Takaisin
15.7.2018 klo 20.19

HUU-TV: U19-maajoukkue avaa EM-kisat maanantaina

Jaa:

Katso video

U19-pojat kohtaavat Italian Vaasassa EM-kotikisojen avausottelussaan maanantaina klo 20.

 

Suomen joukkue saapui Vaasaan perjantaina ja valmistautuminen on sujunut hyvin. Päävalmentaja Juha Malinen osallistui sunnuntaina lohko A:n valmentajien kanssa kansainväliseen lehdistötilaisuuteen ja kertoi kisatunnelman tavoittaneen jo koko joukkueen.

 

- Ilman muuta ja oli mukava tavata ammatti-ihmisiä. Se on sama pelaajille. Täällä on nyt kaikki seitsemän joukkuetta ja tapaamme heitä koko ajan hotellilla. Ennen kaikkea meidän on keskityttävä omaan tekemiseen ja toivoa, että muut katselevat vähän meitä, Malinen totesi.

 

- Me olemme kehittäneet viimeiset kaksi, kolme kuukautta omaa peliämme. Siinä minulla ei ole nokan koputtamista. Turkki-ottelun tulos oli hyvä, mutta kyllä sieltä löytyy pieniä asioita, joita olemme pyrkineet korjaamaan. Haluamme vielä täsmällisempiä suorituksia ja niitä käydään läpi viimeisissä palavereissa. 

 

- Muuten valmistautuminen on tässä vaiheessa itseluottamusta. Emme saa lähteä tuhoamaan sitä mitä olemme tehneet. Vastustajalla on hyvä hyökkäyskalusto ja tähän ikäluokkaan kokenut ja menestynyt joukkue. Me pelaamme kuitenkin omilla vahvuuksillamme. 

 

Katso Malisen haastattelu artikkelikuvan kautta.

 

Tunnelmia päivän lehdistötilaisuudesta.