Takaisin
1.3.2021 klo 20.15

Ikimuistoiset ottelut – Suomi–Ruotsi, 1973: "Se oli jalkapalloa!"

Jaa:

Ⓒ Marketta Hartikka

Tämä juttu aloittaa uuden 10-osaisen artikkelisarjan Palloliiton kanavissa. Joka toinen maanantai julkaistavassa "Muistojen maanantai – Ikimuistoiset ottelut" -juttusarjassa muistellaan ikimuistoisia otteluita naisten ja miesten A-maajoukkueiden matkan varrelta. 


Ensimmäinen A-maajoukkue joukkuekuvassa. Kuva: IS-arkisto.

"Se oli jalkapalloa!" Näillä sanoilla aloitti Helsingin Sanomat raporttinsa vuonna 1973 pelatusta Suomen ja Ruotsin välisestä jalkapallon naisten A-maaottelusta, joka oli molemmille maille historiansa ensimmäinen. Suomen naiset olivat todella ottaneet tuossa pelissä ison askeleen ja taistelleet suurta ennakkosuosikkia Ruotsia vastaan kunnioitettavan tasapelin. Mutta vielä suurempi merkitys tällä maaottelulla oli kokonaisvaltaisesti naisten jalkapallolle, joka oli kokenut Suomessa vastustusta, eikä jalkapalloa oltu aiemmin pidetty terveellisenä tai soveliaana lajina naisille ja tytöille.

Ensimmäiset viitteet naisten jalkapallosta Suomessa löytyvät kuitenkin jo 1930 ja -40 luvuilta. Nämä ottelut toimivat usein seurojen varainkeruun tehostamisena, sillä tapahtumat vetivät hyvin yleisöä paikalle. Naisten organisoidumpi jalkapallon pelaaminen keräsi kuitenkin vastustusta, jota esittivät miespelaajat ja -valmentajat esimerkiksi lehtien kommenttipalstoilla. Monien aikalaistensa tavoin muun muassa maalivahtilegenda Niilo Tammisalon mielestä naiset muuttuivat jalkapalloa pelatessaan miehiksi, ja hän suosittelikin koripalloa naisille sopivampana lajina.

Naisten jalkapallo nousuun markkinointitempauksella

Naisten jalkapallon isomman loikan voidaan katsoa lähteneen liikkeelle Mikkelistä. Kaupungissa oli jo 1960-luvulla pelattu pienimuotoista puulaakisarjaa, mutta elokuussa 1970 naisten jalkapallo nousi kunnolla parrasvaloihin - kiitos savolaisen leukailun.

Mikkelin Palloilijoiden ja Kuopion Palloseuran Mestaruussarjapelin esiotteluna pelattiin naisten ottelu, jossa pelaajina olivat molempien joukkueiden miespelaajien vaimot ja tyttöystävät. Koska kyse oli markkinointitempauksesta, pelasivat he tietenkin miestensä numeroilla ja pelipaikoilla. Reilu 3000 katsojaa sai todistaa 20 minuutin mittaisen ottelun, jossa MP:n naiset voittivat kuopiolaiset maalein 3–0.

Vaikka toimintaa oli siis ollut jo aiemmin, toimi Mikkelin ottelu kuitenkin eräänlaisena lähtölaukauksena kilpailutoiminnan käynnistämiselle. Kesällä 1971 Helsingissä järjestettiin Ilta-Sanomien toimesta kuuden joukkueen kutsuturnaus, jonka voittajaksi selviytyi HIFK. Samana syksynä Palloliitto järjesti ensimmäisen cup-muotoisen turnauksen, jonka voittaja HJK nimettiin Suomen mestariksi.


Maajoukkueen ohjelma kesäkuun leirillä. Kuva: Marketta Hartikka.

Ensimmäinen maajoukkue kokoontuu

Naisten maajoukkuetoiminta saatiin käynnistettyä niin ikään vuonna 1973. Helmikuussa Suomi sopi Ruotsin kanssa pelattavasta maaottelusta, joka käytäisiin lauantaina 25. elokuuta Maarianhaminassa. Maajoukkueen valmennuksesta vastasi TPS-taustainen Juhani Nirkkonen ja joukkueenjohtajana toimi HIFK:n valmentaja Roland Wiik.

Kesäkuun lopussa Nirkkosen valitsemat maajoukkue-ehdokkaat matkasivat Ahvenanmaalle, kolme päivää kestävälle harjoitusleirille. Treenaamisen lomassa pelattiin harjoitusottelu Ahvenanmaan piirinjoukkuetta vastaan, jonka Suomi voitti 3–0. Suomen maaleista vastasivat Sirpa Iso-Ahola, Sirkka-Liisa Pesonen ja Pirjo Riikala.

Elokuussa Suomen maajoukkue kokoontui uudemman kerran, tällä kertaa Helsingissä muutama päivä ennen ensimmäistä A-maaottelua. Joukkue harjoitteli ensin kerran Pallokentällä, josta se siirtyi leireilemään Eerikkilään pariksi päiväksi. Tuolla leirillä tehtiin myös kapteenin valinta, joka osui Marketta Hartikkaan. Hän toimi maajoukkueen kapteenina aina vuonna 1976 pelattuun PM-turnaukseen saakka.


Maajoukkueen ohjelma elokuun leirillä. Kuva: Marketta Hartikka.

- Juhani kysyi, että kenestä tehdään kapteeni ja tytöt sanoivat minun nimeni, Hartikka, 71, muistelee. 

Eerikkilästä joukkueen matka jatkui bussilla Turkuun, josta lennettiin Ahvenanmaalle kohtaamaan Ruotsi. Lentomatka oli ensimmäinen maajoukkueeseen valitulle Eva Jarelle.

- Maarianhaminassa oli tapahtunut joitain vuosia aiemmin paha lento-onnettomuus. Joku taisi asiasta lennon aikana mainita ja muistan, että pelkäsimme aika paljon lentokoneen laskeutuessa, Jare, 73, naurahtaa.

Länsinaapurissa naisten jalkapallon kehitys oli edennyt ensimmäisen A-maaottelun kynnyksellä jo pari askelta pidemmälle. Tämä näkyi myös naisten ja tyttöjen harrastajamäärissä, jotka olivat Ruotsissa kolminkertaisia Suomeen verrattuna. Ruotsissa ensimmäinen naisten joukkue Öxabäcks IF oli perustettu jo vuonna 1966, ja se pelasi vuosittain kymmeniä näytösotteluita. Ensimmäinen alueellinen sarja perustettiin vuonna 1968 Öxabäcksin toimesta ja 70-luvun alussa Ruotsissa pyöri jo valtakunnallinen mestaruuskilpailu. Vaikka molemmissa maissa valtakunnallinen kilpailu saatiin käyntiin samoihin aikoihin, oli Ruotsi maaotteluun lähdettäessä selkeän ennakkosuosikin asemassa.


Kapteeni Marketta Hartikan lentolippu. Kuva: Marketta Hartikka.

Taisteleva Suomi

Ensimmäisen A-maaottelun kesto oli 2 x 30 minuuttia ja erotuomarina toimi paikallinen huippuerotuomari Anders Mattsson. Jo pelkkä Suomi-paidan pukeminen päälle oli pelaajille iso juttu, ja samalla se nosti myös pelaajien taisteluintoa monta pykälää.

- Kun Maamme-laulu tuli, niin kylmät väreet menivät selässä. Silloin päätin että nyt tapellaan, ja me todella taisteltiin. En edes tiedä, millä pelijärjestelmällä pelasimme, mutta me taisteltiin. Jos joku paikka petti, niin aina oli toinen paikkaamassa, kuvailee kapteeni Hartikka suomalaisten taistelutahtoa ja jatkaa.

- Kyllähän minä sitä kapteeniutta arvostin ja arvostan vieläkin todella paljon. Järviön Timo sanoi minulle, että sitä ei sinulta viedä ikinä pois että olet maajoukkueen ensimmäinen kapteeni.


Kapteenit kättelevät: Ebba Andersson (vas.) ja Marketta Hartikka.

Itse ottelussa Ruotsi otti odotusten mukaisesti hallinnan heti alusta alkaen ja oli Suomea taitavampi joukkue. Maalissa pelannut Marja-Leena Luomanperä piti torjunnoillaan Suomen pelissä mukana. Myös koko puolustuslinja pelasi hyvin.

- Ruotsalaiset tulivat rytinällä meidän päätyyn, mutta siitä selvittiin. Marja-Leena oli mahtava ja piti meidät pelissä mukana, Hartikka kehuu maalissa pelannutta Luomanperää.

Suomen taktiikkana oli pelata tiukkaa puolustuspeliä ja iskeä paikan tullen nopeilla palloilla linjan taakse. Hyökkäyspelin sieluna toimi keskikentällä hyväpotkuinen kapteeni Hartikka, joka jakeli palloa nopeille laitapelaajille Jarelle ja Pesoselle. Suomi pääsikin avaamaan muutaman kerran ruotsalaisten alakerran terävillä läpisyötöillä, mutta valitettavan usein ratkaisevan syötön tarkkuus oli huono ja tilanteet kuivuivat kasaan. Suomen paras maalipaikka tuli toisella jaksolla, kun Anja Levänen harhautteli pari ruotsalaista, mutta mikkeliläispelaajan laukaus painui niukasti maalin yli.

Ruotsi oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja pelaajat olivat pallon kanssa taitavia myös pienessä tilassa.

- Taitotasossa oli suurimmat erot, mutta olivathan ruotsalaiset myös todella fyysisiä. Vaikka olimme taidollisesti heikompia, meillä oli kuitenkin todella hyvä joukkuehenki ja taisteltiin hienosti, Jare vahvistaa.


Kapteeni Hartikka on riistänyt pallon ja Suomi lähtee hyökkäykseen.

Maalinteko kuitenkin takkusi ruotsalaisilla pahemman kerran ja ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Suomalaisille tasapeli tuntui miltei voitolta, mikä paistoi läpi myös päävalmentaja Nirkkosen ottelun jälkeisistä kommenteista Helsingin Sanomissa.

- Tietysti tämä meni odotettua paremmin. Yksi jos toinenkin oli ennen ottelua manannut meille selvää tappiota. Ensimmäinen jakso oli tarkoitus pitää varmalla pelillä nollissa. Kovavauhtisen jakson jälkeen pelkäsin keskikentän väsähtävän ja näin hieman kävikin, mutta asia korjattiin vaihdoilla, hän totesi. 

Ruotsin päävalmentajana toiminut Christer Molander oli hieman pettynyt joukkueensa maalittomuuteen, mutta arvosti suomalaispelaajien taistelutahtoa.

- En ole pettynyt tulokseen, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että meidän olisi pitänyt voittaa, sen verran meillä oli tilanteita. Olipa mikä tahansa Suomen joukkue, sisua tuntuu löytyvän aina. Maalivahti Luomanperä ja koko puolustuslinja pelasivat hienon ottelun. Erityisesti ihailin laitapuolustajien Merja Sjömanin ja Arja Ketolan varmaa peliä.

Suomen juhlaa yötä myöten

Suomelle saavutettu tasapeli maistui lähestulkoon voitolta, mikä näkyi ja kuului kesäisessä Ahvenanmaan yössä.


Ensimmäisen A-maaottelun pääsylippu. Kuva: Eva Jare.

- Jäimme ottelun jälkeen yöksi Maarianhaminaan. Pelin jälkeen oli banketti ja loppuilta meni railakkaissa tunnelmissa Arkipelagissa. Juhlat taisi jatkua aamuyöhön asti, Jare naurahtaa.

Historiallista ottelua oli saapunut todistamaan Maarianhaminaan urheilukentän silloinen ennätysyleisö, 1540 katsojaa. Ensimmäisen A-maaottelun lisäksi naisten A-maajoukkue teki jalkapallohistoriaa siinä, että naiset ovat ainoana joukkueena avanneet maajoukkuetaipaleensa tappioitta.

25.8.1973 Maarianhamina
Suomi - Ruotsi 0-0

Suomi:
Marja-Leena Luomanperä (Kemin Into)
Merja Sjöman (TPS)
Paula Järvenpää (HJK)
Arja Henriksson (SeML)
Arja Ketola (Kemin Into)
Tuula Kauppinen (HJK)
Anja Levänen (MiPK)
Sirpa Iso-Ahola (JyP)
Marketta Hartikka (C) (HJK)
Sirkka Liisa-Pesonen (City-Pallo)
Eva Jare (Lahti-69)

Vaihdosta kentälle:
Eila Blomqvist (I-Kissat)
Merja Villanen (VPS)
Elise Rieko (I-Kissat)

Kirjoittaja: Harri Laine

Lähteet:
Helsingin Sanomat (25.8.1973)
Lautela & Wallén: Rakas jalkapallo (2006)
Vehviläinen & Itkonen: Mimmiliigasta maailmalle (2009)

Kuvat:
Marketta Hartikka
Eva Jare
IS-arkisto