IF Gnistan pelasti voitolla sarjapaikkansa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

AC Kajaanin tie vie Kakkoseen. AC Oulu sen sijaan on pisteen päässä noususta Veikkausliigaan.

MP – VPS 2–2 (1–1)

Viimeistä otteluaan MP-paidassa pelannut Jiri Haikonen sai kunnian avata ottelun maalihanat reilun vartin jälkeen. Kapteeni keskitti itse Yassin Daoussille, jonka pusku osui tolppaan, mutta Haikonen oli kärppänä paikalla irtopaikoilla. Vieraiden tasoitus tuli juuri ennen taukoa, kun Sebastian Strandvall yllätti mikkeliläiset kauden yhdeksännellään.

Avausmaalin alustanut Daoussi sai 72. minuutilla mainion esityön Aatu Manniselta ja vei isännät uudestaan johtoon. Johto kesti aivan loppuminuuteille asti, mutta Vepsu ei antanut periksi – Samuel Mahlamäki Camachon loistava avaus tavoitti Steven Morrisseyn, joka laukoi voimalla Vepsu-uransa 50. sarjamaalin.

Kotijoukkueen raportti 
Vierasjoukkueen raportti 

KTP – AC Kajaani 1–4 (1–2)

Kumpikin oli pakkovoiton edessä, sillä KTP tarvitsi pisteitä pysyäkseen taistelussa suorasta noususta ja AC Kajaani säilyäkseen. AC Kajaani hiljensi kotkalaisyleisön heti alussa, kun Erfan Zeneli viimeisteli 13. minuutilla rangaistuspotkusta. Babacar Diop tuplasi vierasjohdon hetki ennen taukoa, mutta Asier Arranz toi kotkalaiset maalin päähän pari minuuttia myöhemmin.

KTP tarvitsi toisella jaksolla vähintään kaksi maalia, mutta jäi nollille – kajaanilaiset sen sijaan osuivat kahdesti. Maalit merkittiin 66. ja 77. minuutilla Diopille ja Zenelille, ja etenkin jälkimmäinen oli komeaa katseltavaa. Hienosta voitosta huolimatta pisteet eivät riittänyt AC Kajaanille, joka pelaa ensi kaudella Kakkosta.

MuSa – FF Jaro 3–1 (1–1)

Käytännössä pakkovoiton edessä ollut FF Jaro sai otteluun mainion alun, kun Guillermo Sotelo puski Markus Kronholmin antaman kulmapotkun sisään. Porilaisten tasoitus oli niin ikään komea – Samu-Petteri Mäkelä ohjasi Matias Koskisen keskityksen yhdellä kosketuksella takakulmaan.

Vieraiden osalta mustat minuutit osuivat noin tunnin kohdille. Ensin Juho Montola laukoi voittomaalin ja seitsemän minuuttia myöhemmin Yutaka Abe viimeisteli päätöslukemat Joonas Lakkamäen hienosta esityöstä. Tappiosta huolimatta FF Jarolla on yhä ohuet mahdollisuudet karsijan paikalle.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

IF Gnistan – KPV 5–0 (2–0)

Kotijoukkue ei jättänyt mitään sattuman varaan kauden viimeisessä ottelussaan. Hidetoshi Wakui huudatti helsinkiläisyleisöä ensimmäistä kertaa yhdeksännellä minuutilla osuttuaan kulmapotkun jälkitilanteesta. Myös Kipinän toinen maali syntyi kulmapotkusta puolen tunnin kohdalla – tällä kertaa päineen välissä oli Douglas Caé.

Toisella jaksolla isännät menivät omia menojaan. Lucas Morais lisäsi johtoa 56. minuutin rangaistuspotkusta ja alusti 13 minuuttia myöhemmin Masar Ömerin 4–0-maalin. Tämäkään ei riittänyt, vaan Tuukka Kurki viimeisteli kotijoukkueen viidennen Rony Huhtalan esityöstä muutama minuutti ennen loppua.

Kotijoukkueen raportti 

SJK Akatemia – MYPA 2–0 (1–0)

Jo putoamisensa varmistaneiden joukkueiden kohtaamisen avausmaali nähtiin ensimmäisen jakson puolivälissä. Oskar Pihlaja laukoi, ja Jeremiah Streng viimeisteli paluupallosta jo kauden 12. osumansa. Lisämaaleja ei nähty yli tuntiin, mutta lopulta Sami Sipola teki isäntien toisen tyylikkäällä vedollaan – näin Akatemia pääsi päättämään kautensa toiseen peräkkäiseen voittoon sekä nollapeliin.

Kotijoukkueen raportti 
Vierasjoukkueen raportti 

EIF – AC Oulu 1–2 (0–2)

AC Oulu teki tarvittavat maalit jo avausjaksolla. Ensimmäisen viimeisteli puolittaisesta läpiajosta Aapo Heikkilä, jolle osuma oli jo kauden yhdeksäs. Voittomaalin teki hyvään maalivireeseen äitynyt Fareed Sadat, joka pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä jo juuri ennen taukoa.

Gentrit Kovaqi toi isännät maalin päähän 55. minuutilla, mutta vierasjoukkueen johto kesti loppuun saakka. Kun oululaisten lähimmät haastajat KTP ja FF Jaro hävisivät samaan aikaan, sarjakärjelle riittää nousuun yksikin piste viimeisestä ottelustaan.

Kotijoukkueen raportti