Kevään valmentajien verkkokoulutuksiin muutoksia

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Huhtikuun alussa aloitetut Palloliiton maksuttomat valmentajien verkkokoulutukset jatkuvat, mutta aikatauluihin on jouduttu tekemään jonkin verran muutoksia.

Koulutuksia on järjestetty sekä kaikille avoimina että UEFA-lisenssivalmentajille suunnattuina täydennyskoulutuksina. Verkkokoulutukset ovat saavuttaneet suuren suosion ja keränneet parhaimmillaan lähes tuhat osallistujaa esitystä kohti.

Palloliitossa koronavirustilanteen takia tehtyjen sopeuttamistoimien kuten henkilöstön lomautusten johdosta osa aiemmin ilmoitetuista koulutuksista jää tässä vaiheessa järjestämättä.

Verkkokoulutukset kuitenkin jatkuvat ja kaikki vahvistetut koulutustapahtumat löytyvät kootusti täältä >>

Verkkokoulutuskalenteriin saattaa tulla edelleen muutoksia tai lisäyksiä ja niitä päivitetään sitä mukaa, kun asiat varmistuvat.

Jo järjestettyjä verkkokoulutuksia pääsee myös seuraamaan jälkikäteen. Kaikkien avointen verkkokoulutusten osalta linkit tallenteisiin löytyvät em. sivun ylälaidan ”Aiemmat verkkokoulutukset” -linkin takaa.

  • Valmentajat