Takaisin
8.1.2019 klo 09.31

Kanerva kunnioittaa Riskin päätöstä, mutta muistuttaa leirin tärkeydestä

Jaa:

Ⓒ SPL / Jussi Eskola

Riku Riski sai kutsun osallistua Suomen A-maajoukkueen harjoitus- ja otteluleirille Qatariin. Riski kieltäytyi eettisiin syihin vedoten kutsusta. 

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sanoo kunnioittavansa Riskin päätöstä, mutta korostaa leirin urheilullista tärkeyttä ja antia sekä mahdollisuutta pelaajien näyttöjen antamiseen.

- Maajoukkuepelaaminen on vapaaehtoista. Mikäli pelaaja ei halua tulla maajoukkueeseen mukaan, se on hänen oma valintansa ja sitä valintaa kunnioitan – aivan kuten olen kunnioittanut niiden edelleen aktiivisten pelaajien valintaa, jotka ovat maajoukkueuransa lopettaneet, Kanerva sanoi.

- Riku Riski olisi haluttu mukaan Qatariin, mutta hän kieltäytyi kutsusta perustellen päätöksensä selkeästi. Olinko päätöksestä eri mieltä? Kyllä siinä mielessä, että tämä leiri on erittäin tärkeä näyttöpaikka tulevia karsintoja varten ja Riku olisi näyttöpaikkansa ansainnut. Itse Rikun perusteluihin en minä eikä joukkueenjohtaja Lennart Wangel ottanut kantaa – ne olivat hänelle riittävän painavat ja siksi niitä täytyy kunnioittaa.

Kysymykseen siitä, onko Riku Riski edelleen vaihtoehto maajoukkueeseen, Markku Kanerva antaa selkeän vastauksen.

- Ilman muuta on. Hän on edelleen sillä listalla, josta pelaajat joukkueeseen valitaan. Mutta korostan myös sitä, että tämä leiri on erittäin tärkeä ja merkittävä näyttöpaikka pelaajille. Tämän jälkeen joukkue ei ole päivääkään yhdessä ennen kokoontumista Italiaan EM-karsintojen alla. Juuri näissä peleissä moni pelaaja, nuori ja kokeneempikin, laittanut jalkansa oven väliin ajatellen karsintajoukkuetta.

- Rikulle leirin urheilullisista merkitystä korostin ja hän asian täysin ymmärsi. Nyt täällä olevat pelaajat voivat näyttää maajoukkuejohdolle missä mennään. Rikun – ja tietysti monen muista syistä pois jääneiden pelaajien – otteita seurataan seurajoukkuetasolla.

Oliko Riku Riski ainoa pelaaja, joka jäi Qatarin leiriltä pois eettisten syiden vuoksi?

- Kyllä. Eikä Rikunkaan päätös mikään salaisuus ollut. Kukaan ei minulta kysynyt Qatarin leirin valintojen julkaisun jälkeen syistä, miksi tuo tai tuo pelaaja ei ole mukana. Jos olisi kysytty, vastaus olisi varmasti annettu.

Qatar leiripaikkana on herättänyt keskustelua. Miksi juuri Qatar?

- Minä vastaan maajoukkueen urheilullisesta puolesta ja ajattelen asian siitä näkökulmasta, että joukkueen olosuhteiden täytyy olla kunnossa. Lisäksi pelien täytyy olla hyvät, erityisesti tässä tilanteessa, jossa olemme viimeistä kertaa yhdessä ennen karsintoja, Kanerva sanoo.

- Harjoitusolosuhteet ovat maailman huippua Qatarissa. Lisäksi meille taattiin kaksi hyvää peliä, joista Ruotsi varmistui aikaisin ja Viro myöhemmin – myös alkuperäinen vaihtoehto Kuwait olisi ollut meille sopiva vastustaja tähän tilanteeseen. Varmasti muuallakin olisi ollut hyviä harjoitusolosuhteita tarjolla, mutta ei pelejä – urheilullinen yhdistelmä toteutui tässä täysin. Etenkin pelien saaminen tässä vaiheessa vuotta on hyvin hankalaa. Täällä se onnistui ja urheilulliset perusteet täyttyivät. Muihin asioihin en ota kantaa – Palloliiton puheenjohtaja on muiden Pohjoismaiden puheenjohtajien kanssa paikalla vastaamassa muista kuin urheilullisista kysymyksistä.