Jutta Rantala siirtyy Honkaan

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Hongan joukkue saa kaudelle 2018 uuden vahvistuksen, kun Jutta Rantala siirtyy Espooseen Turun Palloseurasta.

Rantala on 85 ottelun mittaisella liigaurallaan edustanut TPS:n lisäksi Porin Nice Futista. Viime kaudella Rantala iski turkulaisen väreissä uudeksi ennätyksekseen 14 liigaosumaa. Kaikkiaan tyttömaajoukkueiden vakiokasvoihin kuuluva Rantala on urallaan tehnyt 36 liigamaalia.

- Jutalla on myös korkeat tavoitteet jalkapalloilijana ja urheilijana. Mielestäni pystymme tarjoamaan hänelle sen mitä ura tällä hetkellä vaatii. Olosuhteet ja mahdollisuudet urheilla ovat erinomaiset. Muutos opettaa aina uutta. Tulevana kautena hän tulee saamaan myös uudenlaisia näkemyksiä jalkapalloon ja pelaamiseen pelityylimme kautta sekä henkilökohtaisella tasolla, Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo toteaa seuran sivuilla.

- Honka tuntui oikealta paikalta, missä pystyn kehittämään itseäni pelaajana ja lisäksi seurassa toimistolla toimii vanhan kasvattajaseurani junnuvuosien tsemppari, joka on tukenut minua futisurallani. Tuntuu hienolta tulla Honkaan ja odotan innolla kauden alkua, Rantala hehkuttaa.

- Uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta tekemällä maaleja ja olemalla ahkerasti harjoitteleva pelaaja. Odotan joukkueelta vahvaa, voitokasta kautta ja itseltäni paljon onnistumisia, maaleja ja tasavahvaa kautta.

  • FC Honka Naiset