Kakkosen katsaus – NJS teki ihmenousun

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Juttusarjassa pureudutaan Kakkosen kiinnostavimpiin tapahtumiin nostamalla esiin viisi mielenkiintoista pointtia niin menneeltä kuin alkavalta viikolta.

Viikko 39

1. A-lohkon 11. sijalla majaileva Kultsu FC johti NJS:aa avausjakson jälkeen Alexander Odeh Audun maalilla, ja karkasi toisen puoliajan alussa kolmen maalin johtoon Panu Peräkylän tuplattua johdon ja nigerialaisen osuttua toistamiseen.

Isäntien kiri alkoi 83. minuutilla Tony Lehtimäen maalilla. Sama mies oli asialla neljä minuuttia myöhemmin, ja vain hetki tästä Samuel Tammivuori viimeisteli päätöslukemat 3–3. NJS teki komealla nousullaan palveluksen naapuriseura PKKU:lle, sillä tasapelin myötä PKKU pysyy viimeisen säilyjän paikalla pisteen joutsenolaisten edellä.

2. Juttusarjassa on jo aiemmin kiinnitetty huomiota KaaPo:n Juho Salmisen huippuvireeseen, joka jatkui myös lauantaina. Edellisissä kuudessa ottelussa seitsemän maalia mättänyt Salminen jatkoi FC Espoon vieraana siitä, mihin jäi, ja paukutti hattutempun.

Kotijoukkue oli ehtinyt siirtyä johtoon Oliver Günesin rangaistuspotkulla ennen Salmisen maalitehtailua. Hattutemppu syntyi lopulta todella nopeasti – osumat syntyivät 38., 39. ja 42. minuuteilla. KaaPo:n harmiksi maalit eivät riittäneet voittoon, sillä Volter Ryynäsen ja Günesin toisen jakson maalit riittivät 3–3-tasapeliin. FC Espoolle piste oli tärkeä, mutta kolmea olisi tarvittu, sillä joukkue on yhä putoamisviivan alapuolella.

3. Klubi 04:n murskaavan vireen uhriksi joutui tällä kertaa HJS. Sunnuntain ottelusta ei jäänyt paljon seliteltävää, sillä pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 7–0. Ahkerimmin maaliverkkoja heiluttivat kahdesti osuneet Agon Sadiku ja Casper Terho – kerran onnistuivat Saku Heiskanen, Kai Meriluoto sekä Nooa Laine.

B-lohkon tasainen nousutaistelu näyttää kääntyneen Klubi 04:n eduksi, sillä Ilves/2 hävisi aiemmin viime viikolla TPV:lle, ja ero on nyt kuusi pistettä. Lohkovoiton lisäksi Klubi 04:llä on mahdollisuus venyä komeaan suoritukseen, mihin mikään joukkue ei pystynyt viime kaudella – sarjakauteen ilman ensimmäistäkään tappiota.

4. JJK vei viime tiistaina Jyvässeudun herruuden. Sekä JJK että FC Vaajakoski oli voittanut aiemmin tällä kaudella oman kotiderbynsä, ja näin kävi myös kolmannessa paikallisottelussa.

Yli 1 200 katsojaa todisti JJK:n nousua voittoon viimeisten minuuttien aikana. Tuomas Koppelomäki aloitti maalinteon, Saku Leppänen tasoitti komealla vapaapotkullaan, ja peli oli vielä 80 minuutin jälkeen 1–1 – lopulta Joonas Madetojan ja Rasmus Ervastin maalit pelastivat JJK:lle kolme pistettä. Voitto nosti jyväskyläläiset tukevasti keskikastiin, mutta FC Vaajakoskella riittää vielä jännitettävää, sillä matka putoamisviivalle on vain viisi pistettä.

5. Kemi City FC pelasi ensimmäiset kuusi vierasotteluaan pisteittä, mutta pistetili aukesi viimein lauantaina. Tämä tapahtui kenties tärkeimmässä mahdollisessa paikassa, kun vastassa oli sarjajumbo Kiisto FC.

Kummankin joukkueen parhaat maalintekijät onnistuivat maalinteossa – ensin vieraiden Sasa Jovovic, sitten Riku Jääskä ja lopulta vieraiden Samson Ebuka Obioha. Nigerialaishyökkääjän 2–1-voittomaali nosti hänet kymmeneen osumaan ja C-lohkon maalipörssin kärkeen. Kemi City FC puolestaan nousi 15 pisteeseen ja askelta lähemmäs säilymistä.

Viikko 40

Kultsu FC – PEPO to 1.10. 18:30

Säilymisestä taistelevan Kultsun loppuohjelma on erittäin haastava. Joukkue on pisteen putoamisviivan alapuolella, ja se kohtaa neljässä viime ottelussaan pelkästään kärkipään joukkueita. Lokakuun ensimmäinen haaste on derby PEPO:a vastaan, johon historia ei anna Kultsulle järin hyviä lähtökohtia.

PEPO on vienyt kaikki kuusi sarjakohtaamista kaudesta 2016 alkaen. Joukkue on lisäksi lohkon kuntopuntarin ykkösenä voitettuaan neljä peräkkäistä ottelua – lohkovoitto on hyvin epätodennäköinen, mutta lilapaidoilla on ainakin hyvät mahdollisuudet paranata viime kauden seitsemättä sijaansa.

VIFK – Kiisto FC pe 2.10. 18:30

Derby ja kuuden pisteen taisto. Sitä nähdään Vaasan perjantai-illassa, kun kaksi paikallista joukkuetta kohtaa toista kertaa lyhyen ajan sisään. Edellisessä ottelussa Kiisto yllätti VIFK:n 2–0 ja hinasi itsensä mukaan säilymistaisteluun, mutta ero joukkueiden välillä on yhä kolme pistettä VIFK:n eduksi.

Mikäli Kiisto häviää perjantaina, on joukkueen putoaminen käytännössä varmaa. Kummankaan joukkueen säilymishaaveet eivät ole enää omissa käsissä vaan niihin vaikuttaa suuresti sunnuntain FC Vaajakoski – OLS sekä Kemi City FC – JBK. Vaasalaisen jalkapallon puolesta olisi tärkeää, että toinen perinteikkäistä seuroista hilaisi itsensä kuiville.

JIPPO – KaaPo la 3.10. 12:00

C-lohkon kärkijoukkue isännöi B-lohkon nelosta Kakkosen Cupin finaalissa. Ennakon päävalmentajien kommentteineen pääsee lukemaan täältä

Ilves/2 – Atlantis FC su 4.10. 15:00

Aina syyskuun puoliväliin asti tappioitta pelannut Ilves/2 on hävinnyt yllättäen kaksi edellistä otteluaan. Selkeä tappio FC Jazzille ja niukka derbyhäviö TPV:lle pudottivat tamperelaiset Klubi 04:n kyydistä, mutta sunnuntaina joukkueella on saumat palata voittokantaan toisen helsinkiläisjoukkueen kustannuksella. Syyskuun kahdessa ensimmäisessä pelissä Ilves maalasi kuudesti, kahdessa viimeisessä vain kerran – löytyykö maalijyvä lokakuussa?

Sarjanousija Atlantiksen kautta leimaa epätasaisuus. Lohkovitosen maaliero on varsin hämmentävä 29–29, ja se on hyvästä sijoituksestaan huolimatta hävinnyt jopa kuusi ottelua. Lauantaina nähtiin sitä parasta Atlantista, kun joukkue nuiji FC Jazzin lukemin 5–1. Paineet ovat isännillä, sillä helsinkiläisjoukkue on jo varmistanut sarjapaikkansa, eikä asiaa nousuun enää ole.

PKKU – JäPS su 4.10. 16:00

PKKU kärsi viime viikolla syyskuun toisen tappionsa PK-35:lle, ja joukkue joutuu taistelemaan putoamista vastaan aina viimeisille kierroksille asti. Uusien pelaajahankintojen piristämä ryhmä hakee lisäpisteitä derbystä, jollaisen se on hävinnyt kahdesti tällä kaudella. Joukkueen loppukauden tärkein ottelu on ehdottomasti 24. lokakuuta pelattava vieraspeli sarjajumbo FC Viikinkejä vastaan, mutta pisteet eivät olisi pahitteeksi JäPS-taistostakaan.

PKKU:n elokuun lopussa vieraissa kaatanut JäPS otti viime pelissään komean 3–1-voiton EPS:sta. Lum Rexhepi viimeisteli kauden avausmaalinsa osuttuaan kahdesti, ja kauden kahdeksas voitto pitää JäPS:n kuuden pistee päässä sarjakärki PK-35:stä. Maaleja joukkue on nyt tehnyt 29 eli toiseksi eniten lohkossa – jatkuvatko maalijuhlat myös PKKU:ta vastaan, jolle JäPS on onnistunut viimeisessä neljässä derbyssä mättämään peräti 16 osumaa?