

    Tiimimme kiittää myös hyvää yhteistyökumppaniamme, Teliaa, jonka avulla saatiin mm. hienoja kannustajakortteja, videoita ja palkintoja.

    Innostava, positiivinen ja kannustava ilmapiiri lasten harrastuksessa on olennaista eikä se ole ristiriidassa tavoitteellisuuden ja kilpailullisuuden kanssa. Tukekaamme ja jatkakaamme yhdessä tätä teemaa ympäri vuoden.

    Kiitos upea jalkapalloperheemme! 
    Facebook @Futisperhe
    Instagram @kannustamua