Hongan Nuora povaa tasaista TPS-ottelua

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Suomen Cupin lohkovaiheen 1-1 tasapelillä Åland Unitedin vieraana aloittanut Honka avaa Cup-ottelut sunnuntaina 26.1. myös kotiotteluiden osalta, kun vieraaksi saapuu TPS Turusta. Ottelu pelataan Esport Arenalla ja se käynnistyy kello 18.00.

Honka avasi siis kauden 2020 kilpailullisten otteluiden osalta viime viikon sunnuntaina, kun se vieraili Eckeröhallenissa Åland Unitedin vieraana. Kotijoukkue meni avausjaksolla rangaistuspotkusta johtoon, mutta Hongan periksi antamaton kiri tuotti lopulta tulosta, kun Milla Punsar tasoitti loppulukemiksi 1-1 viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

- Åland United-ottelusta jäi ehdottomasti mieleen ainakin se, että meidän toisen jakson painostus ja loppukiri tuotti tulosta. Painoimme todella hyvin hommia loppuun asti ja pidimme vastaavasti oman pään ensimmäisen takaiskumaalin jälkeen puhtaana, kommentoi maalivahti Pauliina Nuora Hongan sivuilla.

Viime kaudella Naisten Liigassa seitsemänneksi sijoittuneen TPS:n joukkue on pysynyt pitkälti samana, ainoan suuren menetyksen ollessa Annika Haanpään siirtyminen TiPS:n riveihin. TPS:lle sunnuntain ottelu on vuoden 2020 ensimmäinen kilpailullinen ottelu, sillä Hongasta ja ÅU:sta poiketen se ei ole vielä aloittanut Suomen Cup-urakkaansa.

Honka ja TPS kohtasivat viime kaudella Naisten Liigassa kahdesti. Toukokuussa Turussa päädyttiin 1-1 tasapeliin, ja elokuussa Honka nappasi kotikentällään Tapiolassa niukan 1-0 voiton.

Nuora tuntee TPS:n hyvin, ja uskoo, että sunnuntaina tullaan jälleen näkemään tasainen kamppailu voitosta.

- Meillä on aina ollut TPS:n kanssa tasaisia pelejä ja tiukkaa vääntöä, ja odotan sunnuntain pelistä hyvin samankaltaista. Molemmilla joukkueilla on varmasti kova halu näyttää mihin tässä kohtaa kautta pystytään, hän sanoo.

Honka-TPS pelataan siis Esport Arenalla sunnuntaina 26.1. kello 18.00 alkaen.

Lähde: FC Hongan kotisivut

  • FC Honka Naiset
  • Suomen Cup naiset