Hongan Leppioja iloitsi voitosta ja maalista

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Honka ja TPS kohtasivat Esport Arenan sunnuntai-illassa, Suomen Cupin lohko 3:n kamppailussa. Honka hallitsi ottelua ja nappasi voiton lopulta Jasmin Leppiojan maalilla. Samalla varmistui Hongan jatkopaikka.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hieman hermostunut, eikä kumpikaan oikein saanut omaa peliään käyntiin. Ottelun edetessä ote siirtyi enemmän ja enemmän Hongalle, ja erityisesti Milla Punsar aiheutti TPS-puolustukselle suuria vaikeuksia.

Honka rakensi hyökkäyksiään monipuolisesti, niin nopeasti kuin pidempien syöttöketjujenkin kautta. Viimeisissä ratkaisuissa se kaikkein korkein laatu jäi kuitenkin usein uupumaan. Maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen nelivitonen mentiin ensimmäisen tapaan enimmäkseen keltamustien kontrollissa. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Vilma Hakalan laukaus suuntautui vain hieman ohi takakulmasta.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin viitisen minuuttia myöhemmin. Hakala nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja pelasi maalin eteen, jossa Jasmin Leppioja oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja viimeisteli lukemiksi 1-0.

TPS:n tilanteet toisella jaksolla tulivat suurilta osin nopeista vastahyökkäyksistä. Honka-puolustus maalivahti Pauliina Nuoran johdolla piti maalinsa kuitenkin varmasti puhtaana. Honka kävi vielä pari minuuttia ennen loppuvihellystä lähellä johtonsa tuplaamista. Pusku kolahti kuitenkin TPS-maalin ylärimaan.

Lisämaaleja ei ottelussa nähty, joten Honka piti kaikki kolme pistettä Espoossa. Samalla tosiaan varmistui keltamustien jatkopaikka Suomen Cupissa. Toisen jatkopaikan ratkaisevat keskinäisessä ottelussaan TPS ja Åland United.

- Hallitsimme peliä hyvin, enemmänkin maaleja olisi toki voinut tehdä. Aina löytyy toki parannettavaa, mutta kyllä tämä meiltä oli oikein positiivinen suoritus. Jaksoimme painaa koko ottelun täysille loppuun saakka, kommentoi ottelun ratkaissut Jasmin Leppioja.

Leppioja oli luonnollisesti iloinen myös maalistaan.

- Erittäin hyvä fiilis maalista. Olen pitkään jo janonnut niitä, toivotaan että tästä ne hanat sitten aukeavat. Vilma (Hakala) pääsi hyvin laidalta nousemaan ja laittoi pallon maalille. Ei parempaa tarjoilua olisi voinut olla, hän kertasi osumaansa.

Honka pelaa seuraavan kerran harjoitusottelun Ilvestä vastaan Tampereella ensi viikon lauantaina 1.2.

Lähde: FC Hongan kotisivut

  • FC Honka Naiset
  • Suomen Cup naiset