Honka hyvin valmistautuneena HJK:n kimppuun

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Torstaina pelataan pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu, kun Honka ja HJK kohtaavat Suomen Cupin ottelussa Esport Arenalla kello 15.00 alkaen.

Honka lähtee lohkovaiheen viimeiseen otteluun lohkon kolmannelta sijalta. Keltamustat ovat keränneet yhteensä viisi pistettä. Kaksi niistä on tullut tasapeleillä TPS:ää ja HIFK:ta vastaan, ja loput kolme 2-1 voitolla IFK Mariehamnista. FC Inter oli puolestaan Honkaa parempi luvuin 0-1.

Lohkosta jatkaa neljä parasta, joten Hongan asetelma on hyvä ennen viimeistä kierrosta. Tasapeli tai voitto varmistaisi jatkopaikan. Jos Honka häviää, joutuu se jännittämään vielä tulosta kolmen pisteen takamatkalla vaanivan HIFK:n lauantaisesta ottelusta, jossa helsinkiläiset kohtaavat IFK Mariehamnin.

- Meillä oli jonkin verran hiihtolomaa, mutta nyt olemme jo tutkineet HJK:n pelaamista videolta tarkasti ja valmistautuneet otteluun sekä analyyttisesti että kentällä, kertoo Konsta Rasimus keltamustien valmistautumisesta kamppailuun Hongan sivuilla.

HJK on jo varmistanut jatkopaikkansa, sekä lohkovoiton voittaen kaikki neljä otteluaan. TPS kaatui 3-0, HIFK 2-1, IFK Mariehamn 3-1, ja FC Inter 1-0. Sinivalkoisista tehokkain on ollut kaksi maalia laukonut Riku Riski.

Rasimus tietää, että haaste tulee olemaan kivikova.

- Emme varmasti tule pääsemään helpolla torstaina, vaan joudumme tekemään töitä melkein kahdenkin ottelun verran, hän sanoo.

Rasimuksen mukaan Hongan peli on toiminut toistaiseksi kohtuullisesti. Eri otteluissa kehityskohteiksi ovat nousseet erilaiset asiat.

- Mielestäni meillä ei pelissä ole ollut yhtä asiaa, joka olisi ollut vaikeaa. Eri otteluissa on toiminut eri jutut paremmin ja huonommin. Se tietysti johtuu myöskin vastustajasta. Meidän täytyy vain yrittää poimia joka ottelusta hyvin menneet asiat, pitää niitä yllä, ja kehittää heikommin onnistuneita osa-alueita, Rasimus päättää.

Hongalta sivussa ottelusta on varmasti ainoastaan Demba Savage. Arlind Sejdiun pelikunto on vielä epävarma.

Lähde: Hongan kotisivut

  • FC Honka Miehet