Kaijasilta tyytyväinen TiPS:n esitykseen

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TiPS aloitti lauantaina 23.3. Naisten Liigan kauden kotiottelulla viime kauden pronssimitalistia Åland Unitedia vastaan.

Åland Unitedilla ei ollut juurikaan vaarallisia maalintekopaikkoja pelin 36. minuutilla tuomitun rangaistuspotkun lisäksi. TiPS-vahti Riina Isokääntä torjui Phoenetia Brownen vedon, mutta muun joukkueen nukahtaessa tilanteessa pääsi Browne lopulta viemään paluupallosta vierailijat 0-1 johtoon.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme selvästi varovaisia ja tunnustelevasti liikkeellä. Peliin päästiin pikku hiljaa mukaan, puolustuspeli toimi, mutta hyökkäyspeli jätti toivomisen varaa. Vastustajan maalin jälkeen pääsimme rakentamaan vielä muutaman vaarallisen hyökkäyksen ekalle puoliajalle, joista yksi päätyi Topran jalasta ylärimaan, totesi päävalmentaja Petteri Kaijasilta TiPS:n sivuilla.

Toisella jaksolla TiPS sai useita kulmapotkuja, mutta puolittaiset puskutilanteet olivat vaarallisinta, mitä niistä syntyi. Kotijoukkueen pyyteetön yritys kuitenkin palkittiin ottelun loppupuolella, kun TiPS-tasoitus syntyi Jenna Topran jalasta keskikentältä tuleen hyvän syötön jälkeen.

– Tauolla teimme taktisia muutoksia, ja pelin luonne muuttui vihreäksi. Saimme paljon painetta vastustajan kenttäpuoliskolle ja loimme hyökkäyksiä monipuolisesti vastustajan päätyyn. Palkinto tuli hienon hyökkäyskuvion päätteeksi, kun Topra onnistui upeassa viimeistelyssä. Ottelussa voittoa lopussa haki selvästi enemmän TiPS ja peli pysyi pääasiassa vieraiden päässä meidän painostaessa, summasi Kaijasilta ottelun toisen puoliskon.

  • TiPS