Kärkiotteluiden lauantai

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykkösen viikonlopun ohjelmassa on kolme koitosta lauantaina. Panosta tulevissa peleissä riittää, sillä sarjataulukon ykkönen HIFK isännöi kakkosta EIF:iä ja kolmonen KPV saa kotikentälleen sarjanelosen Hakan. Kaikki ottelut alkavat kello 17.00.

HIFK-EIF
HIFK ja EIF kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran toukokuun lopussa ja tuolloin Tammisaaressa pisteet jaettiin maalein 0-0.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen lopputulosta ei sinänsä tarvitse tässä vaiheessa ihmetellä, sillä onhan vastakkain kaksi sarjan tiiveintä puolustusta. Molemmat joukkueet ovat päästäneet pallon omiin kauden aikana toistaiseksi kahdeksan kertaa, IFK 12 ottelussa ja EIF 13 ottelussa.

EIF on ollut Ykkösen alkukauden suurimpia yllättäjiä. Ennen kauden alkua moni tuskin osasi odottaa, että 13 pelatun ottelun jälkeen vihreäpaitaiset tammisaarelaiset lähtevät kamppailuun sarjataulukon toiselta sijalta. Etenkin viime otteluissa EIF on ollut huimassa lennossa, sillä joukkue on tällä hetkellä Ykkösen viimeisen viiden ottelun kuntopuntarissa kärkisijalla. Erikoista on kuitenkin se, että tammisaarelaiset ovat sarjassa vasta viidenneksi paras kotijoukkue, kun taas vieraissa peli on luistanut FF Jaron jälkeen parhaiten.

Lauantaina Töölön jalkapallostadionille saapuu siis varmasti yllätysvalmis vierasjoukkue, joka lähtee tosissaan haastamaan HIFK:ta kärkikamppailussa. EIF:n ottelut ovat olleet tällä kaudella äärimmäisen vähämaalisia, sillä joukkue on tehnyt vain 13 maalia, mutta hyvän puolustuspelaamisen johdosta oma verkko on heilunut vain kahdeksan kertaa.

- EIF puolustaa todella tiiviinä ja kurinalaisesti. Parhaiten tämän sarjan vastustajista. Tila heidän puolustusmuodon sisällä on varsin vähissä. Meidän pitää onnistua hyvin omassa pallollisessa pelissä ja olla huolellisia hyökätessä, mikäli haluamme onnistua maalinteossa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen analysoi tulevaa kamppailua seuran sivuilla.

HIFK vietti lomaa joukkueharjoituksista Jaro -ottelun jälkeen. Voitokkaan Pietarsaaren reissun kotiin tuomisina oli kolmen pisteen lisäksi myös pari pelikieltoa.

- Viime viikon loma teki varmasti hyvää pelaajille, sillä suurin osa on painanut tammikuusta lähtien hommia lähes päivittäin. Toivottavasti se näkyy energisyytenä kentällä. Tuukka Andberg ja Pauli Kuusijärvi ovat pelikiellossa, sekä myös Jani Bäckman on luultavasti sivussa, joten puolustuskuviot menevät väkisinkin uusiksi. Jotain yllätyksiä on siis luvassa, Kankkunen lisää.

KPV-FC Haka
Isäntäjoukkue KPV on sarjassa kolmantena ja neljäntenä majaileva Haka on vihreäpaidoista vain kahden pinnan päässä.

KPV hävisi edelliskierroksella EIF:lle Tammisaaressa 0-1.

– Se oli pieni yllätys, sillä KPV pelasi todella hyvin. Heillä on laadukas joukkue ja heille on tullut lisää vahvistuksia, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong muistuttaa Hakan sivuilla.

Haka ja KPV ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen. Haka voitti Tehtaan kentällä 3-1. John Fagerström, Joona Tapani ja Anton Popovitch osuivat tuolloin Hakalle, Kalle Multanen KPV:lle.

– Olemme pärjänneet hyvin KPV:ta vastaan. Ehdottomasti haemme nytkin voittoa, Armstrong painottaa.

Hakan kokoonpanosta puuttuvat pelikieltoa kärsivä Henri Malundama sekä viime pelissä loukkaantuneet Jonni Thusberg ja Samuel Chidi.

– Gerald Ben on taas käytettävissä ja saimme Pekka Lagerblomin sopimuksen myötä paljon kokemusta keskikentälle. Vaihtoehtoja siis on, Armstrong toteaa.

KPV pääsee pitkäaikaispotilaita lukuun ottamatta täydellä miehistöllä matsiin. Treeniviikko on sujunut hyvin ja joukkue on sisuuntunut kitkerästä tappiosta Tammisaaressa.

Haka on ollut lähihistoriassa paha vastustaja Pallo-Veikoille, viime kaudella Haka oli ainut joukkue jota Vihreä ei onnistunut Ykkösessä kaatamaan.

Nyt KPV on päättänyt niputtaa tuon tilaston historiaan, ja tavoitteena on vain ja ainoastaan voitto kotikentällä.

- Joukkue on nälkäinen. Kaikkia jäi kaivelemaan edellisen pelin tulos Tammisaaressa, taustoittaa Vihreän valmennuksesta Jarmo Korhonen kokkolalaisten sivuilla.

- Pelasimme siellä monipuolisesti hyökäten, luoden useamman laadukkaan maalipaikan. Haluamme jatkaa samalla rytmillä ja päästä takaisin pisteiden makuun, jatkaa Korhonen.

- Kotikenttä on ollut meille vahva linnake. Siitä pidämme kiinni kynsin hampain, KPV-luotsi päättää.

FC KTP-JJK
Joukkueet kohtasivat ensimmäisellä kierroksella niin ikään Kotkassa, kun KTP nappasi tiukan 2–1-voiton.

KTP lähtee otteluun alla kolmen tappiottoman ottelun putkessa. Edellisessä ottelussa AC Oulu kaatui tiukasti 1–0 kovan taistelun jälkeen. Kotkalaisten maalivahti Jiri Koski pitää saavutettua kolmea pistettä tärkeänä ja se antaa myös hyvät lähtökohdat tulevaan otteluun.

– Olemme hävinneet tällä kaudella monta matsia, jotka olisi pitänyt voittaa, joten taisteluvoitto Oulusta oli tärkeä. Samanlaisella voitontahdolla lähdemme myös JJK:ta kaatamaan. Uskon, että juuri sillä mentaliteetilla pystymme voiton nappaamaan, Koski sanoo kotkalaisten sivuilla.

Rehellisyyden nimissä KTP:n otteissa edellisen ottelun voitosta huolimatta on ollut parannettavaa. Koski kertookin, että niihin on kiinnitetty huomiota, jotta myös peliesitys paranisi. Hän tietää myös mitkä asiat ovat niitä ottelun voittamisen kannalta merkityksellisiä.

– Meidän pitäisi parantaa vielä puolustussuuntaan pelaamistamme ja pitää huolta paremmin pallosta. Olemme tehneet liikaa helppoja syöttövirheitä edellisissä otteluissa, jotka tietenkin johtavat siihen, että emme ole kyenneet kontrolloimaan otteluita, Koski tuumaa.

Sääennusteet lupaavat lauantain kotiotteluun 25-asteista säätä, joten ottelu pelataan sangen helteisissä olosuhteissa. Koski lupaakin jyväskyläläisvieraille helteisiä hetkiä.

– Uskon, että JJK:lle tulee hikiset oltavat Arto Tolsa -areenan lauteilla sekä sään että ennen kaikkea meidän voitontahdon takia. Myös fanit varmasti luovat otteluun kuuman tunnelman, sillä panoksena on kolme tärkeää pistettä, Koski sanoo.

Ykkösen sarjaohjelma näytti viime viikonloppuna JJK:n osalta tyhjää. Niinpä kettupaidat ovat saaneet viettää kesähelteillä ruhtinaalliset kaksi viikkoa sarjataukoa. Viimeksi JJK pelasi 7. heinäkuuta Tammisaaressa EIF:n vieraana. Sen jälkeen on ollut pari viikkoa aikaa toipua kesä-heinäkuun vaihteen tiukasta otteluruuhkasta. Ensin kettupaidat saivat viikon loman Tammisaaren reissun jälkeen. Kuluvalla viikolla on jälleen palattu tiukasti treenikentille ja katseet ovat suunnattu lauantain Kotkan vierailuun.

JJK:n valmennus on pistänyt merkille KTP-hyökkääjä Aleksi Pahkasalon ja muiden KTP:n hyökkäyspään pelaajien vaarallisuuden.

- Kotkalaisten hyökkäyspään nelikon kanssa täytyy olla todella varuillaan. Erityisesti tilanteenvaihdoissa pitää puolustaa tarkasti. Pahkasalo on vaarallinen, kuten myös laidoilla pelaavat Aleksi Tarvonen ja uusi espanjalaishankinta Yerai Couñago Vilaboa, JJK:n valmentajistosta Mikko Manninen tuumailee seuran sivuilla.

- Kun puolustamme fiksusti emmekä joudu maalintekokisaan, niin olemme vahvoilla. Uskon, että itse saamme kyllä jokusen maalin tehtyä, Manninen luottaa.

Kettupaidat eivät varmasti ole tyytyväisiä alkukauteensa tahi sarjataulukon sijoitukseensa. Onneksi sarjakausi ylittää puolivälinsä vasta lauantain KTP-vierailun myötä, joten pisteitä on jaossa vielä rutkasti. Ja kun otetaan huomioon kuluvan Ykkösen kauden tasaisuus, ovat mahdollisuudet vielä nousukiitoon mainiot. Kykyä kettupaidoilta löytyy, kuten 2-0 kotivoitto silloisesta sarjakärki KPV:stä osoitti. Toivotaan, että pieni sarjatauko ja helteiset kelit ovat saaneet kettujen jalat sopivalla tavalla liekkeihin.

- Sairastuvalta pelikuntoiseksi sarjatauon aikana on toipunut ainakin toppari Gentrit Kovaqi. Ilveksestä apuja KTP-reissuun ei tule eli täysin omalla miehistöllä mennään, Manninen lisää.

  • HIFK
  • EIF
  • FC Haka
  • KPV
  • JJK
  • FC KTP