Huuhkajakapteeni Tim Sparv jättää jäähyväiset FC Midtjyllandille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on pelannut Tanskan pääsarjan FC Midtjyllandissa kuusi kautta, mutta nyt menossa on viimeinen viikko seuran riveissä.

FCM on jo varmistanut mestaruutensa ja Sparv pääsee juhlimaan sunnuntaisen päätöskierroksen jälkeen kolmatta mestaruuttaan joukkueen kanssa. Samalla tunnelma on haikea, sillä kyseessä ovat jäähyväiset. 

Sparvin sopimus ulottui alun perin kesäkuun loppuun, mutta siihen sorvattiin lyhyt jatko koronatilanteen siirrettyä Tanskan Superligan kautta heinäkuulle. Uutta sopimusta Sparville ei FCM:n kanssa ole kuitenkaan tulossa. Seura vahvisti asian alkuviikolla julkisestikin.

- On hiukan ikävä ja haikea olo, olen kuitenkin ollut täällä pitkään ja viihtynyt todella hyvin. Päällimmäiseksi jää kuitenkin todella hyviä muistoja. Olen saanut olla rakentamassa täällä uutta isossa roolissa, kokenut hienoja hetkiä kentällä ja sen ulkopuolella, Sparv kertoo.

- Paljon tulen täältä ottamaan matkaan mukaani.

Matkaan, mutta minne? Sparv sanoo, että tulevat kuviot ovat edelleen täysin avoinna. Hän pitää ovet avoinna toistaiseksi kaikille vaihtoehdoille.

- Jokunen kysely on Pohjoismaista tullut, mutta en tosiaan tässä vaiheessa tiedä lainkaan mihin tie vie, Sparv sanoo.

- Olisi kuitenkin tärkeää löytää uusi seura nopeasti ajatellen jo syksyn Huuhkajienkin otteluita. Tarvitsen pelituntumaa alle.

Pohjevaivat ovat pitäneet Sparvin sivussa viime viikot, mutta nyt mies alkaa olla jälleen pelikunnossa ja valmiina uusiin haasteisiin pitkän FCM-rupeaman jälkeen.

  • Huuhkajat