Hyypiä johti Liverpoolin jatkoon

Julkaistu

    Sami Hyypiän kipparoima Liverpool eteni UEFA cupin puolivälieriin kaatamalla torstai-iltana Auxerren kotonaan 2-0.
      Sekä Hyypiä että Auxerren Teemu Tainio pelasivat ottelussa täydet minuutit. Tainiolle merkittiin tilille varoitus. 2-0 -kotivoitto merkitsi Liverpoolin selviytymistä jatkoon puhtaasti yhteismaalein 3-0. Avausosan ainoan maalin viimeistellyt Hyypiä korosti, ettei jatkopaikka irronnut helpolla.- Tarkkana piti olla, sillä Auxerre on vaarallinen joukkue. Pelasimme torstaina kuitenkin hyvän pelin niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaakin, silmin nähden tyytyväinen Hyypiä totesi.Hyypiän ohella UEFA cupin puolivälierissä nähdään suomalaispelaajista Panathinaikosin Joona Kolkka. Kolkka oli sivussa eilen, kun Anderlecht kaatoi Panathinaikosin 2-0. Yhteismaalit olivat kuitenkin 3-2 kreikkalaisten eduksi.- Tiukille veti, mutta ei ihan riittänyt. Joden puuttuminen näkyi kyllä selvästi heidän pelissään, Anderlechtin toppari Hannu Tihinen totesi.Denizlisporin Janne Hietanen seurasi katsomon puolelta joukkueensa 2-2 -tasapeliä FC Portoa vastaan. Ottelupari oli käytännössä ratkennut jo viikkoa aiemmin Porton murjottua kotonaan taululle lukemat 6-1.Puolivälierissä Hyypiä ja Liverpool saavat vastaansa Celticin. Kolkka joukkueineen kohtaa puolestaan Porton.