JyPK:n Manninen harmitteli nopeaa avausmaalia

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Numeraalisesti lauantain liigaottelu oli erikoinen. Lopulta sen ratkaisu nähtiin ennen kuin päätuomari Minka Vekkelin pilli oli ehtinyt jäähtyä avausvihellyksestä.

Honka siirtyi johtoon kun peliä oli pelattu puoli minuuttia. Heti aloituksesta espoolaiset laittoivat pystysyötön JyPKin linjan taakse oikeaan laitaan. Dana Leskinen keskitti maalinedustalle, jossa JyPK-puolustus ei saanut puhdasta kosketusta palloon ja se kimposi suoraan Milla Punsarille. Punsar viimeisteli varmasti alakulmaan 0-1 johdon. Tämä luonnollisesti muutti asetelmat kertaheitolla.

Ensimmäinen puolikas oli tasainen. Honka prässäsi korkealta ja teki JyPKin pelin avaamisen hankalaksi. JyPK pääsi pari kertaa maalintekotilanteeseen, mutta tulosta ei tullut. Jotain pelin virtauksesta kertoo myös se, että ottelun ensimmäinen kulmapotku annettiin puolen tunnin kohdalla Hongan toimesta.

Tilanteensa siis vihreillä oli tulla tasoihin. Joëlle Gosselin pääsi puskemaan Henna Honkasen keskityksestä kuudennella minuutilla. Vartin tienoilla Riikka Lilja pääsi laukomaan Lavdije Begollin ja Joëlle Gosselinin esityöstä, mutta laukaus painui maalin katolle. Avausjakson lopulla, Gosselin vapautti Henna Honkasen vasemmalla laidalla. Kahdesta yrityksestä huolimatta tilanteesta seurasi kulmapotku.

Myös Hongalla oli muutama vaaralliselta haiskahtanut tilanne, mutta Pauliina Tähtinen hoiti ne ilman turhia vaivoja.

Ottelun luonne ei toisella jaksolla muuttunut. Honka pelasi tiiviisti, ottamatta luonnollisesti turhia riskejä. JyPK ei päässyt maalintekosektorille.

Honka sai parhaan paikkansa odotetusti vastahyökkäyksestä. Vajaan 70 minuutin kohdalla Punsar sai pallon ja vapautti Leskisen läpi oikealla laidalla. Veto painui kuitenkin JyPKin onneksi ohi maalin.

JyPK vaihtoi viimeiselle vartille Leena Torpon Kia Voutilaiseen ja muutti kolmen hyökkäyslinjaan. Vihreät saivat hienokseltaan painetta Hongan päätyyn, mutta espoolaiset kestivät tiiviinä ja pitivät kotijoukkueen poissa maalipaikoista. Parhaan paikkansa JyPK sai kulmapotkusta 80 minuutin jälkeen. Marika Ritvasen kulmapotku kiertyi maalin edustalle ja kimpoili viitosen viivan kohdalla, mutta tilanne kuivui kuitenkin Hongan vapaapotkuksi.

0-1 jäi Harjun tulostaululle. Vihreiden matka käy viikon päästä Ahvenanmaalle, jossa odottaa Wiklöfillä Åland United. Tätä kirjoittaessa Åland on painanut Kuopiossa ensimmäisellä jaksolla kolme maalia, antamatta KuPS:lle yhtäkään. Ahvenanmaalaiset ovat siis tosissaan ajamassa takaa TiPS:aa, joka hävisi HJK:lle.

- Kaksi huonoa ensimmäistä tatsia, josta tuli hyökkäys, mikä johti sitten maaliin. En tiedä oltiinko ihan hereillä siihen alkuun. Joskus käy vaan huono tuuri. Sen jälkeen meillä oli kyllä 90 minuuttia aikaa tehdä maali. Tiedettiin, että Honka prässää korkealta. Löydettiin kyllä tiloja. Toisella jaksolla vähän paremmin, mutta ei me kyllä saatu tarpeeksi maalipaikkoja, summasi ottelun JyPK:n päävalmentaja Mikko Manninen seuran sivuilla.

  • JyPK