Hyyrynen: ”Tajuan nyt selvästi, miksi tein nuorena niin paljon töitä fudiksen eteen”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Tuija Hyyrynen siirtyi vuosi sitten juuri perustettuun Juventuksen naisten Serie A-joukkueeseen. Alkuperäinen sopimus oli kevääseen 2019 saakka, mutta tänä kesänä sitä jatkettiin vuodella. Suomalaispuolustajalla on kaikki erittäin hyvin, kuten hän itse asian ilmaisee.

Helsinkiläisen Puotinkylän Valtin kasvatti Tuija Hyyrynen on pelannut ulkomailla vuodesta 2011 ja Suomen A-maajoukkueessa 97 ottelua. Hän kehittyi kansainvälisen tason pelaajaksi viidessä vuodessa Ruotsissa, jonka jälkeen hän siirtyi Tanskaan. Kausi 2017-2018 Juventuksessa oli 30-vuotiaan paras tähän mennessä.

 

Kanssapelaajat äänestivät viime syksynä Hyyrysen maailman 20 parhaan puolustajan joukkoon. Hän lähes liikuttuu, kun hän kertoo miksi hänellä on kaikki juuri nyt niin älyttömän hyvin.

 

- Olen panostanut futikseen niin monta vuotta ja tein nuorena niin paljon töitä tämän kaiken eteen. Nyt tajuan ihan selvästi, miksi olen niin tehnyt. Pelaan Juventuksessa, Mestarien liigassa ja A-maajoukkueessa. Nautin joka päivä siitä mitä teen. Suurin osa meistä on kuitenkin vähän suorittajia, jolloin se nauttiminen matkan varrella meinaa unohtua, Hyyrynen toteaa.

 

- Pelaan nyt kovemmassa, ammattimaisemmassa ja kokonaisvaltaisemmassa ympäristössä kuin koskaan aiemmin. Pelaan paremmin kuin koskaan ja saan keskittyä pelkästään fudikseen. Minusta tuntuu, että olen jotenkin yliajalla. Olen sen ikäinen, että olisin jo voinut lopettaa, kaikki on nyt vain bonusta. Nautin pelaamisesta todella paljon kun tiedostan, että tätä ei ole enää jäljellä kovin montaa vuotta. Saan tästä ajattelutavasta rentoutta tekemiseeni. En enää suorita samanlailla kuin ennen, jolloin helposti ajattelin, että ”minun pitää olla parempi tässä ja tavoitella tuota”. 

 

Juventuksen naisten joukkue perustettiin vuosi sitten ja joukkue voitti heti mestaruuden. Kansainväliselle huipulle joukkueella on vielä matkaa ja siihen tavoitteeseen seura on tarttunut tänä kesänä. Joukkuetta on uudistettu ja vahvistuksia on hankittu myös suomalaisen pelipaikalle. 

 

- Minulla on Juventuksessa kaikki, mitä voin fudikselta toivoa. On ihana olla sellaisessa ympäristössä. Herään aamuisin ja ajattelen, että jee kivaa. Vaikka tietysti minulla on myös paineita, pelaan suurseurassa. Teen hirveän määrän töitä joka päivä, haluan kehittyä koko ajan. Ei siis pidä ymmärtää väärin, että vain leijuisin pilvissä ja nautiskelisin, hän nauraa.

 

- Maajoukkueessa tilanne on hieman eri, kun olemme koolla niin harvoin. Seurassa uusi päivä tulee aina heti. Asetelma on hyvin erilainen, eli kyllä maajoukkueessa paineet ovat isommat. Toisaalta en yleensä ajattele jalkapalloa niin. Perjantaina tulee yksi peli lisää, se on tärkeä, mutta olen pelannut niitä jo niin monta. Yritän nauttia ja levittää kaikkiin pelaajiimme peli-iloa. 

 

”Viime kauteni oli todella hyvä, mutta samalla todella rankka”

 

Hyyrynen kuuluu Helmareiden kapteenistoon ja on yksi joukkueen kokeneimmista, kun Anna Signeulin joukot pelaavat MM-kisapaikasta Espanjaa ja Itävaltaa vastaan perjantaina ja tiistaina. Hänen roolinsa korostuu entisestään, kun kapteenin nauhaa kantanut Tinja-Riikka Korpela ja keskikentän maestro Emmi Alanen ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi. Suomi hävisi kotiottelunsa Espanjalle ja Itävallalle 0-2, mutta voitti edellisessä pelissään Serbian samoin lukemin. Hyyrynen teki ottelun avausmaalin.

 

- Nuorempana ajattelin enemmän omaa onnistumistani. Nyt perspektiivi asioihin on laajempi. Onnistuminen ei ole kenenkään yhden pelaajan vastuulla vaan meidän kaikkien. Tämä on meidän joukkueen juttu ja tulemme tekemään perjantaita varten kaiken niin hyvin kuin vain ikinä pystymme. 

 

- Meiltä vaaditaan nappisuoritus ja hirveä määrä työntekoa. Me olemme kaikki siihen valmiita ja toivottavasti Espanjalla olisi hieman huono päivä. Me uskomme ja luotamme omiin mahdollisuuksiimme. Meidän on joko kyettävä pitämään enemmän palloa tai sitten pysymme niin tiiviinä kuin mahdollista ja teemme maalin niistä yhdestä, kahdesta vastahyökkäyksestä. 90 minuuttia on tietysti pitkä aika, joten meidän pitäisi pitää enemmän palloa. 

 

Hyyrysen jopa hieman nostalginen puhe jalkapallon pelaamisesta tuo esille kysymyksen uran päätöksestä. Milloin se on edessä ja mitä sen jälkeen? Suomalaiset futisfanit hieraisivat silmiään, kun seurajoukkueuriaan edelleen jatkavat Perparim Hetemaj, Niklas Moisander ja Kari Arkivuo ilmoittivat jättävänsä maajoukkueen viime vuonna. 

 

- Mietin jatkoani maajoukkueessa näiden karsintojen jälkeen aivan kuten mietin seurajoukkueessakin joka kauden jälkeen. Sopimukseni Juventuksen kanssa on kaksivuotinen, mutta periaatteessa senkin voi purkaa jos siltä tuntuu.

 

- Viime kauteni oli todella hyvä, mutta samalla todella rankka. Kroppani ei enää totellut lopussa, olin vain aivan poikki. Se näkyi konkreettisesti sykkeissäni  ja tiedostin tilanteen. Olin ihan varma, että haluan tulla karsintaotteluun Serbiaa vastaan (12.6.) ja ihan varma, että haluan pelata, vaikka olin todella väsynyt. Minulla riittää edelleen puhtia tulla maajoukkueeseen, mutta ymmärrän todellakin esimerkiksi Perpan päätöksen. Voi olla, että minulle tulee joskus samanlainen tilanne. 

 

- Miehillä ottelumäärät ovat suuremmat ja pelitahti tiiviimpi. Meillä tulee nyt sarjapelien lisäksi Mestarien liiga, mutta viime vuonna pelejä oli käytännössä vain yksi per viikko. Matkustaminen on rankkaa, mutta toisaalta minun urani on ollut hieman erilainen. Aiemmin opiskelin samaan aikaan, joten rasituskuorma oli koko ajan iso. Nyt matkustaminen tuntuu oikeastaan helpommalta, kun minulla on enemmän aikaa palautua. Tykkään todella olla Italiassa, saan sieltä koko ajan energiaa mukaani. Vedimme Italiassa kymmenen kuukauden kauden, joka oli minulle pisin koskaan. Koin isoja muutoksia tuona aikana. Kotiuduin Italiaan ja harjoittelin määrällisesti ja ajallisesti enemmän kuin koskaan. 

 

Miltä ajatus uran jälkeisestä elämästä sitten oikein tuntuu? Hyyrynen kertoo ajattelevansa sitä jo jonkun verran, mutta ei osaa muodostaa mielikuvaa miltä päätös lopulta tuntuisi. Varautunut hän kuitenkin on. Hyyrynen ja Juventus kirjoittivat uuteen sopimukseen pykälän, jonka mukaan Juventus pyrkii tarjoamaan hänelle töitä peliuran jälkeen. Hyyrynen on koulutukseltaan liikuntalääketieteen maisteri ja voisi kuvitella tekevänsä muun muassa fysiikkavalmentajan töitä.

 

- Minulla on itseasiassa useampiakin vaihtoehtoja mitä voisin tehdä, mutta en osaa vielä päättää. Meillä on Juventuksessa töissä esimerkiksi henkilö, joka kuntouttaa pelaajia ja tekee vammoja ehkäisevää työtä. Uskon joka tapauksessa, että minulla on mahdollisuus jäädä seuraan jos haluan Italiaan jäädä. Olen hoitanut asiani aika hyvin myös kentän ulkopuolella, tulen hyvin juttuun seuratoimijoiden kanssa, Hyyrynen hymyilee.

 

- Kuulostaisi ihan käsittämättömältä mahdollisuudelta, että ensimmäinen työpaikkani olisi Juventuksessa. Jos se eteeni tulee, niin tottakai se pitää käyttää. Myöhemmin voisin tuoda niitä oppeja Suomeen. 

 

Hyyrynen sai olla mukana historiallisella hetkellä, eli Juventuksen ensimmäisessä naisten joukkueessa joka voitti vielä samantien mestaruuden. Lisää uutta ja historiallista saattaa olla edessä hyvinkin pian.

 

Neuvottelut ovat kesken, mutta käytännössä Italian jalkapallojohto vääntää parhaillaan peistä siitä, pelaako naisten Serie A vastaisuudessa edelleen amatööriliiton alaisuudessa vai siirtyykö toiminta Italian liiton alaisuuteen.

 

- Uudistus oli jo menossa läpi, mutta sitten se kumottiinkin. Nyt taistelu jatkuu, eikä sarja ala ennen kuin ratkaisu löytyy. Meidän pelaajien ja kaikkien naisjalkapallotoimijoiden kannalta parasta olisi, että siirtyisimme maan liiton alaisuuteen. Se olisi askel kohti ammattilaissarjaa. Tämä koko kysymys on todella poliittinen ja kaukana yksiselitteisestä. Kaikki pelaajat ja seurat haluavat muutoksen, Hyyrynen selventää.

 

- Uudistuksen läpi meneminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että kaikki toimisi paremmin. Toiminta amatööriliiton alaisuudessa olisi tulevaisuudessakin tämän tasoista mitä se on nyt. Muutos mahdollistaisi kehityksen ammattilaissarjaksi jonain päivänä. Tahot neuvottelevat seuraavan kerran syyskuun alussa, silloin toivottavasti selviää lisää.

 

Tällä hetkellä Hyyrynen keskittyy kuitenkin ainoastaan perjantain MM-karsintaotteluun Espanjaa vastaan. Voitto pitäisi haaveet paikasta Ranskan lopputurnaukseen elossa - tappio kuoppaisi ne.

 

Tuija Hyyrynen debytoi Suomen A-maajoukkueessa 26.9.2007. Mikäli hänet nähdään kentällä perjantaina, on se hänelle 98. ottelu.

 

- Kuulostaa hurjalta kun ajattelee, että ensimmäisestä A-maaottelustani on yli kymmenen vuotta. Olen todella ylpeä, että olen ollut mukana näin kauan. Toivon, että pystyn antamaan joukkueelle kokemuksestani, varsinkin tällaisissa tärkeissä karsintapeleissä, hän päättää.

 

Suomi kohtaa Espanjan perjantaina 31.8. Santanderissa klo 20 Suomen aikaa. Yle näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

 

  • Helmarit