Juuso Aalto vahvistaa FF Jaroa uransa parhaan kauden jälkeen

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Aalto lupaa tehdä enemmän maaleja FF Jaron debyyttikaudellaan kuin sukunimikaimansa.

FF Jaro menetti kauden päätteeksi kaksi kovaa hyökkäyspään pelaajaa, kun Anthony Olusanya (HJK) sekä Severi Kähkönen (AC Oulu) vaihtoivat maisemaa. Yhteensä 19 maalia mättänyt kaksikko on vaikea korvattava, mutta aukkoa hankittiin paikkaamaan yksi Ykkösen viime kauden parhaista pelaajista.

Juuso Aalto, 30, taisteli pitkään maalipörssin voitosta, mutta MuSa:lle viimeistellyt 14 maalia eivät lopulta riittäneet maalikuninkuuteen. Kokeneen raumalaisen yhden kauden maaliennätys oli edelliskaudelta Pallo-Iiroista (viisi maalia Kakkosessa), joten kausi 2020 oli hänelle maalien valossa ylivoimaisesti uran paras.

– Kaudesta jäi tosi hyvät fiilikset. Pelasimme joukkueena hyvin, ja sain itsekin paljon onnistumisia. Se oli varmaan paras kauteni tähän asti, sekä kymppipaikalla että hyökkääjänä viihtyvä Aalto sanoo.

Aalto ja MuSa keskustelivat jatkosta, mutta Aalto päätti lopulta vaihtaa maisemaa. Pietarsaareen viime viikolla muuttanut mies toteaa, että uusi joukkue ja kaupunki tuo aina uutta intoa tekemiseen. Aalto näki viikonloppuna, kun FF Jaro murskasi Kakkosen VIFK:n harjoitusottelussa lukemin 8–2, ja ensivaikutelma on ollut muutenkin hyvä.

– Peli näytti hyvältä ja treeneissä on ollut hyvä meininki. Joukkueessa on paljon hyviä nuoria poikia. Uskon, että pystyn auttamaan heitä erityisesti hyökkäyspään yksityiskohdissa. Jalkapallo on lopulta aika yksinkertainen laji, ja pienet asiat ratkaisevat.

Pietarsaari tunnetaan kovana jalkapallokaupunkina, ja miesten edustusjoukkue on myynyt tulevalle kaudelle noin 700 kausikorttia. Vaikka Aalto viimeistelikin kaksi komeaa maalia viime kauden vierasottelussa FF Jaroa vastaan, toteaa hän Pietarsaaren olevan vaikea paikka vierailla.

– Pietarsaarelaisyleisö elää hienosti mukana pelissä, ja on hienoa päästä pelaamaan todellisessa futiskaupungissa. Vierasjoukkueille Pietarsaari ei ole ollut kiva paikka vierailla – toivon, että se on sitä myös tällä kaudella.

FF Jaro joutuu pelaamaan ainakin kauden ensimmäisen kilpailullisen pelinsä tyhjille katsomoille. Se koittaa jo lauantaina, kun RoPS vierailee Tellushallissa Suomen Cupin ottelussa. Rovaniemeläisten lisäksi C-lohkossa pelaavat pohjanmaalaiset KPV ja VPS, joten derbyjä on luvassa.

– Meillä ei ole joukkue täysin kasassa, mutta tuskin millään muullakaan joukkueella on vielä tässä kohtaa. Cupia kohtaan on odottavaiset fiilikset. Meininki on aina erilainen, kun pelataan panoksesta.

Jussi Aalto viimeisteli FF Jarolle neljän kauden aikana 17 liigamaalia. Hyökkääjä osui debyyttikaudellaan viidesti – pystyykö Jaron uusi Aalto samaan?

– Kyllä pistän paremmaksi kuin ”Geru”. Siitä saisi muuten kuulla niin paljon.

FF Jaron kausikortit kaudelle 2021 löydät täältä

Kuva: Patric Westerlund