Historiallinen koulutusyhteistyö hyvässä vauhdissa

Julkaistu

    Suomen Palloliitto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat aloittaneet yhteistyön, jonka seurauksena Rovaniemellä on voinut syksystä lähtien opiskella jalkapallovalmennukseen painottuvaa liikunnanohjaajan AMK-tutkintoa.

    Syyskuussa alkaneeseen koulutukseen on valittu kymmenen valmentajaa ja opinnot järjestetään monimuotokoulutuksena.  

    - Kansainvälisissä isoissa yliopistoissa voi opiskella kandidaatin tai maisterin tutkintoja ja suuntautua pelkästään jalkapallovalmennukseen. Lähdimme tästä ajatuksesta, eli miten me voisimme kehittää järjestelmän suomalaiseen urheiluvalmennukseen. Tulimme tulokseen, että meidän täytyy yhdistää lajiliiton spesifi lajiosaaminen ja korkeakouluopetus, yliopettaja Heikki Hannola Lapin AMK:sta toteaa.

    - Meillä on hyvinkin suuret odotukset siitä, miten me pystymme korkeakoululaitoksena huomioimaan esimerkiksi työelämästä tulevaa osaamista. Saimme tähän koulutukseen yllättävänkin paljon hakemuksia. Kaikkia emme pystyneet ottamaan mukaan, mutta ehkä sitten vuoden päästä.

    Osaamisalajohtaja Outi Hyry-Honka lisää, että alkanut koulutus on suuremmassa kuvassa osa teemaa, jossa koulutusta ja urheilua halutaan yhdistää entistä enemmän.

    - Tämä on yksi uusi, oleellinen tapa viedä kaksoisura-konseptia eteenpäin. Lapin AMK:n strategiassa etäisyyksien hallinta on myös yksi keskeinen painopistealue. Jalkapallovalmentajan tutkinto toteutetaan monimuotokoulutuksena, eli etä- ja verkko-opinnot painottuvat vahvasti, Hyry-Honka kertoi.

    Koulutukseen valitut kymmenen opiskelijaa valmentavat työkseen erilaisissa toimintaympäristöissä. Yksi heistä on muun muassa 33 A-maaottelua pelannut Veli Lampi, joka päätti pelaajauransa vuosi sitten. Parhaillaan hän valmentaa VPS:n vuonna 2004 syntyneiden poikien joukkuetta.

    - Olen saanut onnekseni olla urallani erittäin hyvien valmentajien alaisuudessa. En kuitenkaan halua vain poimia mukaani tapoja, miten he ovat jonkun asian tehneet hyvin tai huonosti. En siis halua vain soveltaa muiden ajatuksia, vaan tavoitteeni on kehittää itselleni omat näkemykset valmentajana, Lampi sanoi.

    - Odotan koulutukselta, että saisin kokonaisvaltaista ymmärrystä ihmisen kehityksestä jalkapallon saralla lapsesta aina huippuvaiheen toimintaan asti. Ensimmäinen lähijakso jopa ylitti odotukseni. Yksi arvokkaimmista asioista on, että saamme aikaiseksi keskustelua. Ryhmämme jäsenet tulevat erilaisista toimintaympäristöistä ja kaikilla on erilaisia kokemuksia. Olen kysellyt kaikilta paljon kaikesta ja tulen kyselemään vastaisuudessakin aina kyllästymiseen saakka, Lampi naurahti.

    Vuoden 2017 poikajoukkueen vuoden valmentaja Jyrki Ahola edustaa ryhmän kokenutta kaartia, sillä helsinkiläisellä on alkamaisillaan jo 30. vuosi valmentajana. Hän on valmentanut joukkueita 9-vuotiaista aikuisiin saakka ja toiminut lisäksi muun muassa valmennuspäällikkönä ja kouluttajana. 

    - Jos haluan edelleen jatkaa ammattivalmentajana, täytyy minun uudistaa näkemyksiäni ja kehittyä valmentajana, Ahola linjasi.

    - Edellisestä kunnon opiskelustani on aika pitkä aika, joten hieman syvään päätyyn tässä hyppään. Täällä on myös eri lajien osaajia. Odotan, että saan omiin puutteisiini vahvistusta. Ryhmämme on todella mielenkiintoinen, tietoa ja kokemusta on paljon myös kansainväliseltä tasolta. 

    Heikki Hannola toimii koulutuksen vastaavana opettajana. Lajiin liittyvien koulutussisältöjen suunnittelusta, ohjauksesta ja koordinnoinnista vastaavat Palloliiton koulutuspäällikkö Ricardo Duarte, Palloliiton kouluttaja Marko Viitanen, Pohjoisen valmennuskeskuksen valmentaja Santeri Suvala ja tutkimus- ja pelianalyysiasiantuntija Henri Lehto, joka toimii myös Huuhkajien videoanalyytikkona.

    - Korkeakouluopiskelun ja jalkapallovalmennuksen yhdistävät mallit ovat uutta Suomessa. Osana suurta koulutusuudistusta nyt käynnistynyt yhteistyö on suuri mahdollisuus tehdä myös yhteisiä kehityshankkeita, joista hyötyvät kaikki osapuolet, Lehto ja Suvala iloitsevat. 

    Koulutuksessa ovat aloittaneet Lammen ja Aholan lisäksi Juho Luukkonen, Antti Neuvonen, Kai Nyyssönen, Akan Okomoh, Jussi-Pekka Savolainen, Mari Savolainen, Iona Smith sekä Eemeli Reponen, joka ei ollut mukana ensimmäisessä lähijaksossa.

    • koulutus
    • Valmentajakoulutus