Kaikki puolivälieräjoukkueet selvillä: Veikkausliigajoukkueet lunastivat paikkansa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Peli-Karhuilla ei ollut saumoja FC Lahtea vastaan. AC Oulu sen sijaan odotetusti antoi FC Hongalle kovan vastuksen, mutta sekään ei riittänyt jatkopaikkaan.

PeKa - FC Lahti 0-8 (0-5)

Keskiviikkoilta oli Peli-Karhuille raskas ilta Arto Tolsa Areenalla. FC Lahti otti ottelun haltuun heti neljän minuutin pelin jälkeen, kun Eemeli Virta avasi FC Lahden maalihanat. Vahid Hambon hyvä syöttö tavoittaa Virran keskustassa ja Virta pamauttaa pallon terävästi maaliin. Kello kävi välissä viisi minuuttia, kun Mikko Kuninkaan laukaus painui vastustamattomasti maaliin. PeKa sai hetken hengähtää, mutta reilun puolen tunnin päästä FC Lahti iski jälleen. Tällä kertaa tekijänä Dimitri Boelle Imbongo. 38 minuutin pelin jälkeen Kuningas löi sisään illan toisensa. PeKa:n kannalta valitettavasti ensimmäisellä puoliajalla pelataan hieman lisäaikaa, ja Hambon ehti vielä tehdä FC Lahden 0-5 osuman. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen kannalta lohduttomassa tilanteessa.

PeKa yrittää toisella puoliajalla selvitä tilanteista kovuuden avulla, mutta tämäkään taktiikka ei tuottanut tulosta. 0-6 ja 0-7 osumat pilkulta viimeistelivät Assehnoun Jasin-Amin sekä Altin Zeqiri. Assehnoun viimeisteli vielä toisen osuman ennen kuin tuomarin pilli lopulta vapautti Peli-Karhut reilun 90 minuutin piinasta. 

AC Oulu - FC Honka 0-1 (0-1)

Loppuunmyydyllä Raatin stadionilla nähtiin tiukka ottelu. Viiden minuutin pelaamisen jälkeen AC Oulun maalivahti Juhani Pennanen mokaili pallon kanssa karmealla tavalla, mutta onnistui vielä pelastamaan tilanteen. Seuraavakin lupaava tilanne nähtiin oululaisten päässä, kun FC Hongan hienon pelinrakentelun seurauksena Demba Savage pääsi kokeilemaan pienestä kulmasta, mutta Pennanen piti maalinsa tyhjänä. AC Oulun ensimmäinen paikka nähtiin vajaan parinkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen, kun Daniel Rantasen terävä vapaapotku oli lähellä yllättää Hongan maalivahdin. 25 minuutin kohdalla merkittiin Hongan voittomaali pöytäkirjaan. Savage laittoi pallon komeasti sisään kulmapotkutilanteesta. 

Toisella puoliajalla AC Oululla oli mahdollisuutensa tasoitukseen. Kellon näyttäessä 50 minuuttia Jere Kallinen pääsi kokeilemaan, eikä maalikaan ollut kaukana. Markus Uusitalo kuitenkin onnistui venyttämään itsensä vedon tielle. Lähes tuhannen taalan paikan sai myös AC Oulun Juho Mäkelä, kun Henrik Ölander tarjoili pallon maalin eteen. Onni ei kuitenkaan ollut oululaisten puolella. Näin FC Honka etenee puolivälieriin.