Huuhkajille niukka tappio Sveitsissä – Pohjanpalo maalasi kahdesti

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen miesten A-maajoukkue päätti maaliskuun maaotteluputken 2–3-tappioon Sveitsiä vastaan. Joel Pohjanpalo vietti St. Gallenissa kahden maalin iltaa. 

Päävalmentaja Markku Kanerva antoi Sveitsi-ottelussa vastuuta vähemmän pelanneille, sillä Ukraina-ottelussa aloittaneista vain Jesse Joronen ja Daniel O´Shaughnessy saivat pitää avauksen paikkansa.  Myös MM-karsintansa kahdella voitolla avannut Sveitsi oli tehnyt avauskokoonpanoon yhdeksän muutosta sitten sunnuntain Liettua-ottelun. 

Joel Pohjanpalo onnistui avausjaksolla kahdesti  

Suomen ensimmäinen maalipaikka avautui kolmen minuutin kohdalla, kun Robert Taylor oli karata läpiajoon. Sveitsin maalia vartioinut Jonas Omlin ehti kuitenkin väliin. 

Avausmaalista vastasi Sveitsi parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Mario Gavranovic onnistui ohittaman lähietäisyydeltä Jesse Jorosen

Huuhkajat tasoitti ottelun puolen tunnin kohdalla, kun Joel Pohjanpalo puski Onni Valakarin keskityksen maaliin. Sveitsille tarjoutui paikka vastaiskuun välittömästi Suomen tasoitusosuman jälkeen, mutta Gavranovic ei onnistunut tuplaamaan maalisaldoaan. 

Pohjanpalo sen sijaan onnistui kymmenisen minuuttia myöhemmin. Marcus Forss keskitti Pohjanpalolle, joka jätti upeasti takaa juosseelle Valakarille. Djibril Sow rikkoi Valakaria kuitenkin rangaistuspotkun arvoisesti, ja Pohjanpalo sai siirtää Suomen 11 metristä 2–1-johtoon. 

MÄENPÄÄ SUOMEN MAALILLE 

Sveitsi suoritti puoliajalla kolme pelaajavaihtoa, kun Manuel Akanji, Granit Xhaka ja Christian Fassnacht juoksivat kentälle. Huuhkajat suoritti yhden pelaajavaihdon, kun molemmat maaliskuun MM-karsintaottelut pelannut Joronen sai tehdä tilaa Niki Mäenpäälle

Toista jaksoa hallinneen Sveitsin uurastus tuotti tulosta 57. minuutin kohdalla. Ruben Vargas ehti olla kentällä parisen minuuttia ennen kuin tasoitti pelin näyttävästi 2–2:een. 

Myös Suomi vaihtoi lopussa useammin avauksessa nähtyjä pelaajia kentälle. Robin Lod kävi katkaisemassa Sveitsin hyökkäysyrityksen ja jatkoi upeasti kahdessa MM-karsintaottelussa osuneelle Teemu Pukille. Pienehköön kulmaan ajautunut Pukki tarjoili vielä Glen Kamaralle, mutta lopulta Suomi ei saanut tilanteesta laukausta. 

Hetkeä myöhemmin kapteeninnauhaa kantanut Juhani Ojala oli siirtää Suomen johtoon kantapäällään Daniel O´Shaughnessyn pitkästä heitosta. 

Suomen hyvä jakso päättyi lopulta takaiskuun, kun Haris Seferovic puski Sveitsin johtoon ottelun 86. minuutilla. 

Pukille tarjoutui vielä välittömästi paikka kuitata Sveitsin johtomaali, mutta suomalaishyökkääjä ajautui hieman liian pieneen kulmaan. Ottelu päättyi Sveitsin 3–2-voittoon. 

Tappio harmitti

Johtoaseman menettäminen harmitti luonnollisesti Huuhkajaleirissä. 

– Saimme kaksi hienoa maalia ja oli ehkä mahdollisuus tehdä enemmänkin. Sveitsin tasoista jengiä vastaan sen täytyy myös riittää. Oma pää täytyy pysyä puhtaana, maksimissaan yhden maalin saa päästää. Kolme on aivan liikaa. Omista virheistä ne tulivat, olen totta kai pettynyt tulokseen, Suomen molemmat maalit iskenyt Pohjanpalo sanoitti.

Päävalmentaja Markku Kanerva kuvaili ottelun kulkua Fifan maailmanlistan sijalta 16 löytyvää Sveitsiä vastaan odotetuksi.

–  Sveitsi osoitti tasonsa. Jouduimme puolustamaan ja ajoittain onnistuimme siinä hyvin. Yksittäisiä tilanteita voimme tehdä paremmin. Vähän ehkä helppo ensimmäinen maali tuli, pelasimme heikosti. Hävisimme kaksi pääpallokamppailua peräkkäin. Sveitsi oli pelillisesti parempi ja otti pallonhallinnan, mikä oli odotettua, Kanerva aloitti.

Johtoaseman kääntyminen tappioksi kuitenkin kirveli. 

– Silti tässä jäi vähän hapan maku suuhun. Nousimme 1-0-tilanteesta tasoihin ja menimme ohi. Sitten menetimme johtoaseman emmekä saaneet tasapeliäkään aikaan. Se harmittaa. Pelaajat yrittivät parhaansa, siitä pisteet heille.

Sveitsi–Suomi 3–2 (1–2) 

1-0  Mario Gavranovic 21' 
1-1 Joel Pohjanpalo 30'
1-2 Pohjanpalo 40' rp.
2-2 Ruben Vargas 57'
3-2 Haris Seferovic 86'
 

Huuhkajien kokoonpano:

1 Jesse Joronen (46' 12 Niki Mäenpää) 
3  Daniel O´Shaughnessy
5 Juhani Ojala (C)
7 Robert Taylor
9 Marcus Forss (65' 8 Robin Lod) 
13 Pyry Soiri (78' 17 Nikolai Alho) 
14 Robert Ivanov
15 Thomas Lam (65' 6 Glen Kamara) 
16 Juha Pirinen
18 Onni Valakari (77' 11 Rasmus Schüller) 
20 Joel Pohjanpalo (77' 10 Teemu Pukki) 

Juttua päivitetty 00.15: Lisätty Pohjanpalon ja Kanervan kommentit.

  • Huuhkajat