Jalkapallon puolesta – puheenjohtaja Ari Lahti

Julkaistu

    Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahden ajatuksia jalkapallon yhteiskunnallisesta merkityksestä, Seurojen Palloliitosta, miesten futsalmenestyksestä ja koronapandemiasta.

    ”Nyt on joutunut vakavasti pohtimaan, miten pidetään harrastajat terveinä ja seurat hengissä”

    Ari Lahti on kesäkuun alussa ollut Palloliiton puheenjohtajana runsaat kaksi vuotta. Vauhtia on riittänyt varmaan enemmän, kuin hän on osannut arvatakaan.

    - Pääosin tämä on ollut melko iloista aikaa. On esimerkiksi saanut nauttia maajoukkueiden huippumenestyksestä tytöissä, miehissä ja futsalpuolella.
    Sitten se toinen puoli.

    - Korona-aika on sitten ollut vähän toisenlaista aikaa. Nyt on joutunut vakavasti pohtimaan, miten pidetään harrastajat terveinä ja seurat hengissä.

    Jalkapallon yhteiskunnallinen merkitys

    UEFA on kehittänyt SROI-mittarin, jolla tutkitaan, kuinka paljon jalkapallo tuottaa yhteiskunnalle hyötyä vuodessa. Suomen osalta SROI-tutkimus saatiin päätökseen viime syksynä. Tulos oli, että jalkapallo tuottaa Suomessa yhteiskunnalle hyötyä 770 miljoonaa euroa vuodessa.

    - Se on todella mittava summa. Siinä ovat mukana jalkapallon terveys-, sosiaaliset ja suorat taloudelliset vaikutukset.

    Jalkapallo liikuttaa viikoittain noin puolta miljoonaa suomalaista. Mukana on tyttöjä, poikia, naisia, miehiä. On kilpaurheilua, harrastesarjoja, erityisryhmien urheilua. Jalkapallo on parhaita tapoja kotouttaa maahanmuuttajia.

    - Vaikka suomen kielen taito on tänne tullessa puutteellinen, jalkapallon kieltä osaavat kaikki.

    Seurojen Palloliitto käyntiin

    Yksi Ari Lahden päätehtäviä puheenjohtajana on ollut Seurojen Palloliitto – se on merkittävä uudistus, jolla Palloliitto tuodaan hallinnollisesti tsaarin ajalta nykyaikaan.

    - Nyt kaikki Palloliitossa ovat töissä samassa työpaikassa, yhdessä yhdistyksessä, joka on Suomen Palloliitto ry.

    Toinen tärkeä asia Seurojen Palloliitossa on se, että päätöksenteko on tuotu lähemmäksi seuroja.

    - Ylin päättävä elin on Seurojen kokous, jossa jokaisella suomalaisella seuralla on edustus. Kaikki saavat ottaa osaa keskeisiin päätöksiin.

    Ensimmäinen Seurojen kokous oli tarkoitus pitää Turussa toukokuussa, mutta se siirtyi koronapandemian takia syksyyn.

    - Täytyy muistaa, että tämä on vasta Seurojen Palloliitto versio 1.0. Kehitämme tätä koko ajan entistä enemmän suomalaisia seuroja palvelevaksi organisaatioksi, Lahti sanoo.

    - Kun seuraava strategiakautemme päättyy neljän vuoden päästä, uskon, että meillä on aikaisempaa kehittyneempi Seurojen Palloliitto versio 2.0.

    Miesten futsalmaajoukkue menestyy

    ”Olemme tällä hetkellä kahden ottelun päässä MM-lopputurnauksesta.”

    Ari Lahti oli paikan päällä helmikuussa Portugalissa seuraamassa MM-jatkokarsintaturnausta, jossa Suomi pelasi tasan Italian ja Portugalin kanssa ja voitti Valko-Venäjän. Suomi selvisi lohkokakkosena kaksiosaiseen play off -otteluun Serbiaa vastaan lopputurnauspaikasta.

    - Maajoukkueemme otteet vakuuttivat. Pelasimme taktisesti erittäin upeasti isoja maita vastaan ja menestyimme, Lahti sanoo.

    - Toivon, että futsal saa menestyksen myötä lisääntyvissä määrin katsojia ja futsalista kiinnostuneita ihmisiä vedetyksi puoleensa.

    Koronapandemia alkoi riehua maaliskuussa

    Koronapandemian käynnistyminen toden teolla maaliskuussa on ollut iso testi myös Seurojen Palloliitolle.

    - Meidän täytyi ottaa todella nopeasti kantaa siihen, miten jalkapallon harrastaminen ja korona sovitetaan yhteen.

    Ensimmäisten joukossa Palloliitto huomioi terveysuhat ja pysäytti jalkapallon. Siirryttiin omakohtaiseen harjoitteluun ja sen jälkeen rajoitettuun joukkueharjoitteluun.

    - Palaute kentältä on ollut positiivista. Olemme saaneet kiitosta siitä, että olemme tehneet selkeitä ratkaisuja, viestineet niistä selkeästi ja saaneet viestin perille seuroihin.

    Kun koronan loppulasku lopulta erääntyy, voi summa olla melko mittava. Suurimmissa vaikeuksissa ovat olleet pääsarjaseurat, joilla on myös suurimmat kulut. Ne ovat saaneet kituutella läpi kevään ilman katsomotuloja ja oheismyyntituloja.

    Jalkapallo sai tukea

    Palloliitto on pystynyt antamaan ensiapua koronasta kärsineille seuroille.

    - Kokosimme nopeasti kolmen miljoonan euron paketin, josta ensimmäinen miljoona oli suoraa tukea seuroille. Saimme sen rahan kentälle tosi nopeasti, mikä pehmensi koronan seuroille antamaan iskua. Toinen miljoona tulee alennuksista sarja- ja turnausmaksuihin.

    Kolmas miljoona meni lainana pahiten kärsineille seuroille, eli Veikkausliigaseuroille. 

    - Nyt toivon, että valtio antaa seuroille tukea niin kuin se on luvannut.

    Valtion tukipaketti pääsarjaseuroille koskee huhti–toukokuuta, mutta se ei vielä riitä. Seurojen elinkeinovapautta koskevat rajoitukset ovat voimassa tällä hetkellä ainakin kesä- ja heinäkuussa.

    - Jatkotukea tarvitaan varmasti myös kaikista niistä kuukausista, jolloin rajoitukset ovat päällä, jotta kaikki seurat pysyvät hengissä.

    Jalkapallo alkaa taas pyöriä

    Kesäkuussa joukkueharjoittelu käynnistyi täydellä teholla, ja sarjojen avauspotkut alkoivat häämöttää. Into on kova, mutta kaikilla on tiedossa, että koronavirus voi aiheuttaa vakavan taudin.

    - Uskon, että perushygieniaan ja muihin tärkeisiin asioihin saatuja ohjeita noudatetaan täsmällisesti jalkapallossa, Lahti sanoo.

    Pääsarjat käynnistyvät kesä–heinäkuussa, mutta tällä hetkellä tapahtumien maksimihenkilömääräksi on rajoitettu 500 heinäkuun loppuun. Se koskee myös Veikkausliigaa, joka käynnistyy heinäkuun alussa.

    - Ääriesimerkki rajoitusten vaikutuksesta jalkapallolle on Tampereen Ratina, johon mahtuu 16 000 katsojaa, mutta johon siis saisi tulla maksimissaan vain 500 katsojaa jalkapallo-otteluun. Varmasti sinne pystytään ottamaan turvallisesti merkittävä määrä enemmän, Lahti sanoo.

    - Tiedän, että Veikkausliigaseurat ovat tehneet yksityiskohtaisia suunnitelmia, joilla yli 500 katsojaa voi ottaa peleihin turvallisesti. Meillä on kokemusta yleisötapahtumien järjestämisestä. Otteluissa jokaiselle on oma katsomopaikka ja järjestyshenkilöitä riittävä määrä valvomassa määräysten noudattamista.

    Jalkapallo ei lähde tässäkään asiassa keulimaan, vaan tapahtumat järjestetään terveys etusijalla.

    - Tervettä järkeä toivomme myös päättäjiltä, että rajoituksia voisi vielä tarkastella ennen Veikkausliigan alkua.

    Puheenjohtaja Ari Lahden ajankohtaiset mietteet kokonaisuudessaan ovat nähtävillä Huuhkaja-TV:ssä artikkelikuvaa klikkaamalla.

    • Palloliitto