Huuhkajat avasi vuoden komeasti

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    Huuhkajat avasi maaotteluvuoden komeasti voittamalla Al Ainissa pelatussa A-maaottelussa Marokon 1-0 (1-0).

    Vahvaa puolustuspelaamista

    Ottelun ensimmäinen huippupaikka tuli Marokolle kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Suomen onneksi muutaman näppärän siirron kuvio päättyi lopulta ohilaukaukseen.
     
    Suomi sai 13. minuutilla vapaapotkun hyvästä paikasta, mutta Petteri Forsellin laukaus suuntautui yli. Paria minuuttia myöhemmin maalivahti Walter Viitala katkaisi Marokon vaarallisen hyökkäyksen oikea-aikaisella ulostulollaan.
     
    Seuraavat kymmenminuuttiset nopeat marokkolaiskärjet pitivät Suomen puolustusta kiireisenä, mutta Huuhkajat puolusti urhollisesti. 
     
    Juuri ennen taukovihellystä Suomi siirtyi upeasti johtoon. Forsell antoi vasemmalta kulmapotkun ja vapaaksi jäänyt Juhani Ojala puski pallon takakulmaan.
     
    Suomen maali sekoitti Marokon pelaamista sen verran, että toisen puoliajan alussa Marokko ei saanut peliään rullaamaan ensimmäisen puolikkaan malliin.
     
    Tunnin kohdalla Marokko sai toisen puoliajan ensimmäisen kunnon maalipaikkansa, mutta pusku meni vapaasta paikasta yli Viitalan vartioiman maalin.
     
    Viimeisen puolituntisen Suomi keskittyi huolelliseen puolustuspeliin. Toiseen päähän Suomi sai loistopaikan viisi minuuttia ennen loppua, mutta Robert Taylorin laukaus ei aivan löytänyt oikeaa kohdetta.
     
    Huuhkajat pelaa seuraavan maaottelunsa perjantaina. Tuolloin vastassa on Slovenia.
     
    Marokko-Suomi 0-1 (0-1)
    45+1. 0-1 Juhani Ojala
     
    Suomen kokoonpano:
      
    1 Walter Viitala (var.)
    5 Juhani Ojala
    6 Matej Hradecky
    7 Simon Skrabb
    8 Juha Pirinen -> 79. 2 Albin Granlund
    11 Rasmus Schüller -> 65. 17 Joni Kauko
    13 Kari Arkivuo (C) -> 82. 22 Mikko Sumusalo 
    15 Markus Halsti
    16 Sakari Mattila -> 73. 19 Jasse Tuominen
    20 Petteri Forsell -> 56. 18 Robert Taylor
    21 Tim Väyrynen -> 85. 10 Akseli Pelvas
     
    Vaihdossa:
    12 Mika Hilander
    23 Markus Uusitalo
    3 Kristian Kojola
    4 Sauli Väisänen