JyPK ja Honka voittoihin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Liigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. JyPK ja FC Honka nappasivat itselleen vierasvoitot.

JyPK vieraili IK Myranin kotikentällä ja lähti kotimatkalle 2-1 (1-0)-voitto taskussaan. Lavdije Begolli vei jyväskyläläiset johtoon reilun puolen tunnin kohdalla ja toisen puoliajan alussa Henna Honkanen lisäsi johtoa. IK Myran kavensi Chelsy Swackhamerin maalilla reilun tunnin pelin jälkeen, mutta kiri ei riittänyt tuomaan pisteitä.

ONS:n ja Hongan ottelun alku viivästyi pari tuntia, kun espoolaisten juna oli myöhässä. Viivästys ei haitannut ainakaan FC Honkaa, kun Dana Leskinen teki espoolaisille johtomaalin 11 minuutin jälkeen. Aino Vuorinen lisäsi johtoa vielä ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Toisen puoliajan ainokainen nähtiin lisäajalla, kun ONS teki oman maalin ja näin pisteet matkasivat Espooseen 3-0-numeroin.

Honka vankisti asemiaan sarjan kakkosena ja JyPK:lle voitto oli tärkeä ajatellen paikkaa kuuden joukossa. Kierroksen viimeinen peli pelataan sunnuntaina, kun KuPS saa kotikentälleen Åland Unitedin. Samalla tuon pelin jälkeen Naisten Liiga vetäytyy muutaman viikon tauolle.

Naisten Liigan ottelut:
Ma 3.6. TiPS-HJK 1-1 (0-1)
To 6.6. TPS-Ilves 1-0 (0-0)
La 8.6. IK Myran-JyPK 1-2 (0-1)
La 8.6. ONS-FC Honka 0-3 (0-2)
Su 9.6. kello 19.00 KuPS-Åland United

  • FC Honka Naiset
  • ONS
  • JyPK
  • IK Myran