Hongalle viime hetken voitto (RAP)

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

    FC Honka kaatoi keskiviikkona Tapiolassa pelatussa ottelussa Pallokissat maalein 1-0. Kati Hakala iski pelin ainoan maalin 85. minuutin kohdalla.

    Honka ratkaisi lopussa

    Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti eikä Espoossa maalintekopaikoilla juhlittu. Ottelu näytti jo päättyvän maalittomana, mutta Honka rutisti viime hetkillä voiton Kati Hakalan unelmavedolla. Niinpä espoolaisittain hieno yli kaksisataahenkinen katsojajoukko sai jännittää pelin loppuun asti. Katsomoon toi lisää väriä muun muassa EPS:n punapukuiset tytöt, jotka olivat kannustamassa kummipelaajaansa Vera Varista.

    Pallokissat aloitti ottelun todella aktiivisella karvauspelillä. Kotijoukkueeseen iskettiin heti ylhäällä kiinni, eivätkä espoolaiset pystyneet rakentamaan hyökkäyksiään loppuun asti. Toisaalta myös Honka piti puolustuksensa tiiviinä, joten ensimmäiseen puoleen tuntiin ei maalivahteja hätyytelty. Tämän jälkeen taisi helle tehdä tehtävänsä ja vieraat hieman väsähtivät sekä ote siirtyi selvästi Hongalle.

    Ensimmäinen todellinen maalipaikka aukeni kotijoukkueelle 28. minuutilla. Kiia Laine nosti keskeltä alueelle ja Nora Heroum pääsi kokeilemaan. Maalivahti Lauren Johnston hieman pomputti palloa, mutta sai sen haltuunsa.

    Muutama minuutti myöhemmin laukoi Hongan Kati Hakala vapaapotkun keskeltä 25 metristä kohti ylänurkkaa, mutta jälleen oli Lauren Johnston tiellä.

    Seuraavasta hyökkäyksestä syntyi vieraiden ensimmäinen kunnon tilanne. Ella Vanhanen tarjoili vasemmasta laidasta viereen Henna Honkaselle, joka eteni alueen rajalle ja laukoi kohti takanurkkaa, mutta Vera Varis niittasi pallon varmasti.

    Seuraavalla minuutilla antoi vieraspuolustus huonon palautuksen maalivahdilleen ja Henni Malinen sai tökättyä pallon sivuun vastaan tulleen Lauren Johnstonin jaloista. Henni pudotti taakse Kati Hakalalle, jonka vastapallonosto putosi aivan putken alle, mutta maalilleen pikaisesti palannut Johnston ehti koppaamaan pallon.

    40. minuutilla vapautti emäntien Henni Malinen Marianna Tolvasen vasemmasta laidasta pitkään kuljetukseen, jonka päätteeksi laukaus sujahti hieman ohi etutolpan. Tilanteesta Honka sai kuitenkin kulmapotkun, jonka Nora Heroum nosti maalin eteen. Puolustus puski pallon alueen takarajalle, josta Kiia Laine pääsi laukomaan. Pallokissojen tolppapelaaja oli oikealla paikalla ja maali varjeltui.

    Jakson viimeinenkin maalipaikka oli Hongan. Emma Koivisto ja Taija Savolainen pelasivat oikealta kulmalipulta pallon näppärästi alueen reunalle Henni Maliselle, joka pudotti taakse Kati Hakalalle. Hänen laukauksensa kaartoi hieman yli maalin.

    Toisen jakson alussa hieman haisteltiin asetelmia, millaisella vireellä kumpikin tauolta tuli.

    Ensimmäisen laukauksen sai kunnian suorittaa Hongan Nora Heroum, jonka veto ilmasta alueen sisältä jäi hieman löysäksi ja Lauren Johnston ehti nappaamaan pallon tolpan vierestä.

    Pari minuuttia myöhemmin Pallokissojen Ella-Rosa Huusko otti irtopallon alueen kulmalta, siirsi keskemmälle ja laukoi kohti takanurkkaa. Vedossa ei ollut kuitenkaan tarpeeksi puhtia, joten Vera Variksella ei ollut vaikeuksia pitää maaliaan puhtaana.

    Seuraavalla minuutilla tuomittiin Pallokissoille vapaapotku keskialueelta. Katarina Naumanen nosti pelivälineen puolustuksen taakse, mutta Vera Varis ehti juuri ja juuri nappaamaan pomppupallon ennen hyökkääjien rynnistystä.

    Pari minuuttia myöhemmin oli Hongan Nora Heroumin vuoro antaa sivuvapaapotku alueen takarajan linjalta. Pallo kaartui niukasti putken yli maalin katolle.

    Seuraavat parikymmentä minuuttia tahkottin keskikentällä ilman tilanteita, kunnes Nora Heroum pääsi kokeilemaan Marianna Tolvasen seinäsyötöstä. Laukaus suoraan ilmasta meni honkalaisittain valitettavasti suoraan Lauren Johnstonin syliin.

    Mieleen hiipi jo 0-0 –peli, kunnes rävähti. Honka hyökkäsi oikealta ja pallo pelattiin alueen takarajalle Nora Heroumille, joka oli selkä maaliin päin ja kissapuolustuksen ahdistamana. Kääntyminen oli mahdotonta ja helpoin tapa jatkaa peliä oli pudottaa pallo taakse Kati Hakalalle. Hän pääsi tykittämään vastapalloon millimetrintarkan vedon vasempaan yläkulmaan ja Lauren Johnston ei ehtinyt tällä kertaa pallon tielle. Villi riemu purkautui ilmoille, kun viimein oli pallo saatu perille asti.

    Pallokissojen loppukiri jäi tulematta, kun Honka viime hetkien vaihtojen myötä toi tuoreita jalkoja kentälle ja piti suurimman osan loppuajasta pelivälineen itsellään. Vaihdosta tullut Roosa Ariyo pääsi jopa läpi Nora Heroumin syötöstä. Pallo karkasi kuitenkin haltuun otossa sen verran, että Lauren Johnston ehti vastaan tulemalla blokkaamaan vedon.

    Viime hetkien voittomaali masensi tietysti vieraita, joille jokainen piste on tärkeä taistelussa viimeisestä yläloppusarjan paikasta. Joukkueen onneksi paikan lunastaminen on vielä omissa jaloissa. Kolme pistettä pitää sen sijaan kotijoukkueen mukavasti mukana mitalijahdissa, vaikka Ahvenanmaalla lisäajalla tehty voittomaali tiesi sitä, että ero kärkijoukkueeseen säilyi samana. Tuota piste-eron supistamista pääsee Honka yrittämään kotikentällään ensi keskiviikkona, kun Åland United saapuu Espooseen. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 16.