Takaisin
1.12.2018 klo 08.00

Kauden 2019 pelipassi ja vakuutukset

Jaa:

Ⓒ SPL / Jussi Eskola

Kauden 2019 pelipassien ja vakuutuksien myynti alkoi 1.12.2018.

Tulevan kauden myynti alkoi lauantaina 1.12.2018. Pelipassien ja vakuutuksien ostaminen tapahtuu aiempien vuosien tapaan Pelipaikka-järjestelmän kautta.

Uudelta koontisivulta löydät helposti ohjeet, tuen yhteydenottolomakkeen sekä lisätietoja pelipasseista ja vakuutuksista. Tuotteisiin tai niiden hintoihin ei ole tullut muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna. 

1.12.2018 jälkeen ostettu pelipassi on voimassa ostohetkestä aina ensi vuoden loppuun (31.12.2019) asti. Pelipassi ja vakuutus kannattaa siis uusia hyvissä ajoin joulukuun aikana.

Mahdollisissa ongelmatilanteissa kannattaa tutustua Pelipaikan ohjesivuun, josta löytyy kattavasti ohjeita ja opasvideoita yleisimpiin Pelipaikan toimintoihin. Ohjesivulta löytyy myös linkki yhteydenottolomakkeeseen, jota suositellaan ensisijaisena kanavana tukipyyntöihin. Yhteydenottolomakkeen kautta lähetettyjä tukipyyntöjä käsitellään ruuhka-aikoina myös viikonloppuisin, kun taas tukipuhelin on avoinna vain arkisin klo 9-11 & 12-15.

Joulukuussa tukipuhelin on suljettuna viikonloppujen lisäksi myös seuraavina päivinä:

  • to 6.12. (itsenäisyyspäivä)
  • ma 24.12. - ke 26.12. (joulu)
  • ma 31.12. - ti 1.1. (uusivuosi)

Muistutuksena rekisteröintien osalta, että mikäli rekisteröinti koskee alle 15-vuotiasta henkilöä, niin yhteystietoihin tulee laittaa täysi-ikäisen huoltajan yhteystiedot (esim. sähköpostiosoite). Rekisteröintien tiedonkäsittelyn perusteena on ensisijaisesti lisenssimaksuun (Pelipassi) perustuva sopimussuhde, jolloin erillistä suostumusdokumenttia ei kerätä Pelipaikasssa.