Kalle Parviainen Palloliiton seurakehittäjäksi

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Alueuutiset

FC Interin valmennuspäällikkönä toiminut Kalle Parviainen aloittaa huhtikuussa Palloliiton Eteläisen alueen seurakehittäjänä.

Parviainen tulee ottamaan vahvan roolin laatujärjestelmän arvioijana, seurojen sparraajana ja kehitysprojektien vetäjänä Eteläisellä alueella, joka muodostuu Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakunnista. 

Parviainen omaa reilusti kokemusta pelikentiltä ja seuratyöstä. Komea pelaajaura päättyi FC Interissä vuonna 2013, jonka jälkeen Parviainen on toiminut erilaisissa tehtävissä turkulaisseurassa. Valmennuspäällikön tehtävässä hän aloitti vuonna 2015.

- Kallella on vahva kokemus seuratyöstä ja seuran systemaattisesta kehittämisestä. Koko seuran, seurayhteistyön rakentamisen ja urheilutoiminnan johtamisen taidot tuovat vahvistusta tiimin osaamiseen ja antavat erinomaisen pohjan seurakehittäjän tehtävään, aluepäällikkö Taneli Haara kommentoi.

Parviainen odottaa uusia haasteita innolla ja uskoo vuosien kokemuksen seuratyöstä auttavan uudessa tehtävässä.

- Odotan innolla uusia kuvioita. Työnkuvan perusteella tämä vaikuttaa ihan unelmahommalta. Mielenkiintoista päästä siihen haasteeseen kiinni. Interissä tehty kehitystyö varmasti antaa paljon valmiuksia tulevaan tehtävään, Parviainen kertoo.

Kuopiolaislähtöinen Parviainen haluaa olla mukana kehittämässä suomalaista jalkapalloa ja jalkapalloseuroja.

- Olen nauttinut muiden auttamisesta ja seuran kehittämisestä tässä nykyisessä tehtävässäni, ja nyt edessä on sama juttu vähän isommassa mittakaavassa. Uskon, että hyvällä yhteistyöllä seurakehitystiimin ja seurojen kanssa voimme luoda jatkossa entistä paremmat ympäristöt pelaajien ja seuratoimijoiden kehittymiselle.

Parviainen aloittaa seurakehittäjän tehtävässä 1.4.