Jalkapallo-Säätiön avustushaku vuodelle 2019 avoinna

Julkaistu

    Jalkapallo-Säätiön hallitus avasi kokouksessaan 20. elokuuta avustushaun vuodelle 2019. Hakuaikaa on 31. lokakuuta saakka ja päätökset avustettavista tahoista tehdään säätiön hallituksen kokouksessa 17. joulukuuta. Haettavana on yhteensä 50 000 euroa.

    Avustusta voi hakea Jalkapallo-Säätiön päättämien avustuskriteerien mukaan johonkin seuraavista käyttötarkoituksista:
    1) Respect -toimintaan 
    2) Urheilukulttuuria edistäviin hankkeisiin, toimenpiteisiin tai julkaisuihin 
    3) Vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan edistämiseen 
    4) Vapaaehtoistoiminnan edistämiseen

    Vapaamuotoiset hakemukset vuodelle 2019 myönnettäviin avustuksiin on lähetettävä perusteluineen Jalkapallo-säätiön asiamiehelle 31.10.2018 mennessä sähköpostilla: timo.huttunen(a)palloliitto.fi . Valitettavasti emme voi huomioida myöhässä saapuneita hakemuksia.  

    Tutustu aiemmin avustettuihin kohteisiin >>

    Vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan edistämistä (avustusluokka 3) tuetaan Jalkapallo-Säätiön alaisuuteen syksyllä 2017 perustetusta edesmenneen puheenjohtajan, Pertti Alajan, mukaan nimetystä rahastosta. Rahaston perustamispääoma syntyi Pertti Alajan muistotilaisuuden yhteydessä saaduilla lahjoituksilla, joita kertyi yhteensä 21 350,87 €. Jalkapallo-Säätiön hallitus päätti kokouksessaan (2.10.2017) myöntää rahaston perustamispääomaan jo saatuja lahjoituksia vastaavan summan, jonka jälkeen rahaston varat olivat yhteensä 42 700 €. Lisäksi rahastoon on ohjattu sen perustamisen jälkeen tähän tarkoitukseen saatuja lahjoituksia eri tahoilta, joiden ansiosta rahaston kokonaistuotot ovat syyskuussa 2018 yhteensä 50 000€. Rahastosta myönnettiin ensimmäiset avustukset (10 000€) joulukuussa 2017, jonka jälkeen sen varat ovat yhteensä 40 000€.

    Rahaston käytöstä ja siitä myönnettävistä avustuksista on vastuussa Jalkapallo-Säätiön hallitus. Avustuksia voidaan myöntää vain Suomen Palloliiton jäsenseurojen hakemuksesta. Avustuspäätöksissä priorisoidaan hakijoita, joilla on seuralle laadittu toimintamalli (tähän tarkoitukseen osoitettu stipendirahasto tai vastaava ja mielellään pysyväisluontoinen toimintamalli), jolla taloudellista tukea ohjataan heikommassa asemassa olevien perheiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistamiseen. Rahaston tuotto käytetään lyhentämättömänä vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen mahdollistaviin toimenpiteisiin Suomen Palloliiton jäsenseuroissa. Jalkapallo-Säätiön Pertti Alaja -rahastoa voi halutessaan tukea lahjoittamalla sopivaksi katsomansa summan tilille Nordea FI56 1521 3000 1034 34 (NDEAFIHH) ja merkitsemällä viestikenttään lahjoittajan nimi. Mahdollisissa suuremmissa lahjoituksissa pyydetään olemaan yhteydessä suoraan Säätiön asiamieheen. Rahaston saamista lahjoituksista ja siitä myönnetyistä avustuksista raportoidaan vuosittain Jalkapallo-Säätiön verkkosivuilla sekä avustusmenettelyjen yhteydessä julkaistavien uutisten ja tiedotteiden avulla.

    Lisätietoja avustushausta ja hakukriteereistä:
    Timo Huttunen 
    asiamies, Jalkapallo-Säätiö
    +358 40 823 5270
    timo.huttunen(a)palloliitto.fi

    • Palloliitto
    • Kaakkois-Suomi