HJK:lla mestaruus ensimmäistä kertaa katkolla

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Liigassa pelataan lauantaina taas täysi kierros. HJK:lla on mahdollisuus ratkaista jo mestaruus, mikäli se voittaa oman ottelunsa ja samaan aikaan FC Honka häviää omansa. Taistelu mitaleista ja sarjapaikasta käy myös kiivaana.

Yläloppusarja

Kello 15.00 TiPS-HJK
HJK aloitti viime viikonloppuna yläloppusarjan kotivoitolla jyväskyläläisestä JyPK:istä. Kotijoukkue TiPS puolestaan kärsi tappio Kuopion Palloseuralle. Vantaalaisittain lähtökohdat otteluun ovat selvät. Pisteitä tarvitaan taistelussa mitaleista. Ennen viikonlopun kierrosta TiPS on sarjakolmosena. Kahdeksan pistettä tikkurilalaisten edellä kiihdyttää FC Honka, ja toisaalta heti takana vain kahden pisteen takamatkalla hengittävät Åland United ja KuPS.

– Klubi on mestaruudessa vahvasti kiinni, saamme parhaan mahdollisen vastustajan Tikkurilaan. Kova ja nimekäs vastustaja siis saadaan vihreiden vieraaksi. Meillä on tahtotilana nostaa pelillistä tasoa viime lauantaista taas omalta osaltamme ja uskomme, että pelistä saadaan viikonloppuna vauhdikas ja yleisöystävällinen. Maaleja nähdään, lupaa TiPS-päävalmentaja Petteri Kaijasilta seuran sivuilla.

HJK lähtee TiPS-otteluun hyvistä lähtökohdista. Jokaiselle pelipaikalle löytyy useampi hyvä pelaajavaihtoehto ja joukkue kasvatti JyPK-ottelun voiton myötä johtoaan liigan kärjessä jo kahdeksaan pisteeseen, sillä FC Honka hävisi oman ottelunsa.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Tikkurilassa päättyi pistejakoon, kun Joanna Tynnilän unelmakeskitys upposi kulmasta suoraan maaliin. Klubi ei vajaalla kentällisellä pystynyt enää nousemaan TiPS:n ohi, vaan ottelu päättyi 1-1 tulokseen. Tikkurilalaisten vahvuus on pallonriistojen jälkeiset nopeat hyökkäykset, joten Klubin täytyy muistaa pitää huoli kenttätasapainosta.

Usko mestaruuteen on kova, mutta HJK keskittyy peli kerrallaan omaan tekemiseen. Valmennuksen tärkein tehtävä onkin valita otteluihin pelisuunnitelman mukaan paras mahdollinen kokoonpano.

Kello 15.00 JyPK-FC Honka
Yläloppusarja pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. JyPK hävisi Helsingissä HJK:lle 3-0. JyPKin pallollinen peli oli epätarkkaa ja joukkue joutui osittain sen vuoksi puolustamaan pitkiä aikoja syvällä omassa päässä. Samalla oma hyökkäyspeli jäi vajaaksi.

Syksy alkaa tökkiä selkään, illat pimenee, eikä lämpömittarikaan jaksa enää nousta ylös. Silti JyPKin kausi jatkuu täydellä paahteella. Lauantaina pelataan runkosarjan päätöksen uusinta. Vieraaksi Harjulle saapuu FC Honka. Edellinen vierailu Vaajakoskella päättyi 2-2.

Espoolaiset hävisivät yläloppusarjan avauksen kirvelevästi kotonaan Åland Unitedille 0-3. Tosin tappio Ålandille oli vasta kauden toinen.

Honka on ollut edellisen ottelun kolmesta takaiskusta huolimatta tiivis ryhmä koko kauden. Samalla se on todella hyökkäysvoimainen nippu. Edellisellä vierailulla espoolaiset aiheuttivat päänvaivaa nimenomaan viimeisellä kolmanneksella. Sarjataulukossa Hongan tilanne muistuttaa hieman ylilaimennettua mehua, sillä matkaa HJK:iin ja TiPS:aan on kahdeksan pistettä. Eli käytännössä, se varmistaa yhdellä voitolla kakkossijansa. Tiukkaa taistelua hopeasta ei varmaankaan nähdä.

JyPK hävisi samoin lukemin HJK:lle. Samalla seitsemän ottelun tappioton putki katkesi. Oman pallollisen pelin on parannuttava huomattavasti Telian ottelusta. Tosin on muistettava, että HJK oli sanalla sanoen myös hyvä ja sai JyPKin peli tukehtumaan viimeistään keskialueelle. Lauantaina on kuitenkin päivä uusi. Edellisellä kerralla JyPK nousi 0-2 tappioasemasta tasoihin toisella puoliajalla. Vihreät paransivat selkeästi ottelun edetessä. Niistä hetkistä voi ottaa energiaa myös lauantaille.

JyPKin pitää pystyä hallitsemaan palloa paremmin Honka-ottelussa, sillä päästessään jauhamaan omaa hyökkäyspeliään, on Honka vaikeasti lyötävissä. Siksi vihreidenkin on oltava rohkeita.

Joukkue haluaa takaisin pisteiden syrjään. JyPK taistelee historiansa parhaasta sijoituksesta liigassa. Seitin ohut lanka roikkuu vielä pronssimitalissakin kiinni, mutta seurahistoria on vielä omien käsien ulottuvilla.

Henna Honkanen ja Riikka Hannula ovat edelleen joukkueidensa tehopelaajat edellisen kohtaamisen tapaan.

- Loppusarja on saatu käyntiin ja nyt päästään taas kotikentälle pienen tauon jälkeen. HJK-matsissa oli tulokseen nähden paljon positiivista, mikä pitää saada mukaan loppukauteen. Täytettiin kenttää aika hyvin ja pakkamme oli puolustussuuntaakin tiiviimpi kuin hetkeen. Harmittavasti tehtiin paljon vääriä valintoja ja teknisesti huonoja suorituksia, mitkä aiheuttivat liikaa menetyksiä. Nyt Honkaa vastaan pitää uskaltaa pelata ja luottaa omaan osaamiseen joka osa-alueella. Uskon, että ottelussa tahtotila ratkaisee paljon koska useasti syksyn tasaiset pelit kääntyvät sille, kuka haluaa voittoa enemmän. On selvää, että lauantaina sen joukkueen pitää olla me, teemoittaa lauantain JyPK:n päävalmentaja Mikko Manninen.

Kello 20.00 KuPS-Åland United
Kuopiolaiset jatkavat omaa mitalijahtiaan hyvistä asemista. Tikkurilasta tarvittiin viime viikonloppuna ehdottomasti vierasvoitto, jotta pronssihaaveet säilyisivät edelleen olemassa. TiPS upotettiinkin maalein 1-3 hyökkääjä Kaisa Kotkan (2) ja Aino Krögerin osumilla ja yksi iso este onnistuttiin siten ylittämään. Seuraava este on edessä lauantaina ja pudotuspelien luonteiset ratkaisuottelut jatkuvat: voitolla pysytään mukana mitalitaistossa, tappiolla ollaan käytännössä ulkona.

- Samalla tavalla me lähdemme nyt voittoa hakemaan kuin Tikkurilastakin. Peli kerrallaan me menemme eteenpäin. Tikkurilassa me pelasimme oman pelisuunnitelmamme mukaisesti ja tarkoituksena oli edetä suoraviivaisesti kun mahdollista. Se tehtiin ja me voitimme paljon kakkospalloja ja kaksinkamppailuja. Pelin hallinta pysyi pitkälti meillä, KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala arvioi voitokasta TiPS-ottelua seuran sivuilla.

Åland Unitedia povattiin kauden alussa kauden mestariehdokkaiden joukkoon. Unitedin ykköstykki Isabella Mattsson on tehnyt tällä kaudella kuusi liigamaalia ja joukkueen kärjessä kirmailee myös kuopiolaisille hyvin tuttu kärkipelaaja Signy Aarna. Kuopiolaisten pitää jälleen pystyä venymään parhaimpaansa, jotta tärkeästä kotipelistä pystyttäisiin kaivamaan toivottu lopputulos. Keltamustan eturivistä löytyy riittävästi hyvää maalintekovoimaa ja hyökkääjä Aino Kröger viimeisteli Tikkurilassa jo tämän kauden seitsemännen liigaosumansa.

- Yksi kauden mestarisuosikeista on nyt vastassa. Kaikki paineet lienevät heillä. Åland on tällä hetkellä hyvässä iskussa ja hyökkääjä Mattsson tekee kyllä paikoistaan maaleja. Åland on hyvin organisoitu joukkue, jossa on isokokoisia fyysisiä pelaajia, Ojala arvioi lauantaista vastustajaa.

Kuopiolaiset saavat jatkaa omaa pelikauttaan ihanteellisesta tilanteesta. Sarjapaikka on varma ja syksyn peleissä on pelkästään positiivista saavutettavaa. Pelaajat odottavatkin suurella innolla jokaista loppukauden ottelua päästäkseen näyttämään vahvaa osaamistaan.

- Tilanne näkyy selvästi treeneissäkin. Harjoituksissa on tosi hyvää tekemistä ja pelaajat eivät malttaisi odottaa pelejä. Tämä on pelaajien kannalta hyvää aikaa. Meidän oma hyökkäyskalustomme on vaarallinen ja uskon, että me olemme vahvoilla lauantainakin, Ojala toteaa.

Muutaman vakiopelaajan pelaaminen lauantain kotiottelussa on vielä toistaiseksi hieman epävarmaa.

KuPS ja Åland United ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Keväällä Eckeröhallenissa pelatussa joukkueet jakoivat pisteet 1-1-numeroin. Kesäkuussa KuPS oli sen sijaan kotikentällään vahvempi 2-1-numeroin. Kova ja tasainen ottelu on siis jälleen odotettavissa.

Åland United on harjoitellut tämän viikon Jomalan tekonurmella valmistautuakseen Savon Sanomat Areenan pinnoitteeseen. Pieniä sairasteluja lukuun ottamatta joukkue on päässyt harjoittelemaan hyvin. Monica Hagström törmäsi viime viikonloppuna Hongan maalivahti Milla-Maj Majasaaren kanssa ja on varmuudella sivussa kokoonpanosta. Muut ovat näillä näkymin päävalmentaja Samuel Fagerholmin käytettävissä.

Viime viikonloppuna Hongan verkkoon maalin laukonut Sara Nordin odottaa innolla tulevaa ottelua.

- Meidän täytyy jatkaa kovaa työntekoa puolustuksessa ja olla rohkeita hyökkäyspelissä, Nordin toteaa Åland Unitedin sivuilla.

Alaloppusarja

Kello 14.30 ONS-Ilves
ONS on aloittanut alaloppusarjan kahdella tappiolla ja samalla IK Myran on noussut kantaan kiinni tasapisteisiin. Sanomattakin selvää, että jaossa on tärkeitä pisteitä. Ilves hävisi edellisottelussaan selvästi TPS:lle ja on kolme pistettä lauantaista vastustajaansa edellä. Voitolla se ottaisi ison askeleen koti sarjapaikan varmistamista.

Kello 18.00 TPS-IK Myran
TPS paketoi runkosarjan pettymyksen ja alaloppusarjaan jäämisen nopeasti ja on saalistanut nyt kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta yhtä monta voittoa. Palloseura haki ensi kauden ensimmäiset pisteensä ONS:ltä Oulusta kaatamalla kotijoukkueen Tiia Hirvosen lisäajalla syntyneellä voitto-osumalla 2-3.

TPS jatkoi mainiota syysvirettään viime lauantaina Tampereen Tammelassa tehden Ilveksestä selvää jälkeä lukemin 0-5. TPS:n peräkkäiset voitot tarkoittavat myös sitä, että joukkue on todella lähellä sarjapaikan uusimista ensi kaudeksi. TPS tarvitsee jäljellä olevista neljästä ottelusta vain yhden pisteen ja sen jälkeen suora putoaminen ja liigakarsinnat jäävät lopullisesti IK Myranin, Ilveksen ja ONS:n keskinäiseksi huoleksi.

TPS:llä on mitä loistavin paikka pistää peli niin sanotusti poikki jo lauantaina. TPS voitti IK Myranin keväällä kotonaan ensimmäisen jakson maalisuman ansiosta peräti 4-0, mutta sarjanousija venyi runkosarjan toisella puolikkaalla Alavetelissä 1-1-tasapeliin.

IK Myran nousi viime viikonloppuna pahnan pohjimmaisen paikalta jo tasapisteisiin ONS:n kanssa kaatamalla oululaiset puhtaasti 3-0. Eikä Ilveskään ole enää kuin kolmen pisteen päässä.

Kaikille tuttu TPS-kippari Mira Andersson (o.s. Uronen) pelaa Naisten Liigassa ja raitapaidoissa jo 11:ttä kauttaan. Hänelle on kertynyt liigaotteluita huikaiseva määrä; peräti 237 kappaletta. Andersson sai kesäkuun lopulla JyPK-ottelussa tällin jalkaansa ja sen jälkeen jäi kolme liigaottelua väliin. Nyt jalkavamma on onneksi jo voitettu kanta.

TPS-kapteeni naurahtaa, että hän ei ole vielä ihan täysin tottunut uuteen sukunimeensä. Se ei olekaan mikään ihme, sillä hän meni naimisiin vain vajaa kuukausi sitten. TPS:n luottopelaaja tekee päivisin töitä puheterapeuttina, mutta hän nauttii edelleen täysin siemauksin myös huippujalkapallosta.

  • HJK naiset
  • FC Honka Naiset
  • TiPS
  • Åland United
  • KuPS Naiset
  • JyPK
  • Ilves Naiset
  • TPS Naiset
  • ONS
  • IK Myran