Kaan Kairinen meni askeleen taaksepäin päästäkseen kaksi eteenpäin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kaan Kairinen on nuoresta iästään ehtinyt kokea jo paljon. Nuorena suitsutettu keskikenttäpelaaja ehti kadota hetkeksi jo suurimmista valoista, mutta on noussut kovalla työllä takaisin huipulle ja Huuhkajiin.

Lukas Hradeckyn ja Joni Kaukon tavoin Turun Runosmäestä lähtöisin oleva Kairinen debytoi Veikkausliigassa FC Interin riveissä jo 15-vuotiaana vuonna 2014, ja seuraavalla kaudella Kairinen kuului jo FC Interin avauskokoonpanon vakiopelaajiin. Vielä teini-iässä olevaa poikaa kohtaan oli runsaasti kiinnostusta ulkomailta ja lopulta hän siirtyi Tanskaan FC Midtjyllandiin 17-vuotiaana.

Kairinen pelasi Tanskassa pari kautta, mutta ajanjakso oli vaikea.

- Se taisi olla haasteena liian kova. En osannut odottaa sen olevan ihan niin kova. Minulla oli kovat luulot itsestäni ja sitten tuli nyrkki naamaan. Sen jälkeen olen ottanut järkeviä askeleita urallani, ja minulla on ollut myös tuuria seuravalintojeni kanssa, 22-vuotias Kairinen miettii.

Kairinen ehti nuorena herättää huomiota sekä koti- että ulkomailla. Hän koristi erikoisliitteiden kansikuvia ja kansainvälinen suurlehti Guardian nosti hänet maailman 50 lahjakkaimman jalkapalloilijan joukkoon. Tuolloin Kairinen vielä nautti huomiosta, mutta vanhemmiten mieli on muuttunut.

- Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna huomio ja kirjoittelu oli hieman ylimitoitettua. En ollut kuitenkaan saavuttanut silloin vielä mitään. Olin vain pelannut Veikkausliigaa enkä edes tehnyt siellä 20 maalia tai mitään sellaista. Ei sitä kuitenkaan silloin sillä tavalla ajatellut. Silloin oli vain kiva, että sai huomiota ja että kirjoitettiin, Kairinen palaa ajassa taaksepäin.

Midtjyllandissa Kairisen läpimurto jäi tekemättä ja hän palasi Suomeen hakemaan uutta alkua. Vaikka ikää oli tuolloin vasta 19 vuotta, niin Kairinen oli ehtinyt kokea jo paljon. Suomessa hän sai tuoreen startin ja se kannatti. Hän pelasi ensin kasvattajaseurassaan Interissä, jonka jälkeen seuraava kausi meni HJK:ssa.

- Ne olivat henkisesti tärkeät pari vuotta. Siinä oli pari vaikeampaa vuotta, kun olin ollut yksin Tanskassa. Oli hyvä päästä kotiin perheen ja ystävien keskelle. Otin siinä pari askelta taaksepäin, mutta se oli hyvä päätös ja menin lopulta eteenpäin, Kairinen miettii.

Lilleströmistä uutta vauhtia kansainväliselle uralle

HJK:n jälkeen Kairinen siirtyi tuolloin Norjan kakkostasolla pelaavan Lilleströmin riveihin. Monien silmissä Kairinen oli jäämässä ikuiseksi lupaukseksi ja Huuhkajat näytti kaukaiselta haaveelta. Kairinen näpäytti kuitenkin epäilijöitään ollen Lilleströmin avainpelaaja nousukaudella ja nousi tänä syksynä myös mukaan Huuhkajiin.

- Kun siirryin Lilleströmiin, niin menin samalla sarjaportaan alemmas ja tiesin sen olevan riski. Halusin olla nostamassa joukkuetta ylös ja se riski onnistui.

Kairisen taidot eivät olleet vuosien varrella kadonneet mihinkään, vaikka suuret otsikot olivatkin vältelleet häntä. Pelinlukutaito, kosketus ja syöttötaito olivat yhtälailla huippuluokkaa kuin aina ennenkin. Kairinen oppi kuitenkin, että myös pelikentän ulkopuolella täytyy tehdä töitä menestyksen eteen.

- Tanskan vuosien jälkeen aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että ravinto oli oikea, lepäsin tarpeeksi, nukuin hyvin ja treenasin oikein. Myös kentän ulkopuolella tuli se, ettei jalkapallo ollut kaikki kaikessa. Se auttoi minua paljon.

Huippu-urheilijan elämään siirtyminen näkyi konkreettisesti elämänlaadussa ja harjoituskentällä.

- Energiatasot ovat ihan eri tasolla kuin Tanskassa pelatessani. Silloin ravintoni ei ollut ihan tiptop, ja se näkyi. Nyt energia- ja voimatasot ovat ihan eri luokkaa, kun jaksaa paremmin.

Lilleström sijaitsee Oslon kupeessa ja Kairinen pitääkin majaansa Norjan pääkaupungissa yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Elämään on löytynyt hyvä tasapaino jalkapallon rinnalle.

- Vietän paljon aikaa tyttöystäväni kanssa, joka opiskelee Oslossa ja asumme yhdessä täällä. Teemme yhdessä ruokaa, käymme kaupungilla ja tykkään lukea. Ihan sellaista peruselämää. On tosi tärkeä, että jalkapallolle löytyy myös jotain vastapainoa.

Lilleström on suomalaisille ennestään tuttu seura, sillä seuran keltaista pelipaitaa ovat aiemmin kantaneet muun muassa Otto Fredrikson ja Tinja-Riikka Korpela. Lilleström on myös yksi Norjan perinteikkäimmistä seuroista ja se pelasi maan pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 aina vuoteen 2019 saakka. Sen visiitti divaritasolla jäi ranskalaiseksi, kun se teki täksi kaudeksi paluun pääsarjaan.

Nousijajoukkue on ollut yksi tämän kauden suurimmista yllättäjistä, kun se on tällä hetkellä sarjassa viidentenä vain viisi pistettä sarjakärki Moldea perässä.

- Alkukausi meni heikosti, kun hävisimme pari ensimmäistä peliämme. Sitten teimme pieniä muutoksia taktiikkaan sekä ryhmitykseen, ja pelit kääntyivät sen jälkeen meille. Thomas Lehne Olsen on ollut tärkeä osa menestystämme. Hän on iskenyt meille paljon maaleja ja ollut meille tärkeä pelaaja - kaikkien muiden ohella.

Kairinen on ollut myös yksi Lilleströmin loistokauden avaintekijöistä.

- Oma kauteni on mennyt paljon paremmin kauden edetessä. Alkukauteni oli hieman tahmea, mutta ryhmityksen vaihduttua olen päässyt pelaamaan mieleiselleni pelipaikalle keskikentän keskustaan, jossa saan puolustaa ja hyökätä.

Kutsu Huuhkajiin unelmien täyttymys

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva noteerasi myös nuorukaisen edesottamukset kutsuen hänet maajoukkueen mukaan syyskuun MM-karsintoihin. Kairinen oli päässyt maistamaan A-maajoukkueen tunnelmaa vuonna 2019 osallistuttuaan talvileirille, mutta tällä kertaa oli tosi kyseessä. Hän otti maajoukkuekutsun innoissaan vastaan.

- Totta kai se oli ihan uskomaton fiilis, kun sain viestin. Pienestä pitäen unelmana on ollut päästä pelaamaan Huuhkajiin. Nyt se vihdoin toteutui.

Vaikka Kairisella oli jo aiemmin kokemusta A-maajoukkueesta, niin tällä kertaa osallistuminen tuntui entistä erityisemmältä.

- Se oli eri asia, kun olimme silloin treenileirillä Qatarissa. Tämä oli virallinen maajoukkueleiri ja eroja oli myös vastustajissa. Oli hieno homma päästä mukaan.

Ⓒ Juha Tamminen / SPLKairinen pääsi kaikissa kolmessa syyskuun ottelussa kentällä. Walesia vastaan hän oli avauskokoonpanossa ja Kazakstania sekä Ranskaa vastaan hän juoksi vaihdosta kentälle. Kokonaisuudessaan hän oli tyytyväinen karsintojen antiin.

- Oli tosi tärkeä voittaa Kazakstan, ja se oli ottelu joka pitikin voittaa. Kaikki tietävät Ranskan olevan erittäin kova joukkue, ja meillä oli siinä muutama sauma, mutta Ranska oli siinä parempi. Tässä on vielä tärkeitä pelejä jäljellä ja olemme hyvissä asemissa tulevia otteluja ajatellen.

Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat lokakuussa, jolloin Olympiastadionille tulee vieraaksi Ukraina ja sen jälkeen joukkue matkustaa Kazakstanin vieraaksi. Lohkon asetelmat ovat kutkuttavat, sillä Suomi on lohkossa toisena tasapisteissä Ukrainan kanssa, mutta Suomella on ottelu vähemmän pelattuna. Sen jälkeen seuraavat Bosnia-Hertsegovina sekä Kazakstan kahden pisteen päässä. Ranska on matkalla lohkovoittoon, mutta neljä muuta joukkuetta taistelee tiukasti lohkon kakkospaikasta.

Fanit ynnäilevät mielessään lohkon asetelmia ja laskeskelevat pisteitä, mutta Kairisen mukaan pelaajat keskittyvät vain olennaiseen.

- En voi sanoa muiden puolesta, mutta itse en sarjataulukkoa hirveästi katsele. Jos hoidamme oman osuutemme, niin sen jälkeen olemme hyvissä asetelmissa. Seuraavista peleistä pitää ottaa taas voitot.

Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat 9.10., jolloin vastassa on Ukraina. Kazakstan on Suomen isäntänä 12.10.

  • Huuhkajat
  • miesten A-maajoukkue