JyPK:n Mannisella kaksijakoiset tunnelmat tasapelistä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Vaajakoskella nähtiin lauantaina tasainen vääntö JyPK:n ja Åland Unitedin välillä, mutta ei maaleja nähty. Maalintekotilanteita ei soljunut valtoimenaan. Vaarallisemmat niistä olivat ahvenanmaalaisilla.

Ottelu oli erittäin tärkeä molemmille joukkueille. Se varmastikin näkyi kotijoukkueen avausjaksolla. JyPK pelasi hermostuneesti menettäen palloja useaan otteeseen. Vihreiden syöttäminen oli epätarkkaa ja Åland pääsi viemään peliä. Vahva ahvenanmaalaisryhmä sai monta vaarallista keskitystä boksin sisään. Mutta, tolppaa ja ohi menneitä laukauksia parempaa ei nähty.

Henna Honkanen pääsi puskemaan heti ottelun alussa, mutta pallo leijui yli maalin. Honkasen pusku jäi JyPKin parhaaksi ensimmäisellä jaksolla. Muutama minuutti tästä ja JyPKin pallonmenetyksen seurauksena, Ålandin paras paikka aukesi Rosa Maria Herreros Ossoriolle. Hän pääsi vapaasti laukomaan maalin edestä, mutta JyPKin onneksi laukaus painui yli maalin. Heti perään Leena Torpolle sattui stiplu pallon kanssa ja Ossorio pääsi laukomaan uudestaan. Pauliina Tähtinen torjui sen kuitenkin jalallaan.

Hieman ennen taukoa Åland sai kulman, jonka Sara Nordin puski ristikon kautta Tähtiselle.

Tauolle mentiin lukemissa 0-0.

JyPK tuli tauolta paremmin peliin sisään. 54. minuutilla Lavdije Begolli pääsi laukomaan, mutta Åland-vahti Anna Tamminen torjui alakulmasta. JyPK hallitsi toisen puolikkaan alkua. Parhaalle maalintekosektorille eivät vihreät hallinnastaan huolimatta päässeet.

Jakson edetessä Åland sai otteen. 63. minuutilla vapaapotkun. Monica Hagström ampui kohti vasenta yläkulmaa, mutta Tähtinen sai tökättyä pallon riman yli. Ålandin fyysinen kovuus ja kestävyys tulivat esiin ottelun lopussa. Se sai painetta JyPK-maalin edustalle.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin ansaitusti Tähtinen, jonka torjunnat pitivät mahdollisuuden pisteisiin yllä.

Maaleja ei kuitenkaan Vaajakoskella nähty. Vaikka tasapeli jättää aina vähän hampaankoloon, on piste tästä ottelusta kuitenkin plusmerkkinen. Ålandilla oli paremmat paikat ratkaista peli itselleen.

- Me olimme ensimmäisellä puoliajalla aika hermostuneita. Åland päääsi viemään ensimmäistä jaksoa. Selvittiin 0-0 tilanteessa tauolle. Muutettiin vähän. Hallittiin toisen jakson ensimmäistä puoliskoa, kertasi JyPK:n päävalmentaja Mikko Manninen seuran sivuilla.

- Peli mitä ei saatu hävitä, ei hävitty. Niillä oli kaksi rimaa. Pitäisi olla tyytyväinen. Silti, sen toisen puoliajan alku lupasi enemmän. Vähän jäi kaivelemaan, jos olisi saatu voitto, päätti Manninen

  • JyPK