Jalkapallo-Säätiön hallitus päätti avustuksista vuodelle 2021

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Jalkapalloharrastus

Jalkapallo-Säätiön hallitus kokoontui maanantaina 14.12. ja päätti myönnettävistä avustuksista vuodelle 2021. 

Koronavuodesta johtuen haettavana oli normaalivuoteen verrattuna kaksinkertainen summa eli yhteensä 200 000 €. Valtakunnallisen avustushaun lisäksi toteutettiin ensimmäistä kertaa avustusmenettely Länsi-Suomen rahastosta, josta myönnettiin tukea yhteensä 30 000 €. Maaliskuussa 2021 on haettavana Länsi-Suomen lisäksi avustuksia Pohjois- ja Keski-Suomen rahastoista.

Valtakunnalliset avustukset 2021 >>
Länsi-Suomen avustukset 2021 >>

Säätiön hallitus myönsi nyt neljättä kertaa yhteensä 25 000€ avustuksia Pertti Alaja -rahastosta, jonka varoista ohjataan vuosittain tukea vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseen. Rahaston pääomaa ovat toimintavuoden 2020 aikana kartuttaneet OK Perintä, Miesten A -maajoukkue Huuhkajat, Subway, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry, Eira Palin-Lehtisen Respect -rahasto ja Fanimo Oy.

Jalkapallo-Säätiö on avannut ”Lahjoita jalkapalloa jokaiselle” -joulukeräyksen, jonka kautta kuka tahansa voi tukea vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallo- ja futsalharrastusta. Keräyksen tuotto käytetään lyhentämättömänä Pertti Alaja -rahaston kartuttamiseen ja keräysvarat jaetaan avustuksina syksyn 2021 avustushaun yhteydessä. Tutustu keräykseen >>

Lisätietoja Jalkapallo-Säätiöstä ja avustuksista >>

  • Palloliitto