Helsingin piiri palkitsi kauden 2019 ansioituneita

Julkaistu

  • Alueuutiset

Helsingin piirin kauden 2019 päättäjäiset pidettiin torstaina 5.12. Tilaisuus oli avoin kaikille seuratoimijoille. Tilaisuudessa palkittiin piirihallituksen nimeämät ansioituneet vuonna 2019 ja lisäksi jaettiin Seuratoimija - palkinnot, joilla vuosittain palkitaan jalkapallon parissa arvokasta työtä tekeviä. 

Lämpimät onnittelut vielä kaikille palkituille ja kiitokset kaikille päätösjuhliin osallistuneille.

Seura 2019
Helsingin Palloseura
on satakaksivuotias ja oli mukana perustamassa Helsingin piiriä vuonna 1924. Satavuotishistoriikin esipuheessa kerrotaan, että Helsingin Palloseuran toiminnan motiivina on aina ollut rakkaus lajiin, seurauskollisuus ja tarve toimia, eikä mikään inhimillinen ole ollut seuran toiminnassa vierasta.
Pitkä historia on rikkaus, mutta hyvältä näyttää myös tulevaisuus: tänä syksynä HPS on rikkonut 1100 rekisteröityneen pelaajan rajan. Se kertoo seuran tekevän työtä, jota arvostetaan ja jossa ihmiset haluavat olla mukana. Helsingin Palloseurassa lapset, nuoret, isä- ja äitipelaajat, KKI-pelaajat, edustusjoukkueet ja näiden kaikkien kannustajat nauttivat futiksesta yhdessä, lähellä kotia.  

Naispelaaja 2019
Jutta Rantala, HJK
on huima ja monipuolinen maalitykki. Hän teki kaikkiaan Naisten liigassa 22 maalia 23 pelissä. Jutassa on kaikki hyökkäävän tähtipelaajan ominaisuudet, mutta hän on myös korostetusti joukkuepelaaja, joka miettii koko ryhmän parasta. Hän osallistuu aktiivisesti myös joukkueen puolustuspelaamiseen.
Jo 14-vuotiaasta Naisten Liigassa pelannut Jutta Rantala oli kauden 2019 ehdoton tähti. Satakuntalaislähtöinen Jutta kommentoi  tyylilleen ominaisesti turhia höpöttämättä, että maalintekoa on tällä kaudella tullut harjoiteltua.

Tyttöpelaaja 2019
Jasmin Mansaray, HJK
on todella monipuolinen ja taitava pelaaja. Hän on vuosien ajan kehittänyt itseään määrätietoisesti jalkapalloilijana harjoittelemalla kovasti, omalla ajalla ja joukkueharjoituksissa. Jasmin edusti Suomea 2003 syntyneiden maajoukkueessa EM-karsinnoissa ja pelasi kaikki pelit avauksessa. 

Miespelaaja 2019
Tero Mäntylä, HIFK
on luotettava puolustuspään johtohahmo, joka omalla tekemisellään tiivisti HIFK:n alakerran sille tasolle, että joukkueen oli mahdollista menestyä Veikkausliigassa.  Tero toi lisäarvoa erikoistilannepelaamiseen niin pitkien sivurajaheittojen muodossa kuin myös pääpelaajana kulmapotkuissa.

Poikapelaaja 2019
Yllson Lika, HJK on vaarallinen hyökkääjä. Ensimmäisessä poikien maaottelussaan hän teki kaksi maalia Espanjan verkkoon.
Yllson hyvä esimerkki siitä, että pienemmissä seuroissa, tässä tapauksessa BK-46 Karjaa, tehdään hyvää työtä ja toisaalta hän on hyvä esimerkki, että jossain vaiheessa on hyvä siirtyä haastavampaan ympäristöön pelaamaan, jotta oma kehitys voi jatkua.
Hän on nöyrä ja yhteisöllinen henkilö, joka otettu joukkueeseen hyvin mukaan. Hän on pidetty kaveri muiden pelaajien keskuudessa. Yllsonin on jalkapalloilijan kasvupolku näyttää hyvältä – hänen asenteensa ja persoonallisuutensa sekä halu kehittyä on valtava.

Futsalpelaaja 2019
Hassan Yaghoubi, Zenith
on armoitettu maalintekijä, joka ei helposti avaa puolustuspelin aapiskirjaa. Myöhässä hän on kaikkialla muualla paitsi maalitilanteissa. Hän teki kaudella 2018-19 Miesten Ykkösessä 29 maalia ja syötti lisäksi 5 maalia. Hassan sijoittui ykkösen pistepörssissä kolmoseksi. Hän on Zenithin historian ei-zenithmäisin pelaaja ja siksi joukkueelle tärkeä.

Valmentaja 2019
Joonas Rantanen, HJK Naiset
aloitti taustojensa kanssa HJK:n naisissa upeaqn kehitysprosessin 3,5 vuotta sitten. Valmentajana hän toi uudenlaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja arkeen, sillä hän uskoi toimivan komminoinnin johtavan tehokkaampaan työskentelyyn. Lisäksi hän korosti, että valmentajan päätösten tulee olla kestäviä ja rakentavia. Esim. HJK:n naisten joukkueessa jokainen pelaaja on saanut kertoa ihmisestä, jota he arvostavat ja joka on jättänyt jonkin "jäljen" heihin ihmisinä. Kun pelaaajat ovat jakaneet kokemuksiaan on joukkueen sisällä muodostunut ajatus siitä, mitkä arvot ovat tärkeitä. Sen jälkeen joukkue on valmennustiimin johdolla konkretisoinut sitä, kuinka nämä arvot näkyvät arjessa esiin tulevissa tilanteissa ja muodostuvat toimintatavoiksi.
Peroonana Jope on opettajamainen, lempeä johtaja, joka kuitenkin osaa heittäytyä tilanteeseen sekä tarvittaessa vaatia ja johtaa tiukasti.
Jopen johdolla HJK voitti Naisten Liigan ylivoimaiseen tyyliin.

Kaikki Pelaa -ohjaaja 2019
Hannu Tulla, FC POHU
edustaa stadilaisen tyttöfutiksen pitkänlinjan toimijoita. Hän on intohimoinen jalkapallovalmentaja, jolle pelaajat, joukkue ja seura ajavat lähes aina oman itsensä ohi. Hän on valmentanut itseään säästämättä pelaajia yli 25 vuoden ajan ja aina niin että myös heikoimmista ja arimmista pelaajista pidetään huolta.
Hantta on muiden seurojen ja oman nykyisen työnantajansa arvostama pitkäjänteinen tyttö- ja naisfutiksen kehittäjä, joka meinaa välillä jäädä arjen metelin ja hälyn takia ilman mainintaa. Nyt mainitaan ja täysin ansioiden vuoksi, vuoden Kaikki Pelaa -valmentaja, Hannu "Hantta Tulla.

Nuorten valmentaja 2019
Reijo Linna, KäPa pelasi
Käpylän Pallossa jo juniorina ja on pitkän linjan käpalainen. Repe on kokenut valmentaja, joka johdatti KäPan B-juniorit tällä kaudella upeasti Suomen mestariksi. B-junioreiden SM-kulta on lyhyen ajan sisään jo toinen seuralle – edellinen mestaruus tuli vuonna 2016.
Pelaajana Repe Linna saavutti muun muassa kaksi Suomen mestaruutta ja yhteensä peräti viisi SM-mitalia. Uransa aikana hän pelasi myös eksoottisessa sarjassa – Singaporen liigassa. 
Ensimmäiset seitsemän vuotta valmennusurasta vierähtivät KäPan 1998-syntyneiden United-joukkueessa. Sen jälkeen hän on valmentanut 02 Unitedia sekä BSM- ja B1div-joukkueita.


Nuorisotoimintaseura 2019
Pallo-Pojat Juniorit (PPJ)
on määrätietoisesti ja johdonmukaisesti kehittänyt toimintojaan. Esimerkiksi omat kentät, parhaiden valmentajien valjastaminen aloittaville ikäluokille, oma lehti, Kyytipalvelu, lukuisat omat tapahtumat kuten esim. Gaala, Iltakoulu ja Master of 1 vs. 1. 
Seuran päätoimiset valmentajat ovat kiinnittyneet seuraan ja heidän seurauransa ovat erityisen pitkät.
Talkootyötä on pidetty arvossaan ja seura haluaa nähdä vanhempia mukana monenlaisissa toiminnoissa.
Pallo-Pojat Juniorit on yksi Helsingin nuorimmista seuroista, vain 24 vuotta (toki Pallo-Pojat on perustettu v. 1935), mutta kasvanut hurjasti ja on nyt yli 1 800 pelaajallaan Suomen kolmanneksi suurin seura!

Mieserotuomari 2019
Matti Roth. 
Matin kausi käynnistyi kutsulla U16 development -turnaukseen, jossa hänen suoritustasonsa oli vakuuttava. Tämän myötä Matti sai myös huomattavasti vastuuta Kakkosen otteluissa ja jatkuvat hyvät suoritukset niin niissä, kuin myös juniorimaaotteluissa johtivat kauden huipennukseksi Matin debyyttiin Miesten Ykkösessä.

Naiserotuomari 2019
Sini Hakala
on onnistunut hienosti yhdistämään aktiivisen pelaajauran naisten Ykkösessä ja erotuomaritoiminnan Naisten liigassa. Sinin panostus jalkapalloon on erittäin merkittävä ja hän on loistava esimerkki nuorille pelaajille. 
Toimiessaan aktiivisesti Naisten Liigassa hän on pystynyt samalla ottamaan aikaa kouluttautumiselle erotuomariakatemian parissa sekä tuomitsemaan miesten otteluita piirin korkeimmalla sarjatasolla Kolmosessa.

Avustava erotuomari 2019
Lotta Vuorio
on tehnyt pitkäjänteistä ja äärimmäisen ammattimaista työtä erotuomaritoimintansa eteen jo vuosien ajan. Kaudella 2019 tämä työ johti mm. useisiin kansainvälisiin otteluihin ja turnauksiin sekä historialliseen Miesten Ykkösen otteluun ensimmäisenä naisavustavana erotuomarina Suomessa.

Futsalerotuomari 2019
Miikka Raininko
on kuulunut jo vuosien ajan Futsal-Liigan erotuomariston kärkeen, minkä on osoittanut asettelut useisiin korkean profiilin otteluihin. Erotuomarina Miikan vahvuuksiin kuuluu mm. erinomainen yhteistyö ja rauhallinen päätöksenteko yhdessä toisen erotuomarin kanssa sekä vahva ja rauhoittava toiminta alkavissa konfliktitilanteissa.

Fanit/kulttuuri 2019
Helsinkiläinen naisten harrastejalkapallo

Naisten harrastejalkapallo ja nimenomaan aikuisena pelaamisen aloittaneiden naisten jalkapallosta on tullut valtavan suosittua Helsingissä. Joukkueita ja pelaajia tulee jatkuvasti lisää. Tällä kaudella naisten jalkapallon harrastesarjoissa pelasi 81 joukkuetta (36 joukkuetta v. 2009) ja pitkälle toistatuhatta eri-ikäistä naista.
Naiset ovat harrastefutareina erinomaisen motivoituneita oppimaan lajitaitoja ja ovatkin osoittaneet, että jalkapallo kuuluu kaikille eikä koskaan ole liian myöhäistä ryhtyä futariksi.
Kiitos tästä merkittävästä helsinkiläisestä futisilmiöstä kuuluu aktiivisille naisille, jotka ovat joukkueita perustaneet ja niissä pelaavat. 

Maxin pelaaja
Gunnar Yliharju
pyöritti 1960- ja 1970-luvuilla HPS:n junioritoimintaa ja oli Helsingin piirin junioritoimikunnassa. Sieltä tie vei Hopsin edustusjoukkueen huoltajaksi, josta avautui huikea ura eri maajoukkueiden huoltajana.
Gunnar Yliharju työskenteli Palloliitossa vuodesta 1969 aina 2010-luvulle asti. Hän toimi A-maajoukkueen ja nuorten maajoukkueiden huoltajana yhteensä yli 1 300 maaottelussa 43 vuoden ajan. Yliharju on maajoukkuepelaajien keskuudessa erittäin arvostettu ja hänet palkittiin vuonna 2006 Captain's Ball -palkinnolla erityisen merkittävästä työstä suomalaisen jalkapallon hyväksi. Yliharju valittiin suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen 2018.
Uudenmaan piirissä juuri kirjoitettavassa historiikissa Raimo Konkola kertoo (60-luvun lopulta): ”Kun olin ensimmäistä kertaa Helsingin piirikokouksessa mukana, siellä joku nuorimies huusi ja haukkui kaikki. Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä oli HPS:n Gunnar Yliharju”.
Gunnar on tehnyt pitkän uran futiksessa ja antanut koko kansalle kasvot mitä on olla todellinen futisihminen. Nyt saavutettu EM-kisapaikka ruumiillistuu Gunnarin lausahdukseen ”voi Jumalan pyssy”.
Uskomme, että Max Westerberg katsoo pilveltä ja näkee, että VIHDOINKIN kisapaikka ja toistaa Gunun lausahduksen "voi Jumalan pyssy".

  • Helsinki