Takaisin
22.10.2017 klo 19.19

Helmarit voittoon MM-karsinnan avauksessa

Jaa:

Katso video

Naisten A-maajoukkue avasi MM-karsinnat sunnuntaina voitokkaasti, kun Serbia kaatui Helsingissä 1-0 (0-0)-lukemin.

Peli kulki Suomen hallussa alusta saakka, mutta aukkoja Serbian tiiviistä puolustuksesta ei tahtonut löytyä ja varsinaiset maalipaikat jäivät vähiin ennen taukoa. 

Toisella jaksolla paine Serbian päässä kasvoi jatkuvasti Suomen hakiessa maalia. Ensimmäisen paikan sai Linda Sällström, mutta hänen kutinsa viuhui maalivahdin torjunnasta kulmaksi. Vajaan tunnin kohdalla Juliette Kemppi puski Anna Westerlundin pystysyötöstä, mutta ohi. Seuraavan huippupaikan junailivat juuri vaihdosta kentälle tulleet Kaisa Collin ja Jenny Danielsson. Ensin mainittu toimitti pallon oikealta maalille ja Danielsson laukoi tyylikkäästi, mutta tolppaan. Engmanin seuraava keskitys kääntyi kohti maalia ja kilahti tolppaan.

Vahvalla itseluottamuksella pelannut Collin murtautui väkisin läpi, kun pelikello näytti 75. minuuttia. Maalivahti torjui laukauksen, eikä Tuija Hyyrynen aivan ehtinyt jatkopalloon.  Ratkaisu syntyi lopulta hiukan onnekkaastikin, kun 79. minuutilla Engmanin keskitys kimposi Serbian puolustaja Mirela Tenkovista omaan maaliin. Collin oli vielä lisätä johtoa. Hyökkääjä narutti puolustajia hienolla yksilösuorituksella ja ampaisi kohti maalia. Viimeistely-yritys jäi kuitenkin hieman vajaaksi. 

Suomi avasi näin MM-karsinnat voitolla. Helmarit pelaa myös seuraavan ottelunsa Helsingissä, kun vieraaksi saapuu 26.11. Israel.

Anna Signeulin, Emmi Alasen ja Linda Sällströmin haastattelut Huuhkaja-tv:ssä aamuun mennessä.

Suomi-Serbia 1-0 (0-0)
79' 1-0 oma maali

Suomen kokoonpano:
23 Tinja-Riikka Korpela
3 Tuija Hyyrynen
5 Emma Koivisto
7 Adelina Engman ->> 84. 11 Nora Heroum
8 Olga Ahtinen
9 Juliette Kemppi ->> 61. 19 Kaisa Collin
10 Emmi Alanen
15 Natalia Kuikka
16 Anna Westerlund
17 Sanni Franssi ->> 63. 13 Jenny Danielsson
18 Linda Sällström

Vaihdossa:
1 Minna Meriluoto
4 Ria Öling
6 Anna Auvinen
21 Katarina Naumanen