Honka jätti Ilveksen vaille mahdollisuuksia

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Honka ja Ilves kohtasivat lauantaina Tapiolan urheilupuiston nurmella. Honka vei ottelua alusta alkaen, eikä antanut Ilvekselle juuri lainkaan mahdollisuuksia. Tauolla lukemat olivat jo 3-0, ja loppulukemat kirjattiin 5-1.

Honka tuli otteluun vahvasti, ja loi heti avausminuuteista lähtien tilanteita Ilves-maalille. Ensimmäiset tilanteet päättyivät kuitenkin maalin ohi ja yli menneisiin laukauksiin.

Ottelun avausmaali nähtiin 24. minuutilla, kun Anni Miettunen viimeisteli kauden ensimmäisen osumansa matalasta keskityksestä.

Seitsemän minuuttia myöhemmin Dana Leskinen vei lähietäisyydeltä keltamustat jo kahden maalin johtoon. Kahdeksan minuuttia myöhemmin lukemiksi muuttui Miettusen päivän toisella osumalla 3-0. Tauolle mentiin myös näissä lukemissa.

Ilves sai miltei ottelun ainoat paikkansa 51. minuutilla. Ensin laukaus kolahti Honka-maalin ylärimaan. Hetkeä myöhemmin tamperelaiset kavensivat tilanteeksi 3-1. Pallo jäi pyörimään Hongan maalin eteen kulmapotkun jälkeen, ja lopulta Aino Rasinen puski pelivälineen verkkoon.

Honka ei kavennusmaalista kuitenkaan hämmästynyt, vaan jatkoi vahvaa pelaamistaan. Nana Yangin vapaapotku meni vain hieman maalin ylitse.

Lisämaaleja tehtailtiin jälleen 67. minuutilla. Vaihdosta kentälle tullut Milla Punsar viimeisteli lukemiksi 4-1. 72. minuutilla toinen vaihtopelaaja Kaisla Karppinen iski lukemiksi 5-1. Maali oli Karppiselle ensimmäinen Honka-paidassa.

Loppulukemiksi merkittiin siis melko selvät 5-1.

- Hyvä maku jäi ottelusta. Pelasimme tänään joukkueena ja isolla sydämellä. Meillä oli pelissä välillä myös vaikeita hetkiä, mutta koko joukkueen duunilla selvisimme niistäkin. Monelle pelaajalle tuli onnistumisia. Loimme hyökkäyspäässä paljon paikkoja, ja puolustussuuntaan tekemisemme oli todella hyvää ja yhtenäistä, kommentoi kaksi maalia iskenyt Anni Miettunen kommentoi espoolaisten sivuilla.

Tuloksen myötä Honka jatkaa sarjassa toisena. Myöhemmin päivällä sarjakärki HJK ja Åland United pelasivat 1-1 tasapelin, joten Hongan piste-ero HJK:hon on nyt seitsemän pistettä.

Hongan kausi jatkuu ensi viikon lauantaina 27.7. Silloin keltamustat matkaavat Alaveteliin IK Myranin vieraaksi. Ottelu käynnistyy kello 15.00. Hongan seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina 11.8. Tapiolan urheilupuistoon saapuu silloin vieraaksi Åland United, ja ottelu käynnistyy kello 14.00.

  • FC Honka Naiset