Huuhkajaturnaus käynnistyi Eerikkilässä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Vuoden 2020 Huuhkajaturnaus pyörähti tänään käyntiin Eerikkilässä. Nelipäiväisessä tapahtumassa keskitytään pelaajatarkkailuun ja erilaisiin koulutuksiin.

Iso joukko lahjakkaita 06-ikäluokan pelaajia kerääntyy tänä viikonloppuna Eerikkilään Huuhkajaturnauksen merkeissä. Tänään käynnistynyt turnaus toimii tärkeänä pelaajatarkkailutapahtumana. 

- Meillä on tässä tapahtumassa noin 250 14-vuotiasta jalkapalloilijaa koolla. He pelaavat 12 joukkueessa turnauksen. Pelaamisen ohella heitä tarkkaillaan tulevaa alue- ja maajoukkuetoimintaa ajatellen, läntisen alueen aluevalmentaja Teemu Eskola kertoo.

Pelaajien lisäksi turnauksessa on paikalla suuri määrä valmentajia ja muita toimijoita. Valmentajat kouluttautuvat ja pääsevät käyttämään oppejaan toimiessaan valmennustiimiensä kanssa turnauksessa. Tänä vuonna mukana on myös UEFA A-kurssi, jonka aiemmin peruttu koulutusjakso siirrettiin osaksi Huuhkajaturnausta.

- Meillä on täällä myös valmentajakoulutusta, videoanalyytikkokoulutusta, maalivahtivalmentajakoulutusta ja erotuomarikoulutusta. Olemme yhdistäneet paljon asioita yhteen paikkaan.

- Tänä vuonna meillä on UEFA A-kurssi yhdistetty tähän turnaukseen. Eli nyt meillä on valmentajia ihan Veikkausliigasta lähtien mukana tässä turnauksessa. Heidän koulutuksensa alkoi jo eilen, Eskola sanoo.

Aiemmin Pohjola Cupina ja piirincupina tunnettu tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa nimellä Huuhkajaturnaus. Tänä vuonna myös joukkueet ovat nimetty Huuhkajapelaajien mukaan. A-maajoukkue on vahvasti osana tämänvuotista turnausta. Päävalmentaja Markku Kanerva oli mukana toivottamassa pelaajia tervetulleeksi turnaukseen ja kapteeni Tim Sparv lähetti pelaajille videoterveiset. 

- Joukkueet eivät ole nimetty tänä vuonna alueiden mukaan. Halusimme nostaa esiin Huuhkaja-pelaajia, jotka ovat kotoisin kaikkialta Suomesta. Pohjoisesta, idästä, etelästä ja lännestä. Halusimme myös tuoda Huuhkajien brändiä esille näille pelaajille, joista jotkut tulevat varmasti joskus pelaamaan siellä A-maajoukkueessa, Eskola sanoo muutoksesta.

Turnaus on nuorille pelaajille jännittävä tapahtuma. Eskolan mukaan valmentajat pyrkivät muistuttamaan pelaajia, että turha jännittäminen ei kannata.

- Tämä turnaus on monille pelaajille heidän tähänastisen uransa kovin paikka. Heillä on ihan uudet pelikaverit ja valmentajat. Pelien taso on kova, ja ympäristö, jossa pelaajia tarkkaillaan, voi olla monelle jännittävä. 

- Yritämme tietysti purkaa sitä jännitystä, jotta pelaajilla olisi turvallinen ympäristö, jossa onnistua. Tämä ei ole heille kaikki tai ei mitään. Jos et ole nyt paras, voit olla silti parin vuoden päästä nuorten maajoukkueessa. Pelaajatarkkailu jatkuu tästä eteenpäin hyvinkin tiiviinä. 

Aiemmin toisilleen pitkälti tuntemattomista pelaajista muovautuu sunnuntaihin mennessä tiivis joukkue. Ensimmäisenä päivänä on tärkeää tutustua ryhmään ja aloittaa joukkuehengen luominen.

-  Me ollaan painotettu valmentajille paljon ryhmäytymisen merkitystä. Tässä alussa on tosi tärkeää, että kaikki tutustuvat mahdollisimman nopeasti toisiinsa. Nyt he ovat yksittäisiä pelaajia, jotka tulevat eri seuroista. Heistä pyritään muodostamaan mahdollisimman nopeasti joukkue. Ryhmäytymisen eteen täytyy tehdä tietoisesti töitä.

Eskola toivoo joukkueiden toiminnan ja pelaamisen kehittyvän turnauksen loppuun saakka.

- Asetin valmentajille tavoitteeksi, että jokainen joukkue pelaisi sunnuntaina parhaan pelinsä. Turnauksen tulisi olla nousujohteinen. Peliä pystytään kehittämään palaverien ja videoanalytiikan kautta. Toivon, että meillä on sunnuntaina tosi väsyneitä ja kaikkensa antaneita pelaajia sekä valmentajia, jotka lähtevät tyytyväisinä kotiin. 

Team Karjalaisen Lucas Piirto ja Team Kamaran Onni Helén olivat täynnä intoa ja itseluottamusta turnauksen avauspäivänä.

Lucas Piirto OLS, Team Karjalainen

- Fiilikset on erittäin hyvät. Aika lailla kaikki joukkuekaverit tunsin entuudestaan, kaikki on mukavia. Valmennustiimi vaikuttaa erittäin osaavalta. Team Karjalaisen tavoitteena on yksinkertaisesti voitto. Henkilökohtaisesti haluan saada uusia kokemuksia ja tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen.

Onni Helén TPS, Team Kamara

- Mukava olla täällä. Tänään on ensimmäinen matsi, siitä haetaan voitto. Joukkueessa on 5-6 tuttua, ja joukkuehenki vaikuttaa hyvältä. Valmennustiimissä on myös selvästi fiksua porukkaa.

Lisätietoja Huuhkajaturnauksesta >>