Joka toinen maanantai julkaistavassa "Muistojen maanantai – Ikimuistoiset ottelut" -juttusarjassa muistellaan ikimuistoisia otteluita naisten ja miesten A-maajoukkueiden matkan varrelta. Lue myös juttusarjan muut osat: 1, 2, 3, 4 ja 5.
On harvinaista, että Suomi voittaa jalkapallossa maailman eliittiin kuuluvan maajoukkueen. Näinkin on kuitenkin joskus tapahtunut, vieläpä silloin, kun sitä on melkeinpä kaikkein vähiten odotettu. Kuten esimerkiksi syyskuussa 1950, jolloin Jugoslavian maajoukkue oli kiertueella Pohjoismaissa. Balkanin tähdet olivat jo voittaneet Ruotsin, ja ennen kiertueen päättymistä Tanskaan, ohjelmassa oli vielä vierailu Helsingissä. Ennalta arvioiden Suomi oli vastustajista kaikkein heppoisin, mutta kun tositoimiin päästiin, olikin tilanne aivan toinen.
Olympiafinalistit vastaan tappioputkessa tarponeet
Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen maajoukkuejalkapallo oli pitkään alamaissa. Sinivalkoiset kulkivat tappiosta toiseen, usein murskaavien lukemien saattelemina. Ensimmäinen valonpilkahdus oli Tanskan kaataminen syyskuussa 1949. Se oli Suomen ensimmäinen voitto jalkapallon A-maaottelussa yli kymmeneen vuoteen! Takana oli 28 peräkkäistä voitotonta ottelua, joista tappioksi päättyi peräti 24. Seuraavaa voittoa ei tarvinnut odottaa aivan yhtä pitkään, sillä kesäkuussa 1950 Suomi löi kotikentällään Hollannin. Ennakkosuosikista ei silti ollut pienintäkään epäselvyyttä, kun Jugoslavian maajoukkue saapui Helsinkiin saman vuoden syyskuussa.
Suomi sai vastaansa kovatasoisen joukkueen. Lontoon kisoissa 1948 Jugoslavia oli ottanut olympiahopeaa, eikä tahti siitä hiipunut. Vuonna 1950 Jugoslavia oli kulkenut voitosta voittoon, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Brasilian MM-kisoissa ”Balkanin pojat” hävisivät alkulohkon päätösottelussaan niukasti isäntäjoukkueelle, ja jäivät tämän takia ulos neljän joukkueen mitalisarjasta. Pettymys oli suuri, sillä pelit olivat kulkeneet hyvin ja muut vastustajat kaatuneet selvin numeroin. Jugoslavian aikakauden suurimpiin tähtiin kuuluivat hyökkääjät Stjepan Bobek sekä Rajko Mitić. Tähtien loisto on kantanut aina meidän päiviimme saakka. Bobek oli Jugoslavian, sittemmin Serbian, maajoukkueen historian paras maalintekijä kevääseen 2021 asti, kun taas Belgradissa sijaitseva maan merkittävin jalkapallostadion on virallisesti nimetty Rajko Mitićin mukaan.
Päivät ennen Stadionin kamppailua sujuivat leppoisasti. Jugoslavia oli aloittanut Pohjolan kiertueensa Tukholmasta ja lyönyt Ruotsin maalein 2–1. Tällä tuloksella ”Jugot” paitsi voittivat tuoreen MM-pronssijoukkueen, saivat myös revanssin kahden vuoden takaisesta olympiafinaalin tappiosta, jonka he olivat kärsineet juuri Ruotsia vastaan. Sen jälkeen matka jatkui kohti itää ja eksoottista Suomea, jota Jugoslavia ei ollut aiemmin jalkapallon merkeissä kohdannut. Ilta-Sanomat pani merkille, että ainakin ruoka maistui balkanilaisille vieraille - sekä hotellissa että Jugoslavian suurlähetystössä. Joukkue ehti vierailla myös Linnanmäellä. ”Jugoslavialaiset pelaajat ovat vilkkaita ja elohopeamaisesti aina menossa. Joukkueen johtajisto ja varsinkin hieroja pitävät kyllä ohjaksia tiukalla, ettei pääkaupunkimme ensikertalaiselle tuota liian suurta kunnonmenetystä”, kirjoitti IS.
Jugoslavia karkaa johtoon…
Odotettu pelipäivä koitti vihdoin torstaina 7. syyskuuta 1950, jolloin joukkueet marssivat olympiakisojaan edelleen odottavan Stadionin nurmelle. Katsojia oli vajaat 17 000 ja sää tyypillisen syksyinen, eli sateinen. Vierasjoukkue joutui käyttämään punaisia varapaitojaan, sillä Suomen tapaan Jugoslavian maajoukkue esiintyi normaalisti sinivalkoisessa asussa. Ennen ottelun alkua vieraat vielä nostivat osakkeitaan kotiyleisön silmissä heittämällä kukkakimppuja katsomoon. Teikkauksen voitti puolestaan Suomen kapteeni Veikko Asikainen, joka näin sai valita kenttäpuoliskon märällä ja liukkaalla Stadionilla.
Ottelun alku näytti menevän täysin piirustusten mukaan. Jugoslavia teki vaikutuksen lyhytsyöttöpelillään sekä pelaajien henkilökohtaisella taituruudella. Helsingin Sanomat kuvailikin vastustajan peliä termillä ”punainen katrilli”. Tulostaululle saatiin tehdä ensimmäinen merkintä noin varttitunnin pelin jälkeen. Jugoslavian tähtipelaaja Stjepan Bobek otti haltuunsa oikealta tulleen keskityksen ja vei laukauksellaan vierasjoukkueen johtoon. Suomen maalivahti Thure Sarnola ehti kyllä reagoida tilanteeseen, mutta pallo meni hieman kiusallisesti maaliin hänen olkapäänsä kautta.
Jatko ei näyttänyt juuri sen paremmalta, sillä viitisen minuuttia myöhemmin tapahtui taas. Nyt Jugoslavia sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta vieraat siirtyivät jo kahden maalin johtoon. Sarnola syöksyi ulos maaliltaan palloa tavoittelemaan, mutta arvioi tilanteen väärin. Sen sijaan pelivälineen sai haltuunsa Jugoslavian välihyökkääjä Bernard Vukas, jolla oli helppo työ toimittaa pallo vartioimattomaan maaliin. Mainittakoon, että samainen Vukas valittiin vuonna 2000 Kroatian jalkapalloliiton toimesta maan kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi.
...mutta sitten iskee Suomi
Näytti pahasti siltä, että kotijoukkue jää Stadionin viheriöllä täysin jalkoihin. Mutta jalkapallossa asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia. Tilanne on erityisen salakavala, mikäli johtoon on päästy helpolla ja ottelua pidetään jo voitettuna. Jos niskan päällä oleva osapuoli ei silloin ole tarkkana, voi se menettää otteensa täysin. Ja juuri näin taisi käydä myös Jugoslavialle, joukkueelle, jota lehdistö siihen aikaan piti jopa Euroopan parhaana. Suomen oikeana puolustajana uurastanut Åke Lindman muisteli kamppailua vuosikymmeniä myöhemmin tällä tavalla:
”Niin masentavasti se alkoi ja ajattelin, että herrajumala paljonkohan tästä tulee selkään. Mutta niin on, että nämä hyvätkin joukkueet joskus laskevat vähän väärin voimansa tunnossa. Jugoslaavit alkoivat leuhkia, kun peli näytti olevan ihan selvä nakki. Ne vippasivat sitä palloa hyvin leikkisästi, tuntui etteivät ne aina maaliin pyrkineetkään, vaan pitivät meitä pelleinään. Ne naureskelivat vain ja soittivat suutaan, leikittelivät.”
Peli oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Suomi sai kuin saikin juonesta kiinni, ja vähitellen sinivalkoiset hyökkäykset kohti Franjo Šoštarićin vartioimaa maalia kävivät yhä vaarallisemmiksi. Puolen tunnin kohdalla syntyi ansaittu kavennusosuma. Aulis Rytkönen lähetti oikealta laidalta keskityksen, jonka Jorma Vaihela puski voimalla maaliin. Vaikka vierasjohto 1–2 säilyi taukoon saakka, oli ottelu saanut aivan uuden käänteen. Jugoslavia oli menettänyt hallintansa ja Suomi oli nyt täysillä pelissä mukana.
Suomi kirii ohi toisella puoliajalla
Jugoslavian joukkueella ei ilmeisesti ollut varusteista pulaa. Helsingin Sanomat nimittäin mainitsee, että vieraat olivat tauon aikana vaihtaneet ylleen kuivat pelipaidat, jotka tällä kertaa olivat väriltään keltaiset. Uudet paidat eivät jugoslaaveja paljon auttaneet, sillä Suomi tuli tasoihin pian toisen puoliajan alussa. Aulis Rytkönen alusti tämänkin tilanteen, tällä kertaa pitkän kuljetuksen turvin. Juuri oikealla hetkellä Rytkönen kuitenkin syötti keskushyökkääjä Yrjö Asikaiselle, joka hallitusti ampui pallon maaliin ohi vastaan tulleen Franjo Šoštarićin. Tilanne siis 2–2 ja riemu katsomossa ylimmillään. Sen sijaan Jugoslavian pelaajia ei naurattanut enää lainkaan.
”Silloin oli hauska nähdä, miten tämmöinen huippujoukkuekin saattaa hermostua ja sillä sotkea lopullisesti pasmansa. Siinä tasapelitilanteessa ne heräsivät ja alkoivat hirveästi riidellä, syytellä ja haukkua toisiaan. Kyllä sen sävyistä tajusi, vaikkei sanaakaan niiden puheesta ymmärtänyt. Ne panivat hirveän painostuksen päälle, mutta kun niiden peli oli siinä ylimielisesti naureskellessa mennyt lukkoon, ei se enää lähtenytkään kulkemaan”, muisteli Lindman jälkeenpäin toisen puoliajan tapahtumia.
Ja Jugoslavian vastoinkäymiset vain jatkuivat. Kun tunti oli pelattu, kotijoukkueen Erik Beijar antoi hyvän syötön Jorma Vaihelalle, joka rynnisti läpi ja laukoi niukasti ohi. Tässä tilanteessa Jugoslavian keskustuki Miodrag Jovanović ja maalivahti Šoštarić törmäsivät toisiinsa ja loukkaantuivat. Molemmat joutuivat jättämään kentän ja antamaan tilaa varamiehille. Seuraava kylmä suihku odotti vieraita jo kulman takana, kun Suomi sai vapaapotkun vasemmalta sivustalta noin 25 metrin päässä maalista. Erik Beijar syötti, Kalevi Lehtovirta ampui, ja seuraavaksi palloa jo kaivettiin vastustajan verkosta. Vaihtopenkiltä maaliin komennettu 35-vuotias veteraani Srdan Mrkušić ei ehtinyt reagoida Lehtovirran terävään laukaukseen.
Kuten odottaa saattaa, tappioasemaan ajautunut Jugoslavia painosti ankarasti ottelun loppua kohden. Suomi joutuikin puolustuskannalle, mutta sinivalkoisesta miehistöstä ei heikkoa lenkkiä löytynyt. Kotijoukkue taisteli sisulla ja sydämellä, ja kun myös maalivahti Thure Sarnola alun vaikeuksien jälkeen palasi omalle tasolleen, kesti Suomen 3–2-johto loppuun saakka. Suuryllätys oli tosiasia. Aiemmin saman vuoden aikana vain Brasilialle hävinnyt Jugoslavia otti tappionsa kuitenkin rehdisti vastaan, ja oli heti loppuvihellyksen jälkeen valmis onnittelemaan voittajiaan. Vieraat antoivat yksimielisen tunnustuksensa Suomen kokonaissuoritukselle. He myönsivät yllättyneensä täydellisesti siitä yritteliäisyydestä, jolla suomalaispelaajat jatkoivat vastustajiensa 2–0-johdosta huolimatta.
”Jalkapallohistoriamme suurin voitto”
Lehdistö oli luonnollisesti innoissaan Suomen yllättävästä voitosta. Esimerkiksi tällaisia otsikoita nähtiin seuraavan päivän lehdissä: ”Jalkapallohistoriamme suurin voitto” (Suomen Sosialidemokraatti), ”Finlands största fotbollsframgång” (Hufvudstadsbladet), Suomen jalkapalloilun suuri voitto (Uusi Suomi). Sinivalkoisten taistelutahtoa ja lujaa joukkuehenkeä suorastaan ylistettiin. Hyökkäysketjussa erityiset kehut keräsivät Aulis Rytkönen ja Kalevi Lehtovirta. Tukilinjassa kunnostautui etenkin vahvasti molempiin suuntiin pelannut Erik Beijar. Åke Lindman taas oli Beijarin ohella puolustuskoneiston varmin rengas.
Keneltäkään ei myöskään jäänyt huomaamatta, kuinka tasokkaan joukkueen Suomi oli onnistunut lyömään. Jugoslavian taituruus sai täyden tunnustuksen, vaikka vieraiden pallonhallinta, joukkuepeli ja yksilösuoritukset tällä kertaa toivat otteluun enemmän viihdettä kuin tehokkuutta. Pelaajista suurimman vaikutuksen suomalaislehdistöön tekivät laajalla säteellä pelannut oikea tukimies Zlatko Čajkovski sekä isokokoinen oikea puolustaja Ivica Horvat.
”Joka tapauksessa Jugoslavia antoi meille oppitunnin harkitusta jalkapalloilusta. Joukkue kokonaisuudessaan oli täydellinen urheilijamiehistö”, kehui esimerkiksi Helsingin Sanomiin nimimerkillä M-o-n-i kirjoittanut Eino Soinio.
Jugoslavia ei jäänyt murehtimaan yllättävää tappiotaan. Joukkue päätti Pohjolan kiertueensa saman viikon sunnuntaina murjomalla Tanskan selvin numeroin (4–1). Helsingissä taitavat balkanilaiset nähtiin seuraavan kerran kaksi vuotta myöhemmin, tällä kertaa olympialaisten merkeissä. Ja nytkin Jugoslavian kohtalona oli olla loppuottelun häviävä osapuoli, kun kultaa vei kovaa nousua jalkapallomaana tehnyt Unkari. Olympialaisten 1952 isäntämaan Suomen jalkapalloturnaus päättyi jo ensimmäisen ottelun jälkeen. Kolme joukkueen hyökkääjää siirtyi kuitenkin Ranskan ammattilaiskentille kisojen jälkeen. Ensin vuorossa oli Aulis Rytkönen (Toulouse FC) ja vuotta myöhemmin Kalevi Lehtovirta (Red Star) sekä Nils Rikberg (Toulouse FC). Näin suomalainen jalkapalloilu otti jälleen pieniä edistysaskelia kohti kansainvälistymistä ja ammattimaisuutta.
”Niin me voitimme 3–2, mitä silloin pidettiin ihan ihmeenä. Sitä se varmaan olikin.” -Åke Lindman.
A-maaottelu: 7.9.1950, Helsinki, Stadion
Suomi - Jugoslavia 3–2 (1–2)
0–1 Stjepan Bobek (14')
0–2 Bernard Vukas (20')
1–2 Jorma Vaihela (29')
2–2 Yrjö Asikainen (50')
3–2 Kalevi Lehtovirta (65')
Yleisöä: 16 897
Erotuomari: John Andersson (Ruotsi)
Suomen kokoonpano: Thure Sarnola, mv (Ilves-Kissat); Åke Lindman (HIFK), Stig-Göran Myntti (VIFK); Veikko Asikainen (Haka), Tapio Pylkkönen (Ponnistus), Erik Beijar (VIFK); Jorma Vaihela (RU-38), Aulis Rytkönen (KuPS), Yrjö Asikainen (Ilves-Kissat), Kalevi Lehtovirta (TuWe), Olavi Lilja (TKT).
Päävalmentaja: Aatos Lehtonen
Kirjoittaja: Henri Tötterman
Lähteet
Rakas Jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa (toim. Yrjö Lautela, Göran Wallén)
Åke Lindman: Åke ja hänen maailmansa (toim. Heikki Eteläpää)
Helsingin Sanomat
Hufvudstadsbladet
Uusi Suomi
Ilta-Sanomat
Suomen Sosialidemokraatti
Wikipedia