Takaisin
21.3.2019 klo 12.55

Kausiennakko: HJK:lla mestaruus mielessä

Jaa:

HJK lähti viime kauden päätöskierroksen otteluun kärkipaikalta, mutta joutui lopulta tunnustamaan PK-35 Vantaan paremmakseen vantaalaisten voittaessa keskinäisen kohtaamisen päätöskierroksella. Täksi kaudeksi HJK lähtee kirkastamaan mitaliaan.

Vaikka mestaruustavoite on mielessä, päävalmentaja Joonas Rantanen muistuttaa joukkueen muuttuneen viime kaudesta.

- Totta kai mestaruus on sellainen asia jota tavoitellaan, muttemme ole sitä isommin peräänkuuluttaneet. Meillä on lopettaneita ja ulkomaille lähteneitä pelaajia sekä sitten uusia pelaajia. Olemme maltillisesti tehneet töitä oman pelin kehittämiseen, jotta pelin taso saadaan riittävälle tasolle, että voimme voittaa pelejä.

HJK:lta lähti viime kauden jälkeen aimo annos kokemusta, kun Maija Saari ja Minna Meriluoto lopettivat uransa. Lisäksi Eveliina Summanen ja Katarina Naumanen lähtivät ulkomaille. Tulopuolella on kuitenkin myös kovia nimiä kuten Anna Auvinen, Jutta Rantala, Anna Koivunen, Nea Lehtola ja Emmaliina Tulkki.

- Kokeneiden pelaajien lopettaminen avaa uusille pelaajille mahdollisuuden kasvaa kohti johtajuutta, mutta on meillä edelleen Essi Sainion ja Linda Ruudun kaltaisia kokeneita pelaajiakin vielä mukana ja Anna Auvinen tuli Hongasta. Tärkeintä on, että joukkuedynamiikka toimii ja kasvetaan joukkueena.

- Meillä on taitava joukkue kasassa ja olemme saaneet hieman erityyppisiä pelaajia mukaan. Lehtolalla on erinomaiset fyysiset ominaisuudet, Tulkki on supertaitava keskikenttäpelaaja ja Rantala laukoo laadukkaasti molemmilla jaloilla. Erilaiset pelaajatyypit näkyvät myös pelitavassa ja yritämme saada kaikista paras irti.

Rantanen näkee tulevan kauden mielenkiintoisena.

- Åland United on palannut taas parin vaikeamman kauden jälkeen mitalisijoille ja heillä paljon riippuu siitä miten ulkomaalaisvahvistusten hankinta osuu. Heidän materiaalinsa on kuitenkin vahva ja Samuel on tehnyt siellä hyvää työtä ja se varmasti jatkuu myös tällä kaudella.

- Honka on muuttunut isosti, mutta heillä on laadukas kokoonpano ja ovat varmasti vahvoilla. Muilla joukkueilla on myös isoja mahdollisuuksia. Ilveksellä on hyviä nuoria pelaajia ja JyPK on taas hyvä. Mielenkiintoista nähdä, mikä joukkue pystyy nousemaan sieltä keskikastista kärkitaisteluun.