HJK:lla ehjä 90-minuuttinen

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

HJK säilytti neljän pisteen johtoasemansa Naisten Liigan sarjakärjessä rutistamalla 3-2-voiton Ilveksestä Tampereella sunnuntaina.

Ilveksen Johanna Salmijärvi vei kotijoukkueen 1-0-johtoon 18. minuutin kohdalla, mutta Klubi ei hätkähtänyt. Maajoukkueessa upean kaukolaukausmaalin viime viikolla Serbiaa vastaan tehnyt Eveliina Summanen osoitti jälleen erityistaitojaan ja tasoitti komeasti vapaapotkusta 30. minuutin kohdalla.

HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen iloitsi syystäkin arvokkaasta voitosta ja erityisesti Klubin kohentuneesta hyökkäyspelaamisesta.

- Selkeänä tavoitteena oli pelata ehjä 90 minuuttinen. Onnistuimme siinä, suuria notkahduksia ei tullut ja peruspelaamisen taso oli kokonaisuutena korkeampi kuin edellisissä ottelussamme, Rantanen kertasi ottelua HJK:n sivuilla.

- Hyökkäämistä olimme harjoitelleet läpi koko edellisen viikon ja maajoukkuetauon, joten tietysti harjoiteltujen asioiden näkyminen kentällä ilahduttaa. Kolmesta maalistamme kaksi tuli erikoistilanteista, ja saimme niitä paljon läpi ottelun, koska olimme vaarallisia omassa pallollisessa pelissämme.

Hanna Ruohomaa vei HJK:n johtoon 45. minuutilla juuri ennen taukoa, mutta Ilveksen Salmijärvi onnistui toistamiseen 59. minuutilla.

- Ilveksen ensimmäinen maali oli hieno kaukolaukaus. Pääasiassa pystyimme puolustamaan niin, että vastustaja ei päässyt vaarallisille alueille. Joissakin hetkissä meidän pelaajien väliset etäisyydet vähän karkasivat, ja siinä syy miksi Ilves maalinteossa onnistui, Rantanen analysoi.

Kuten tällä kaudella usein ennenkin HJK toteutti pelisuunnitelmaansa nöyrästi läpi ottelun. Voittomaali syntyi 77. minuutilla Linda Ruudun viimeistelemästä rangaistuspotkusta.

- Johtoasemassa ottelun lopussa joukkue osoitti kypsää pelaamista. Pidimme palloa vastustajan kenttäpuoliskolla ja tarvittaessa prässin korkeana, joten pallo pysyi poissa meidän kannalta vaarallisilta alueilta, Rantanen kiitteli joukkuettaan.

- Tammelassa olosuhteet olivat hienot, mutta myös raskaat helteen johdosta, joten siihenkin peilaten olen tyytyväinen esitykseemme. Palautuminen on nyt erityisen tärkeää, koska pelaamme seuraavan kerran jo torstaina TiPS:ä vastaan kotiottelun ennen sarjataukoa, Rantanen totesi.

  • HJK naiset