KäPa-kasvatit valloittavat Hampuria – ”Saksassa futis on tietyllä tavalla kuin uskonto”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Juho ja Jesse Kilo viettivät kesälomansa Suomessa, mutta palasivat takaisin Pohjois-Saksaan tekemään töitä unelmiensa eteen.

Saksalainen perinneseura HSV oli keväällä 2020 suomalaisyleisön suurennuslasin alla, kun Joel Pohjanpalo mätti maaleja lainalla ”Die Rothosenissa”. Hyökkääjä teki suuren vaikutuksen hampurilaiskannattajiin – samaa tavoittelevat neljä muuta suomalaista, jotka pyrkivät etenemään kohti Volksparkstadionin kirkkaita valoja.

Suomalaisnuorukaisista Anssi Suhonen, 20, on jo harjoitellut sekä pelannut edustuksen kanssa. Suhonen siirtyi HSV:hen jo tammikuussa 2017 seuraten vuotta vanhempaa Tobias Fagerströmiä. Tämän jälkeen suomalaisten määrä on tuplaantunut, kun Kilon veljekset Juho, 19, ja Jesse, 17, siirtyivät seuraan.

Fagerström edusti suomessa karjaalaista BK-46:ta, mutta kolme muuta ovat siirtynyt seuraan Käpylän Pallosta. Seurojen välinen yhteistyö syntyi Suhosen siirron myötä ja se jatkuu yhä tänä päivänä muun muassa seuravierailujen muodossa.

Miksi juuri KäPa? Myös SAPA:a ja IF Gnistania edustaneen Juho Kilon mukaan seurassa oli huomattavan paljon kilpailua, eikä todellista kulttuurishokkia tullut, vaikka Saksassa toki yleisesti ollaan vielä askel Suomea edellä.

– KäPa:ssa on mielestäni onnistuttu luomaan voittamisen kulttuuria. 1999 ja 2000 syntyneissä sitä näkyi jo ensimmäisen kerran, ja meillä oli nollaykkösten kanssa todella hyvä ikäluokka. Jokapäiväinen tekeminen on ollut sen verran laadukasta, että pelaajat ovat päässeet eteenpäin Suomessa ja Euroopassa, Kilo tuumii.

– HSV:ssä huomaa vielä enemmän, ettei kukaan halua hävitä tai edes joutua höynässä keskelle. Halu voittaa jokainen tilanne treeneissä ja peleissä on todella kova. 

Tätä halua Kiloilta löytyy.

Huippunäytöt alueturnauksessa

Juho Kilo siirtyi HSV:hen kesällä 2018. Taitava keskikenttämies oli ollut jo jonkin aikaa hampurilaisten kiikareissa, mutta asiat loksahtivat lopullisesti paikalleen aiemmin samana vuonna Eerikkilässä pelatun U16-alueturnauksen jälkeen. Kilo valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, ja HSV pyysi nuorukaista testileirille.

– Se meni hyvin, ja he halusivat minut uudelle testille mahdollisimman nopeasti. Toisella kerralla he kertoivat suoraan, että minut halutaan seuraan. Kaikki tapahtui todella lyhyessä ajassa, ja sain heti sellaisen kuvan, että HSV on valmis panostamaan minuun kunnolla, Kilo muistelee.

Ulkomaalaispelaajien sopeutumista helpottaa osaltaan se, että kaikkien tulee opiskella saksan kieltä ensimmäisen seurassa vietetyn vuoden aikana. Oppitunteja on vähintään neljä kertaa viikossa, ja Kilo oppi kielen kiitettävästi vuodessa.

Nuorukainen muutti monien muiden pelaajien tapaan HSV:n akatemiaan, jossa kului kolme vuotta. Viimeiset viikot Kilo on saanut totutella uuteen, kun hän muutti omaan asuntoon. 

– Eläminen ja futikseen keskittyminen tehtiin akatemiassa todella helpoksi, kun kaikki oli ruokaa myöten valmiina. Akatemiassa ei aina ollut kuitenkaan omaa rauhaa, mikä on ollut nyt kivaa. Akatemia sijaitsi ihan stadionimme ja treenikeskuksemme vieressä, joten kaikkialle oli lyhyt matka. Nyt asun hieman kauempana, mutta pääsen treeneihin alle vartissa. 

Kilo pelaa tällä hetkellä seuran U21-joukkueessa eli HSV II:ssa, joka pelaa Regionalligassa eli Saksan neljännellä sarjatasolla. Sarja on nuorelle pelaajalle mainio ponnahduslauta, ja viidessä eli lohkossa pelaa U21-joukkueiden lisäksi perinteikkäitä saksalaisseuroja. Kilo on edennyt miesten peleihin askel kerrallaan.

– Ensimmäinen kausi meni hyvin U17:ssä, toinen U19:ssä ja edellinen U21:ssä. Olen tyytyväinen siihen, että olen vuosittain onnistunut etenemään seuran sisällä, eikä minulle ole tullut pidempiä heikompia ajanjaksoja. 

Kilo debytoi Regionalligassa syyskuussa, kun HSV II tasasi pisteet LSK Hansan kanssa. Sarjakausi jäi koronatilanteen takia lyhyeksi, ja joukkue pelasi lopulta vain kymmenen ottelua. Koronasta huolimatta HSV II harjoitteli läpi talven sekä kevään normaalisti, ja ennen kesälomaa joukkue pelasi neljän viikon aikana seitsemän harjoitusottelua.

– Sarjan päätös tuli harmittavaan paikkaan, koska syksyn ja kevään harkkapeleissä olen päässyt pelaamaan tosi paljon ja peli on rullannut. Uskon, että olisin saanut hyvin minuutteja, jos Regionalliga olisi jatkunut, Kilo toteaa.

– Joukkueen sisäisissä treenipeleissä laskettiin aina pisteitä. Muutaman viikon välein kolme vähiten pisteitä saanutta pelaajaa joutui tuomaan koko joukkueelle shampoot ja suihkugeelit. En itse joutunut maksumieheksi kertaakaan.


Juho Kilo

Nuorempi Kilo kaipaa otteluita

Pari HSV II:n pelaajaa nousi viime kaudella edustukseen asti. Pelaajaliikenne olisi voinut olla tiiviimpää, mutta koronan takia edustuksen ja reservin välillä hyppimistä haluttiin välttää. Kilo on asettanut tavoitteekseen nousta edustuksen rinkiin kauden 2021–2022 aikana.

HSV oli pitkään ainoa seura, joka ei ollut koskaan pudonnut vuonna 1963 perustetusta Saksan Bundesligasta. Komea taival pääsarjassa päättyi keväällä 2018, ja siitä alkaen HSV on tahkonnut 2. Bundesligaa sijoittuen kolmena edelliskautena neljänneksi.

Etenkin päättyneellä kaudella nelossija oli valtava pettymys. Sarjan puolivälissä asiat olivat hyvällä mallilla, mutta HSV voitti vain neljä viimeisestä 15 ottelustaan, ja karsijan paikka jäi lopulta neljän pisteen päähän. Daniel Thioune sai väistyä päävalmentajan paikalta, joka on ollut erittäin tuulinen edellisen kolmen ja puolen vuoden aikana – uusi päävalmentaja Tim Walter on jo kahdeksas mies, joka kokeilee onneaan pestissä.

– Joulun jälkeen nousumahdollisuudet ovat olleet hyvät joka kaudella, mutta keväisin tulokset ovat heikentyneet. Fanit eivät ole olleet kovin tyytyväisiä tähän, ja ilmassa on ollut vähän turhaantumista. He ovat kuitenkin tosi lojaaleja. Saksassa futis on tietyllä tavalla kuin uskonto, Juho Kilo toteaa.

KäPa:n lisäksi SAPA:ssa, IF Gnistanissa ja HJK:ssa juniorina pelannut Jesse Kilo on huomannut saman edellisen puolentoista vuoden aikana. Tammikuussa 2020 Hampuriin siirtynyt hyökkäävä keskikenttäpelaajana ja hyökkääjänä viihtyvä Kilo on asunut koko HSV-aikansa akatemiassa ja on omien sanojensa mukaan viihtynyt seurassa mainiosti.

– Etenkin ensimmäisen parin kuukauden ajan helpotti paljon, että veljeni ja muut suomalaiset olivat seurassa. Olen saanut keskittyä akatemiassa täysillä futikseen, ja kaikki hoidetaan ammattimaisesti. Käyn nettilukiota ja olen oppinut saksan kielen hyvin, Kilo avaa.

– Koronan takia nämä ovat olleet aika vaikeat puolitoista vuotta. Tämä aika on kasvattanut minua paljon ihmisenä, mutta olen kehittynyt myös pelaajana. 

Koronavirustilanne on vaikuttanut merkittävästi U17-sarjaan ja nuorempiin ikäluokkiin. Jesse Kilo pelaa HSV:n U17-joukkueessa, joka ei ole päässyt pelaamaan edes harjoitusotteluita syksyn 2020 jälkeen. 

– Onneksi harjoitukset ovat pyörineet normaalisti, ja olemme pelanneet joukkueen kesken viikonloppuisin. Kun oikeita pelejä ei ole ollut, on vaikeaa sanoa, missä oma ja joukkueemme taso menee nyt, Kilo toteaa.

– Epävarmuus peleistä on ollut rankkaa henkisesti. Aina välillä on sanottu, että ensi viikolla pelataan, mutta olemme saaneet pettyä. Olen miettinyt, ettei auta kuin harjoitella entistä kovempaa, ja kääntänyt jo katseeni ensi kauteen. Se on motivoinut. 

Junioripelaajia on alettu rokottomaan, ja valoa näkyy tunnelin päässä. Tulevan sarjakauden on määrä alkaa jo elokuussa.

– Tavoitteenani on jatkaa kehittymistä ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa U19-joukkueessa. Pyrin etenemään kausi kerrallaan ylöspäin ja toivottavasti päästä harjoittelemaan edustuksen kanssa parin vuoden päästä. 


Jesse Kilo

Edessä hieno karsintasyksy

Jesse Kilolla on poikamaajoukkueissa erittäin vakuuttava saldo, sillä hän on tehnyt 12 ottelussaan komeat seitsemän maalia. Viisi osumista syntyi elokuussa 2019, kun 2004 syntyneet kuritti Ruotsia murskalukemin 7–1. 

Oman ikäluokkansa lisäksi Kilo on pelannut paraikaa U19-EM-karsintoihin valmistautuvien 2003 syntyneiden kanssa. Kilo oli mukana syksyn 2019 U17-EM-kotikarsinnoissa, joista Minihuuhkajat selvitti tiensä jatkoon. Jatkokarsintoja ei koronatilanteen takia pelattu, mutta karsinnat olivat Kilolle hieno kokemus.

– Oli tosi siistiä pelata kotiyleisön edessä. Viikkoa myöhemmin pelasin nollanelosten kanssa Saksaa vastaan, mikä oli myös siistiä. On aina ylpeyden aihe edustaa omaa maata, ja oli mahtavaa nähdä Huuhkajat EM-kisoissa.

Sekä Fagerström että Suhonen nimettiin Pikkuhuuhkajien kesäkuun maaotteluihin, mutta loukkaantumiset estivät kaksikon osallistumisen. Fagerström oli ehtinyt tehdä U21-debyyttinsä jo edellisissä karsinnoissa, joissa hän kävi kentällä kolmessa ottelussa.

Juho Kilo ei koe mahdottomana, että hän olisi niin ikään mukana syksyllä alkavissa U21-EM-karsinnoissa. Kilo ja 2002 syntyneet joutuivat pettymään keväällä, kun ikäluokan U19-EM-karsinnat peruttiin. 16 maaottelua pelanneelle Kilolle jäi kaikesta huolimatta mukavat muistot poikamaajoukkuevuosista.

– Maajoukkuehommista on tehnyt vielä siistimpää se, että kaikki ovat keskenään niin hyviä frendejä. Vietämme paljon aikaa yhdessä myös kentän ulkopuolella. Olemme kokeneet hienoja juttuja yhdessä, ja toivon, että niitä tulee myös lisää.


Tobias Fagerström


Anssi Suhonen