Jalkapallo kotouttaa: MuSa:n toiminnalle entistä selkeämmät linjaukset

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Kotoutumisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen (KES) tavoitteena oli edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja osallistaa heitä seuratoimintaan entistä vahvemmin. Tässä juttusarjassa kerrotaan seurojen hankkeista, niiden tavoitteista, onnistumisista ja haasteista. Lue alta Musan Salaman hankkeesta.

Kotouttamishankkeen aikataulu osui 2015 alkaneen maahanmuuttovyöryn jälkeiseen aikaan. Porissa kuten monessa muussakin kaupungissa vastaanottokeskuksissa oli ollut paljon tulijoita ja tarve hankkeelle oli olemassa jalkapalloseuroissa, kuten hankkeessa mukana olleessa Musan Salamassa.

Tilanne ja arvio tulevasta ovat maailman mukana muuttuneet vuodesta 2015. Porissa sijaitsee edelleen aktiivisesti toimiva vastaanottokeskus, mutta monet ovat Porissa ”vain käymässä” ja tämä heijastuu myös seuran toimintaan kotouttamiseen liittyen. Musan Salaman toimintaan maahanmuuttajia tulee edelleen tasaisin väliajoin. Tyypillistä Porissa on ollut kuitenkin se, että he viipyvät seurassa vain jonkun aikaa jatkaakseen jonnekin muualle Suomessa.

MuSa:ssa on myös pantu merkille yleisen ilmapiirin muuttuminen muutaman vuoden aikana, mikä on yllättänytkin. Maahanmuuttovastaisuus sekä rasismi ovat MuSa:n kokemusten mukaan nostaneet päätään selvästi. Seurassa katsotaan asioita muun muassa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvojen kautta, joten MuSa:ssa ei sijaa rasismille ole. Tätä tarkoitusta ja taustaa vasten on ollut myös hyvä työskennellä kotouttamishankkeen teemojen ympärillä.

Maahanmuuttajan tullessa seuran toimintaan mukaan edessä on ollut monta koukeroa alkaen kielestä, aikatauluista, maksatuksista ja pelipasseista. Työllistävä vaikutus niin joukkueiden kuin seuran henkilöille on ollutkin melko suuri. Hiukan turhautuneisuuttakin on aiheuttanut se, että juuri kun kaikki saadaan jotenkin toimimaan, maahanmuuttaja saattaa vaihtaa kaupunkia. 

Lisäksi MuSa:ssa on ollut toiveena saada maahanmuuttajatyttöjä enemmän aktivoitua toimintaan mukaan. Tämä on kuitenkin osoittautunut haastavaksi. Ilmiö on toki tuttu ympäri Suomea, mutta MuSa pyrkii jatkamaan tiukasti haasteen parissa tyttöjen jalkapallon noustessa seurassa yhä tärkeämpään rooliin.

Paljon positiivistakin on hankkeen edetessä tapahtunut – myös konkreettisella tasolla. Kesällä 2019 MuSa järjesti Suomi-Areenan yhteydessä keskustelutilaisuuden pukukoppikäyttäytymisestä ja sen merkityksestä urheilussa. Mukaan oli saatu erittäin hyviä keskustelijoita tasa-arvoministeristä lähtien. Keskustelu pisti uudelleen vauhtia arvopohjaiseen keskusteluun, jossa MuSa on profiloitunut aktiiviseksi toimijaksi. Osittain tämän prosessin käynnistämänä seura loi valmennuslinjauksien tueksi kasvatuslinjauksen, jossa kotouttamisasioita on huomioitu erityisesti. Seurassa toimii nyt kasvatusvastaavana Mikko Heikkilä, joka oli aktiivinen toimija myös kotouttamishankkeessa.

Hankkeen osalta koronavirus hiukan sekoitti päätösvaihetta ja myös seuran toimintoja, mutta hankkeen aikana MuSa myös auditoitiin Palloliiton laatujärjestelmässä ja tätä hanke osaltaan vauhditti. Seura on hankkeen myötä tehnyt entistä selkeämmät linjaukset toiminnalleen. MuSa haluaa näyttäytyä ulospäin sekä toiminnallaan että imagoltaan seurana, jossa toiminta on yhteisten arvojen mukaista ja kasvatus on urheilun tukena ja rinnalla koko ajan. Kasvatukselliset asiat, yhteisön tuki sekä joukkue ovat avainsanoja tässä ajassa.

Kotoutumisen edistäminen seuratoiminnassa -loppuraportti >>