Hyypiä jäi yhä kaipaamaan voittoa

Julkaistu

    Sami Hyypiän kipparoiman Liverpoolin pahin voitoton putki sitten 1950-luvun sai edelleen jatkoa viikonloppuna. Michael Owenin osuma vei Liverpoolin taukojohtoon kotiottelussa Aston Villaa vastaan, mutta vierailijat tasoittivat rangaistuspilkulta toisella jaksolla loppunumeroiksi 1-1. Hyypiän kannalta takaisku oli erityisen ikävä, sillä hän aiheutti Aston Villan rangaistuspotkun.
      Olin vähän myöhässä tilanteessa ja olihan siinä selvä kontakti. Kaveri lähti tosin kaatumaan jo paljon ennen kuin osuin häneen. Peli ei ollut meiltä huono, mutta kotiotteluissa ei voi olla tyytyväinen kuin voittoon”, Hyypiä pohti.Liverpoolilla on ensimmäistä kertaa sitten lokakuun edessään viikko, jolloin ei ole arkiottelua. Kaikki cupin ottelut ja kansainväliset pelit huomioiden osa pelaajista – myös Hyypiä – lähestyy jo 40 pelatun ottelun rajaa kuluvalla kaudella. Pienikin lepo tekee pelaajille nyt hyvää.”Meillä on nyt huono vaihe ja ehkä tämä pieni tauko on se mitä tarvitsemme. Väsymys alkoi näkyä pelaajissa Aston Villaa vastaan joissakin tilanteissa. Taistelimme kuitenkin hyvin, mutta otteitamme leimasi paikoin hermostuneisuus”, Liverpoolin manageri Gerard Houllier totesi.MIKAEL ERÄVUORIA-maajoukkueviestintä