Huuhkajille tappio EM-karsintakenraalissa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen A-maajoukkue koki perjantaina niukan 1-2-tappion Viroa vastaan Qatarissa.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelasi perjantaina Qatarin otteluleirin toisen kamppailunsa. Vastassa Huuhkajilla oli tuttu vastustaja Viro. Joukkueet kohtasivat kahdesti syksyllä Nations Leaguen lohkovaiheessa. Molemmat ottelut päättyivät silloin Suomen 1-0-voittoon.

Tällä kertaa Viro oli joukkueista vahvempi. Martin Reimin käskyttämä joukkue otti Dohassa 2-1-voiton aiheuttaen Suomelle tappion viimeisessä taistossa ennen sinivalkoisten EM-karsintojen avauspeliä maaliskuussa.

Suomen ensimmäinen maalintekotilanne nähtiin jo ennen ensimmäisen 10 minuutin täyttymistä. Ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa A-maajoukkueessa ollut Saku Ylätupa päätti laukoa vasemmalla jalallaan reilusta 25 metristä, ja kuti lähtikin kovaa. Viron maalivahti Sergei Lepmets joutui torjumaan päin tulleen pallon yli päätyrajasta.

Pari minuuttia myöhemmin Ylätuvalla oli loistopaikka viedä Huuhkajat johtoon. 19-vuotias hyökkääjä pääsi hienolla yksilösuorituksella lähelle maalia ja sai vasemman jalkansa vapaaksi, mutta laukaus meni kuitenkin oikean puolen sivuverkkoon.

Viro pelasi avausjaksolla useasti läpisyöttöjä kohti Henri Anieria. Juhani Ojala sekä hänen toppariparinaan pelannut, ensimmäistä kertaa Huuhkajien avauksessa Ylätuvan tavoin ollut Robert Ivanov katkoivat yritykset kerta toisensa jälkeen.

Molemmat topparit sekä keskikentän pohjalla operoineet Tim Sparv ja Sebastian Dahlström - avauskokoonpanon ensikertalainen hänkin - pelasivat hyvin yhteen useaan kertaan ja saivat purettua Viron prässin.

Huuhkajat hallitsi peliä enemmän avauspuolikkaalla, mutta Viro oli kuitenkin joukkueista se joka osui verkkoon ensimmäisenä. SJK:n riveistäkin tuttu virolaiskapteeni Gert Kams laukoi näyttävän vapaapotkumaalin 35. minuutilla. Noin 20 metristä tullut laukaus kiersi vasempaan nurkkaan ja jätti Walter Viitalan vaille mahdollisuuksia torjua pallo.

Viimeksi Viro oli tehnyt maalin Huuhkajien verkkoon kesäkuussa 2015. Tuossa Viron 2-0-voitossa molemmat rysät Suomen verkkoon iski Kuopion Palloseuran Ats Purje, joka ei kuitenkaan tällä kertaa ollut mukana Viron miehistössä.

Ylätuvalle siunaantui avausjakson lopussa vielä yksi tilaisuus maaliin. Hän pääsi laukomaan pienestä kulmasta oikealla jalallaan, mutta yritys oli suhteellisen helppo kopattava Lepmetsille.

Tauolla Suomi vaihtoi Simon Skrabbin tilalle Lassi Lappalaisen, joka loi itselleen heti toisen 45-minuuttisen alussa huippupaikan. HJK:n laituri pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta Lepmets esitti paraatipelastuksen. 

49. minuutilla myös Viitala joutui venymään parhaimpaansa. Sen jälkeen Viro sai pallon maaliin, mutta tilanne oli Suomen onneksi paitsio.

Viro onnistui toistamiseen maalinteossa 62. minuutilla, kun Anier sai pistää pallon takatolpalta lähes tyhjään maaliin. Tilanne sai alkunsa harhasyötöstä, josta Viro pääsi iskemään vastaan.

Vaihdosta kentälle tulleella Albin Granlundilla oli fantastinen sauma kaventaa lukemat 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Laitapuolustaja pääsi laukomaan kovaa Lappalaisen syötöstä, mutta reilusta viidestä metristä lähtenyt yritys osui tolppaan.

Kymmenen minuuttia ennen loppua nähtiin vihdoin Suomen kavennusmaali. Hyvässä vireessä kentälle tullut Lappalainen syötti maalin eteen Rasmus Karjalaiselle, joka ohjasi pallon takanurkkaan. Maali oli Lappalaisen tavoin vaihdosta sisään tulleelle oululaishyökkääjälle A-maajoukkueuran ensimmäinen.

Lisäajalla lähes vastaava kuvioi toistui, mutta Karjalaisen laukaus meni liiaksi päin Lepmetsiä ja huippupelin pelannut virolaismolari pelasti joukkueelleen 2-1-voiton.

Näin ollen Suomen saldoksi Qatarin otteluleirillä jäi voitto ja tappio. Tiistaina Huuhkajat oli kukistanut Ruotsin 1-0.

Seuraavaksi Huuhkajat pelaa maaliskuun 23. päivä EM-karsintojen vierasavauksessa Italiaa vastaan Udinessa.

Suomi-Viro 1-2 (0-1)
35. 0-1 Gert Kams
62. 0-2 Henri Anier
80. 1-2 Rasmus Karjalainen

Suomen kokoonpano:
12 Walter Viitala 
4 Joona Toivio 
5 Juhani Ojala -> 67. 3 Albin Granlund
8 Robert Taylor
13 Tim Väyrynen -> 60. 7 Rasmus Karjalainen
14 Tim Sparv (C) -> 60. 10 Kaan Kairinen
17 Simon Skrabb -> 46. 21 Lassi Lappalainen
18 Robert Ivanov
19 Sebastian Dahlström -> 76. 9 Eero Markkanen
20 Saku Ylätupa
22 Nicholas Hämäläinen -> 84. 16 Juha Pirinen

Vaihdossa:
1 Jesse Joronen
23 Rasmus Leislahti
11 Rasmus Schüller

  • miesten A-maajoukkue