Jalkapallon voi aloittaa myös aikuisena - Mikkelissä naisten jalkapallokouluun oli tulijoita ovista ja ikkunoista: "Piti laittaa loppuunmyyty"

Julkaistu

  • Jalkapalloharrastus

Palloliiton seurakehittäjä Silja Ranta haluaa kumota myytin siitä, ettei jalkapalloa voisi aloittaa vielä aikuisenakin. 

"Päätettiin kokeilla aikuisten futiskoulua. Jospa edes 20 tulisi - 50 tuli ja vielä tusina jäi jonoon! Futiksen voi aloittaa myös isona!" Helsinkiläisseura HPS twiittasi elokuun alussa. 

Samanlaista viestiä on kantautunut myös Helsingin ulkopuolelta. Kun mikkeliläinen Porrassalmen Urheilijat - 62 aloitti keväällä naisten jalkapallokoulun, olisi tulijoita ollut enemmän kuin paikkoja oli tarjolla. 

Jalkapallokoulu jatkui kesän jälkeen naisten harrastefutiksena, joka pyörii lauantai- ja sunnuntai-iltaisin. Joku voisi pitää aikaa haasteellisena, mutta Mikkelissä kiinnostus ei laantunut - päinvastoin. 

– Markkinoimme pelkästään sosiaalisen median kautta, ja otin 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Sitten piti laittaa sold out, kehityspäällikkö Vesku Marttinen kertoo.

Marttisen mukaan harrastefutikseen osallistuvien taustat vaihtelevat: moni on palannut rakkaan lajin pariin vuosien tauon jälkeen, kun taas osa on koskenut palloon viimeksi yläkoulun liikuntatunnilla. Osallistujien ikähaitari vaihtelee 17 ja 51 vuoden välillä. 

– Halusimme toimintaa matalan kynnyksen ehdoilla. Meillä ei ollut osallistujille mitään vaatimuksia ja kaikki otettiin mukaan, Marttinen kertoo. 

PU-62:n jalkapallokoulussa riitti innokkaita harrastajia keväällä.

Marttinen uskoo jalkapallokoulun suosion olevan monen tekijän summa.

– Huuhkajien arvokisoissa esiintyminen on vaikuttanut varmasti. Moni osallistujista on löytänyt mukaan, kun omat lapset harrastavat. Luulen, että meidän toimintamme laatu on näkynyt mikkeliläisille, Marttinen luettelee.  

LUE MYÖS: HUUHKAJAHUUMA HURMASI SUOMALAISET - HARRASTAJAMÄÄRÄT PALANNEET JO LÄHES VUODEN 2019 TASOLLE, MUTTA VIELÄ ON PALJON TEHTÄVÄÄ >>

Jalkapallo sopii kaikenikäisille 

Aikuisten jalkapallokoulut eivät ole kuitenkaan uusi ilmiö. Kysyntää etenkin Etelän alueella on ollut jo vuosia, vahvistaa Eteläisen alueen seurakehittäjä Silja Ranta. Myös harrastefutikseen on riittänyt tulijoita.

–  Kun HIFK:n Stadin mimmit järjestivät muutama vuosi sitten ensimmäiset harjoitukset, paikalle tuli 110 osallistujaa, Ranta kertoo.

Ranta haluaa kumota myytin siitä, että jalkapallo olisi vain lasten ja nuorten harrastus.

– Aikuisissa harrastajissa on valtava potentiaali. On harmillinen myytti, että ajatellaan, että juna on jo mennyt. Ei tulla edes ajatelleeksi, että 30-vuotias nainenkin voisi aloittaa jalkapallon, Ranta harmittelee.

Työssään Ranta kannustaakin seuroja panostamaan myös aikuisten harrastustoimintaan.

– Mitä useampi paikallinen on toiminnassa mukana, sitä useammalle seura on merkityksellinen ja sitä vahvemmaksi seura muuttuu, Ranta muistuttaa.  

innostus tarttuu

Ranta tunnistaa HPS:sta ja PU-62:sta tutun viestin: usein seurat hämmästyvät, kun tulijoita aikuisten harrastustoimintaan on enemmän kuin odotettiin.

– Innostus uudesta harrastuksesta tarttuu, oli kyseessä aikuinen tai lapsi. Aikuisilla on lähes samanlainen innostus kuin lapsilla uudesta pelipaidasta ja identiteetistä pelaajana.

Yhteenkuuluvuuden tunne on monelle tärkeimpiä asioita joukkuelajeissa, mutta monelle yhtä tärkeää on hiki ja hengästyminen.

– Monelle on todella paljon kivempaa pelata yhdessä kuin lähteä yksin lenkille. Pelatessa kuin huomaamatta kunto kohenee. 

Myös aikuisena on mahdollista oppia uusia lajitaitoja. Kehittyminen ja itsensä ylittäminen kannustaa jatkamaan, ja jokaiselle löytyy omia tavoitteita palveleva tapa harrastaa.

Sarjoja löytyy niin aloittelijoille kuin kovempaa tasoa etsiville. Tervetuloa mukaan jalkapalloperheeseen!

Iskikö futiskipinä?! Katso kartasta oman alueesi seurat ja liity mukaan futisperheeseen! >> 

Lisätietoja voit kysyä alueesi seurakehittäjiltä:
 

Eteläinen alue: Lasse Keski-Loppi, Silja Ranta, Toni Räisänen
Itäinen alue: Paavo Kurkaa
Läntinen alue: Mikko Tulonen, Outi Järvelä, Jarno Haanpää
Pohjoinen alue: Esa Saajanto