Takaisin
6.7.2019 klo 08.40

Hongan Painilainen iloitsi joukkueen taistelusta

Jaa:

Honka ja TiPS kohtasivat Tapiolan urheilupuiston nurmella. Ottelu oli tasainen, ja lopulta pisteet menivät 1-1 tuloksen myötä jakoon.

Hongan maalin iski Tia Painilainen.

- Ensimmäinen puoliaika oli hieman ailahteleva. Meillä oli ekalla puoliajalla kuitenkin muutama vaarallinen paikka, pääsimme esimerkiksi laukomaan tolppaan. Toisella puoliajalla saimme oman pelimme rullaamaan ja pääsimme pyörittämään tosi hyvin peliä. Loimme paljon vaarallisia paikkoja ja pystyimme prässäämään hyvin vastustajaa. Vaikka olimmekin tappioasemassa ensimmäisen puoliajan jälkeen, jokaisesta pelaajasta näkyi, että tästä pelistä ei lähdetä ilman pisteitä. Saatiin sitten tehtyä tasoitus ribarista. Paikkoja oli myös sen jälkeen saada kolmekin pistettä, mutta taisteltiin sentään yksi tärkeä piste pelistä, kommentoi keltamustien maalin iskenyt Painilainen espoolaisten sivuilla.

Hongan kausi jatkuu todellisella kärkikamppailulla maanantaina 15.7. Silloin sarjakärki Honka vierailee sarjakärki HJK:n vieraana Telia 5G Areenalla. Ottelu käynnistyy kello 18.30.