HSV mukana huimassa nousutaistelussa – ”Meidän täytyy jatkaa samaa rataa”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Loukkaantumisesta kärsinyt Anssi Suhonen teki tällä viikolla paluun edustusjoukkueen harjoituksiin. Juho Kilo sen sijaan palasi reservijoukkueen vahvuuteen karanteenin jälkeen.

Pallo haltuun, muutama kosketus ja millintarkka sijoitus alakulmaan. Tammikuussa 2017 HSV:n organisaatioon siirtyneen Anssi Suhosen odotus palkittiin marraskuussa, kun suomalainen onnistui maalinteossa edustusjoukkueen riveissä. Mikä parasta, osuma syntyi yli 23 000 -päisen kotiyleisön edessä.

– Ei sitä tunnetta varmaan koskaan unohda. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että pääsen pelaamaan ja saan tehoja, joten tuollainen fiilis on huikea, 21-vuotias KäPa:n ja JäPS:n kasvatti kertoo.

Peli Jahn Regensburgia vastaan oli Suhoselle 2. Bundesliga -kauden kahdeksas, ja kaikkiaan niitä kertyi syyskaudella 12. HSV pääsi talvitauolle mukavista asetelmista, mutta sarjanousuun on vielä pitkä matka.

Joukkue on hävinnyt kauden aikana vain kaksi ottelua, mutta tasapelejä on kertynyt peräti kymmenen. Myös kevätkausi alkoi HSV:n osalta pistejaolla – viikkoa myöhemmin joukkue nousi tappioasemasta tärkeään 2–1-voittoon paikallisvastus FC St. Paulia vastaan. Viime viikonloppuna sarjakärki SV Darmstadt 98 kaatui vakuuttavasti 5–0.

– Meillä on ollut monessa pelissä paljon maalipaikkoja, mutta emme vain ole pystyneet ratkaisemaan matseja. Kun olemme tuhlanneet paikkoja, vastustajat ovat rankaisseet tehokkaasti. Tauon jälkeen pelimme on näyttänyt tosi hyvältä, vaikka meillä on ollut loukkaantumisia. Meidän täytyy jatkaa samaa rataa.

Suhonen pelasi edelliset minuuttinsa joulukuun puolella. Vuosi 2022 alkoi keskikenttäpelaajan osalta epäonnekkaasti, kun hän loukkaantui HSV:n harjoitusleirin ensimmäisenä päivänä. Myöhemmin tammikuussa Suhonen sen sijaan sairastui koronaan, mutta viimein tällä viikolla suomalainen palasi joukkueen harjoitusvahvuuteen.

Tänään lauantaina HSV isännöi Heidenheimia, jolla on kasassa niin ikään 37 pistettä. Schalke 04:n pistesarake näyttää samaa lukemaa – St. Pauli on pisteen ja Darmstadt kaksi pistettä kolmikkoa edellä. Werder Bremen nousi perjantaina piikkipaikalle 41 pisteeseen, mutta joukkue on pelannut ottelun haastajiaan enemmän.

– Tavoitteemme on ehdottomasti nousta. Emme tuijota muiden joukkueiden tuloksia tai tekemistä, vaan keskitymme omaan juttuumme. En usko, että joukkue on ottanut paineita noususta – se koetaan vain haasteena, Suhonen pohtii.

– Pelasin syyskaudella vain kaksi kertaa avauksessa, ja toivon keväälle enemmän vastuuta ja sitä kautta tehoja. Kaikkien tärkeintä on tietenkin se, että pysyisin kunnossa.

Kilolla vahva debyyttikausi Regionalligassa

Juho Kilo, 19, nousi syksyllä sekä Pikkuhuuhkajien että HSV:n edustusjoukkueen rinkiin. Pari viime kautta seuran U19-joukkueessa pelannut keskikenttämies harjoitteli vielä joulun alla edustuksen kanssa, mutta ensiesiintyminen sarjaotteluissa on vielä tekemättä.

KäPa:a, SAPA:a ja IF Gnistania kotimaan kentillä edustanut Kilo pelasi syyskaudella kolmanneksi suurimmat minuutit HSV:n reservijoukkueessa, joka pelaa maan neljännellä sarjatasolla. Maalinteossa Kilo onnistui kahdesti, ja maalisyöttöjä nuorukaiselle kirjattiin komeat kuusi. 

– Omasta tekemisestäni jäi tosi hyvä fiilis. Sain valmennukselta ja muilta pelaajilta paljon luottoa, mistä olin tietenkin iloinen. Pelasin keskikentällä eri rooleissa, joista ”kasipaikka” on mielestäni minulle sopivin. Puolustuspelini on kehittynyt täällä tosi paljon, ja voin pelata myös keskikentän pohjalla, Kilo avaa.

– Tykkään tehdä hommia molempiin suuntiin – kasi- tai kymppipaikalla on kiva päästä päättämään hyökkäyksiä. Tehoja voisi olla enemmänkin, mutta etenkin (maali)syöttöjen määrään voi olla tyytyväinen.

Kevätkausi alkaa HSV II:n osalta tänään. Kirjoitushetkellä oli vielä epäselvää, pelaako Kilo – nuorukainen sairastui tammikuun lopulla koronaan, joten hän osallistui joukkueharjoituksiin ensi kertaa vasta tällä viikolla. 

– Täällä otetaan korona tosi tarkasti – vaikka minulla ei ollut mitään oireita, karanteenini kesti reilut kaksi viikkoa. Parin viikon huilin jälkeen vedin viisi päivää yksilötreeniä, minkä jälkeen pääsin hiljalleen joukkueen mukaan, Kilo kertoo.

– Seuraavat kaksi peliä ovat meille tosi tärkeitä, sillä niiden jälkeen lohkomme jakautuu nousija- ja putoajasarjoihin. Lohkossamme on useita joukkueita, jotka hakevat nousua 3. Ligaan – toivottavasti pääsemme pelaamaan heitä vastaan myös keväällä. Matsit esimerkiksi Lübeckiä ja Teutoniaa vastaan ovat tosi kovatasoisia, kun häntäpään jengejä vastaan peli on enemmänkin taistelua.

Edustuksen peleihin Kilolla ei ole vielä kiire.

– Haluan pitää keväällä kiinni isosta roolistani ja pelata mahdollisimman paljon. Näen, että pelaan mieluummin viikoittain 90-minuuttisia kuin istun edustuksen penkillä. Se on kehitykseni kannalta parempi juttu. 

Kesäkuussa kotiyleisön eteen

Suhonen valtasi paikkansa Pikkuhuuhkajien avauskokoonpanossa jo karsinta-avauksessa. Muutama päivä Viro-voiton jälkeen Suomi kärsi kotitappion Kroatialle, mutta Suhosen esitys sai futisyleisöltä paljon ylistystä, ja innokkaimmat huutelivat keskikenttämiestä Huuhkajiin. Suhosen esittämä ”rainbow flick” -temppu keräsi somessa runsaasti huomiota.

– Kroatia-tappio jäi harmittamaan aika paljon, koska pelasimme hyvin. Samoin Norja-peli, jossa meillä olisi ollut enemmän tarjolla. Kokonaisuudessa syksystä jäi hyvä maku, ja odotan karsintojen jatkumista. Myös nousu A-maajoukkueeseen on totta kai lähitulevaisuuden tavoitteenani.

Pikkuhuuhkajien syksyn paras esitys nähtiin Tampereella, kun lohkon ennakkosuosikkien joukkoon povattu Itävalta kaatui komeasti 3–1. Suhonen uurasti Ratinan illassa täydet minuutit, ja loppuhetkillä kentälle tullut Kilo teki ottelussa U21-debyyttinsä. Kuukautta myöhemmin Kilo pelasi Norjaa vastaan 25 minuuttia.

– Tunsin joukkueesta suurimman osan jo entuudestaan, ja pääsin hyvin sisään. Peleistä jäi ihan hyvät fiilikset, mutta haluaisin tietenkin pelata isompia minuutteja. Meillä on kova kilpailutilanne, mutta toivon, että pääsen pelaamaan tulevaisuudessa enemmän, Kilo sanoo.

Juha Malinen nimeää seuraavan joukkueen jo lähiviikkojen aikana. Karsintaottelu lohkokärki Kroatiaa vastaan pelataan vieraissa 29. maaliskuuta, ja neljä päivää aiemmin Suomi pelaa valmistavan maaottelun Romanian vieraana. 

– Emme saisi enää menettää pisteitä, ja meidän täytyy toivoa, että kärkimaat pelaisivat ristiin. Kun kaikki jatkavat kovaa duunia seurajoukkueissaan, meillä on vahva joukkue kevään ja kesän peleissä, Kilo toteaa.

Karsinta huipentuu kesäkuun alun kolmeen karsintaotteluun, joista kaksi viimeistä pelataan kotimaassa. Ottelut suomalaisyleisön edessä ovat erityisiä hetkiä Suhoselle, Kilolle ja monille muille ulkomailla pelaaville jalkapalloilijoille.

– Siitä ei tule helppoa, mutta yritämme kaikkemme, että kesäkuussa on pelattavaa ja voimme taistella kisapaikasta loppuun saakka. Meillä on vielä täydet mahdollisuudet, Suhonen päättää.

Pikkuhuuhkajien lohkon tilanne sekä otteluohjelma löytyvät täältä. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.

  • Pikkuhuuhkajat