HJK:lle sakkoja fanien rasistisesta huutelusta

Julkaistu

    Suomen Palloliiton (SPL) kurinpitovaliokunta kokoontui tiistaina (5.10.) käsittelemään 19.9. pelatun Veikkausliigaottelun MYPA – HJK tapahtumia. Kurinpitovaliokunta päätti antaa MyPalle varoituksen rangaistusmääräysten 3.1 §:n a-kohdan mukaan ja määräsi HJK:lle 500 euron sakot rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaan.
      Kurinpitovaliokunnan päätös ja perustelut:

      Kurinpitovaliokunnalla oli käytössään erotuomarin, avustavan erotuomarin ja delegaatin raportit sekä MyPan ja HJK:n vastineet. Lisäksi kurinpitovaliokunnalle oli toimitettu Kymenlaakson poliisilaitoksen muistio katsomotapahtumista.



      Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että HJK:n kannattajia saapui otteluun noin 60 ja heidät ohjattiin omaan katsomon osaan. Heitä valvoi kymmenen järjestyksenvalvojaa ja poliisipartio. HJK:n kannattajat huusivat koko ottelun ajan MyPan ulkomaalaiselle pelaajalle rasistisia ja törkeitä kommentteja. Huudot olivat niin kovaäänisiä, että ne kuuluivat kentän yli toiselle puolelle katsomoa. Järjestyksenvalvojat eivät puuttuneet huutoihin mitenkään, koska totesivat poliisin kanssa neuvoteltuaan, että huutoihin puuttuminen oli käytännössä mahdotonta, koska yksittäisiä henkilöitä ei pystytty yksilöimään täydellä varmuudella. Lisäksi henkilöiden poistaminen katsomosta olisi todennäköisesti aiheuttanut huomattavasti enemmän haittaa ja vaarantanut yleistä turvallisuutta kentän välittömässä läheisyydessä.



      Palloliiton turvallisuusmääräysten 3.1 mukaan jalkapallo-ottelun turvallisuudesta ja järjestyksestä vastaa tilaisuuden järjestäjä, eli kotijoukkue. Määräysten 4.1 mukaan kaikenlainen rasismi ja rasistinen käyttäytyminen sekä herjaava käytös on kiellettyä ja se on pyrittävä estämään ennakolta. Mikäli rasismia tai herjaavaa käytöstä ilmenee, siihen on puututtava välittömästi. MyPan katsotaan kotijoukkueena rikkoneen näitä määräyksiä, koska se ei puuttunut edellä mainittuun käyttäytymiseen.



      Palloliiton turvallisuusmääräysten 3.7 mukaan seura on vastuussa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. Koska HJK:n kannattajien on osoitettu syyllistyneen edellä mainittuun kiellettyyn käyttäytymiseen, katsotaan HJK:n rikkoneen tältä osin turvallisuusmääräyksiä.Rangaistusta harkitessaan kurinpitovaliokunta piti MyPan osalta lieventävänä sitä, että poliisi oli todennut, että käytettävillä resursseilla ei ole syytä puuttua huuteluun. Tässä tapauksessa kurinpitovaliokunta katsoo, että viranomaisten ohjeistus ohittaa osittain järjestyksenvalvojille asetetut määräykset.



      Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.



      Eri mieltä olevan jäsenen lausunto asiassa:Jäsen Kari Koskela: Olisin määrännyt myös MYPA:lle sakkoja 500 euroa. Perusteluna se, että seuroja on kohdeltava tasapuolisesti. Tämä tapaus on verrattavissa 16.5.2010 pelattuun Veikkausliigaotteluun Jaro – VPS, jossa molemmille joukkueille määrättiin sakkoja 500 euroa. Mielestäni järjestävällä seuralla on aina vastuu järjestyksestä. Tässä tapauksessa järjestyksenvalvojia oli liian vähän paikalla, jonka johdosta eivät pystyneet puuttumaan huuteluun. Viranomaislausunnossa on selvästi todettu, että käytettävät resurssit ovat olleet riittämättömät tapahtuman hoitamiseen. Mielestäni rasistiset huudot ja epäurheilijamaisuudet olisi pitänyt pystyä hoitamaan jo ennen kuin viranomaisia tarvittiin apuun.



       Muilta osin yhdyn enemmistön tekemään päätökseen.