Hongan Rasimus löysi parannettavaa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Esport Arenalla taisteltiin tärkeistä pisteistä Suomen Cupin A-lohkossa, kun Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat. Honka hallitsi peliä läpi ottelun, mutta vierailijoiden puolustus, Oskari Forsman viimeisenä lukkonaan onnistui pitämään maalinsa loppuun asti puhtaana.

- Meidän pelissä oli varsinkin alussa vähän nihkeyttä, oli vaikea päästä murtautumispaikkoihin ja sitä kautta murtautumaan. Toisaalta pystyimme pitämään palloa enemmän kuin edellisissä peleissä. Oli hyviä juttuja, mutta paljon parannettavaakin, kommentoi koko ottelun vasemman laitapuolustajan paikalla urakoinut Konsta Rasimus Hongan sivuilla.

Honka on tuloksen myötä A-lohkon neljännellä sijalla, kerättyään neljästä ottelusta seitsemän pistettä. Lohkovaiheen viimeinen ja jatkopaikan kannalta ratkaiseva ottelu koittaa viikon päästä lauantaina, kun FC Inter saapuu vieraaksi Esport Arenalle.

- Ei tässä tosiaan ole jatkopaikka vielä selvillä. Kyllä siihenkin otteluun täytyy totta kai lähteä ihan kaikkensa antamaan, taistelemaan pisteistä ja sitä kautta pyrkiä pääsemään jatkoon, Rasimus summaa lähtökohdat viikon päähän.

  • FC Honka Miehet